PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Vartiainen Riistavesi


jwesteri
07.04.10, 14:39
Hei !
Onko kukaan tutkinut viime aikoina tarkemmin Kuopion msrk:n Riistavedellä eläneitä Vartiaisia ? Tiedän, että Vartiaisten sukuseura on julkaissut kirjan Riistaveden haarasta, mutta siitä puuttuu etsimäni henkilö.

Eli kyseessä on n. 1736-1740 syntynyt Pekka Matinpoika Vartiainen. Onko hän Matti Matinpoika Vartiaisen (n. 1673) ja Marketta Koposen nuorin poika, jonka syntymätietoa ei vaan löydy ? Matilla ja Marketalla oli ainakin pojat Niilo (1706-1730), Olli (1710), Matti (1713-1789) ja Juho (1728). Veljesten ikäero tuntuu aika suurelta, mutta minusta ensimmäisessä lastenkirjassa (1748-58) näkyy kyseisen Ollin perheen jälkeen merkintä Bror Pehr 15. Matti Matinpoika nuorempi asui Riistavesi 2:ssa (Pekka ei ole hänen poikansa) ja yhdessä 1760-luvun henkikirjassakin näkyy mielestäni hänen kohdallaan merkintä bror Olof dito Pehr.

kyselee JW

hna
07.04.10, 15:08
Hei, oletko kysynyt sukuseuran henkilöiltä, esim. Martti Vartiainen tai Kristiina Koskivaara?
Helena

Tapani Kovalaine
08.04.10, 10:28
Pekka Matinpoika Vartiainen pääsi ripille vuonna 1756, vihittiin avioon Anna Parviaisen kanssa 1763, kuoli 1809 ja sanottiin olleen noin 80 vuotias. Siinäpä sitä jo onkin elämäkertaa!

Netissä ovat ne rippikirjojen ja lastenkirjojen tiedot, joihin Vartiaisten suvun Riistaveden haaran tutkimuksen on valtaosiltaan täytynyt perustua. Syntyy tuota kautta tämmöinen kuva Pekka Vartiaisesta:
Pekkaa ei näy, mutta eipä näy 22.7.1728 syntynyttä veljeänsäkään Johan Vartiaista (k. 1757) tämän rippikirjan sivulla : http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1728-1738_msrk_tk1623-1624/139.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1739-1748_msrk_tk1624/257.htm
Pekka on 15-vuotias Matin ja Ollin velimies: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1624/19.htm
Lastenkirjan 15-vuotias Pekka: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/131.htm

Hiskin kautta ilmenee, että Marketan, Niilon, Matin, Ollin, Juhon ja Pekan äiti on kuollut 54 vuoden ikäisenä pitkäaikaiseen sairauteen 22.4.1738 ja Matti-isä kuoli 3.11.1745 noin 75-vuotiaana. Pekan syntymää ja lapsuutta koskevat tiedot ovat kirkonkirjoissa liian niukat, joten Pekkaa voi pitää veljenä, mutta vaihtoehtoisesti myös velipuolena, joka olisi voinut syntyä 1729-1740 välisenä aikana. Vain lisätutkimuksien avulla voi löytää hänelle äidin, mutta isäksi sopii oikein mainiosti Matti Niilonp Vartiainen (k. 3.11.1745).

Tämä pikatutkimus on tietenkin täysin epätieteellinen, mutta silti hyvää tarkoittava. Kysyjän on jatkettava oikean vastauksen etsimistä, kunnes se löytyy.

jwesteri
09.04.10, 15:01
Hei ja kiitokset vastaajille.

Vartiaisten sukukirjojen mukaan 3.11.1745 kuollut ja n. 1675 syntynyt Matti Niilonpoika on kuitenkin eri henkilö kuin tarkoittamani Matti Matinpoika, jonka kuolinaikaa ei löydy. Matti Niilonpoika oli naimisissa Klaara Mähösen/Mahosen kanssa ja heillä oli ainakin 5 lasta. Ensimmäisen syntyessä 1723 asuinpaikka oli Soinlahti. Muiden kohdalla paikkaa ei mainita - ainoastaan, että isä Matti oli sotilas (nro 90). Miten tämänkin perheen löytäminen rippikirjoista on niin hankalaa ? Toistaiseksi siis olen vielä siinä uskossa, että Pekka Matinpoika on Matti Matinpojan poika.

terv. JW

Heikki Turunen
09.04.10, 15:46
:)Olen tutkinut Riistaveden Vartiaisia, koska olen suoraan alenevassa polvessa heistä polveutuva henkilö äitini suvun kautta.

Käsitykseni mukaan ko. oleva Pekka Matinpoika Vartiainen s. 1740 ja kuollut 11.09.1809 on Matti Matinpoika Vartiaisen s.n. 1713 ja Kirstin Hiltusen s.n, 1717 poika.

Matti s.n. 1713 olisi Matti Ollinpoika Vartiaisen s.n. 1680 ja Marketta Ollintr Koposen s.n. 1684 poika.

Olen Vartiaisten sukuseuran jäsen ja olen tutkinut muutamia ko. sukuhaaroja aivan nykyaikaan saakka. Tutkimustuloksiani ei ole vielä kaikilta osin julkaistu missään Vartiaisten sukukirjoissa.

PS. Tarkemmat tiedot voin lähettää yksityisesti.

Heikki Turunen

Tapani Kovalaine
09.04.10, 17:07
Siinä se nähtiin Turusen Heikin vastauksesta, että presiis samoilla rippikirjojen ja lastenkirjojen tiedoilla voidaan tulla täysin erilaisiin tuloksiin. Minun pikatutkimukseni ei siis ollut sinne päinkään kuin Heikin tutkimus, mutta tämä aikalaispapin kirjoittama lastenkirja ja sitä säestävät muut edellä esille tuomani linkit kertovat omaa kieltään:
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/131.htm

Kuvasta näkyy aukeaman oikealta sivulta alimpana Pekka s. noin 1735 ja hänen pappi väitti olevan Matin s. n. 1713 ja Olavin s. n. 1719 veli. Kun kerran perheen vanhin poika oli Niilo, joka kuoli nuorena, niin heidän isänsä oli arvauksella Matti Niilonpoika Vartiainen s. noin 1680.

Matin vanhin poika Matti Vartiainen avioitui 1768 Stina Korhosen kanssa ja toinen pojista Paulus Vartiainen aviotui 1771 Regina Korhosen kanssa ja heidän setänsä Pekka Matinp Vartiainen avioitui jo 1763 Anna Parviaisen kanssa. Miten tästä Pekka-sedästä voi tehdä Pauluksen velipojan? Oliko hän kaksonen ja molemmat syntyivät 1740?

No, oli miten oli, pitää olla hyvät todisteet, jos kahdessa eri kirjassa ollut 1700-luvulla kirjattu sukulaisuussuhde (bror) osoitetaan virheelliseksi. Kirsti Hiltunen ja Matti Vartiainen vihittiin 1736 ja minun laskelmien mukaan Pekka oli silloin vuoden vanha pikkupoika. Vaikka hän olisi ollut avioton, niin lastenkirjaan hänet olisi kelpuutettu, ei veljenä vaan poikana.

Tapani Kovalaine
09.04.10, 17:45
Tapaninpäivänä vuonna 1747 kuoli Riistaveden kylässä Clara Mähönen, siis Hiskin mukaan:
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2a94be?fi+0248+haudatut+4347)26.12.1747 3.1.1748 Ristavesi Clara Mahotar Feber 58

Kahta vuotta aikaisemmin kuoli leskenä (w) hänen puolisonsa entinen sotilas Matti Vartiainen, jos Vartiaisen sukukirjan edellä mainitut tiedot pitävät paikkansa:
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2a94be?fi+0248+haudatut+4122)3.11.1745 1.12.1745 Ristavesi w. Mats Nilss. Wartiain 70
Kyllä se tahtoo olla niin, että tieteellinen sukututkimuksen tulos on silloin saavutettu, kun kaksi tutkijaa tulee saman aineiston perusteella samaan tulokseen ja toinen näistä tutkijoista ei ole Kovalaine:).

On syytä panna merkille, että Clara Mähöttären kuolinpaikka on mainittu, joten hänen perheensä etsiminen tulee keskittää Riistavedelle, vaikka lasten syntyessä on paikkatieto jätetty kertomatta.

Tapani Kovalaine
09.04.10, 20:51
Vartiaisten suku on jo kauan sitten perusteellisesti tutkittu, joten turha on melskata kuin norsu posliinikaupassa tai villikettu Korkeasaaren flamingojen joukossa! Mutta vielä on heitettävä vettä valmiiseen myllyyn!

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2a99m8?fi+0248+kastetut+9699)12.9.1752 14.9.1752 Ristavesi Maths Vartia Maria Kejoin Petrus
Tuo Hiskistä poimittu lainaus kertoo, että Matti Matinpoika Vartiaisen s. 1713 perheeseen kuului ainakin yksi Pekka ja hän syntyi vuonna 1752. Tämä Pekka syntyi isänsä toisesta avioliitosta. Isä Matti jäi 9.2.1745 leskeksi ja kun pieniä lapsia oli, niin jo 30.6.1745 hän leskenä avioitui Maria Kejottaren kanssa. Taas kerran on vaikea äkkinäisen uskoa, että ensimmäisestä aviosta olisi ollut elossa perheen ensimmäinen Pekka, mutta tuon niminen veli Matilla kyllä kirkonkirjojen mukaan oli. Tuo veli oli tasan kaksi vuotta vanhempi kuin perheen esikoispoika. Näin sanoo lastenkirja.

Mitä tulee sotilas nro 90 Matti Matinpoika Vartiaisen ja hänen vaimonsa Clara Abrahamintr Mähöttären s. 10.12.1690, k. 26.12.1747, etsintään, niin ainakin heidän tyttärensä Cecilia Vartiainen s. 1729 pysytteli sotilaiden jälkipolven tuntumilla Riistavedellä ja Hiidenlahdessa. Oli ensin aviossa torppari Olf Asikaisen kanssa, jolloin syntyivät lapset Gertrud, Carin ja Nils. Sitten 4.3.1760 oli vuorossa uusi avio sotilas Salomon Savolaisen pojan Matti Savolaisen kanssa. Heidät löytää Cecilian eka aviosta syntyneen kahden lapsen kera seuraavan rippikirjan sivun puolesta välistä Hiidenlahdesta eli rk 1749-1759 digi 43:
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1624/43.htm

Cecilia Vartiaisen appi Salomon löytyy uuden vaimonsa Anna Sirattaren kanssa digikuvan 39 alalaidasta. Ja he asuivat Riistavedellä, mutta Cecilian äiti Clara Mähötär on ehtinyt kuolla Riistavedellä juuri ennen tämän rippikirjan aloittamista.

Heikki Turunen
09.04.10, 23:20
Moi Tapani!

Tässä olisi yksitietolähde:Kuopion msrk:n rippikirja vv 1782-88 digikuva 377.

Terveisin Hessu

Tapani Kovalaine
10.04.10, 08:00
Heikin esille tuoma rippikirjan sivu on niin mainio, että se on esille tuotava:
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1782-1788_msrk_tk1625-1626/377.htm

Kuvasta nähdään, että vuonna 1738 syntynyt Matti Vartiainen on laitettu 1739 syntyneeksi. Vuonna 1740 syntynyt Paulus/Påhl Vartiainen on laitettu 1742 syntyneeksi. Heidän setänsä Pekka Vartiainen, joka oli syntynyt kaksi vuotta ennen Mattia, siis 1736 tai 1735, on laitettu vastoin kaikkia aikaisempia ikätietoja vuonna 1740 syntyneeksi. Kannattaa muistaa, että väkilukutilastojen aloituksen takia vuonna 1751 Kuopion seurakunnassa laitettiin kaikkien henkilöiden ikätiedot lastenkirjaan ja rippikirjaan. Silloin tultiin vielä siihen tulokseen, että Pekka syntyi 1736 (15 v) ja hänen veljensä Matti 1714 (37 v) ja Olavi 1720 (31 v). Juho-veli syntyi 22.7.1728. Vanhin veli Niilo s. 1706 oli jo kuollut. http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2aje1b?fi+0248+haudatut+2022) 22.11.1730 Ristavesi Niels Matss. Wartiain drunknad 24


Toisinajattelijan kannalta Pekka Vartiaisen s. 1735 kohtaloksi muodostui se, että hänen äitinsä Marketta Ollintr Kovotar 1684-1738 sairastui pian pojan syntymän jälkeen. Onneksi taloon saatiin Kirsti Hillutar miniäksi v. 1736 ja Pekka tuli hoidetuksi veljensä Matin ja tätinsä Kirsti Hilluttaren toimesta, tavallaan kasvattipoikana. Kun sitten 1745 Pekan isä Matti Niilonp Vartiainen kuoli, Pekka jäi orvoksi. Mutta kun oli aika jakaa talon tilukset, Pekka sai oman osuutensa. Sen pituinen se.

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2aje1b?fi+0248+kastetut+6417)5.5.1738 9.6.1738 Ristavesi Mats Wartiain Kirst. Hillutar Mats
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2aje1b?fi+0248+kastetut+6767)9.4.1740 26.5.1740 Riistavesi Mats Wartia Christ. Hillutar Paulus

Tapani Kovalaine
10.04.10, 08:28
Patronyymeillä on tutkimusarvoa useinkin. Sen vuoksi on vielä mietittävä, miksi Matti Niilonp Vartiainen antoi 1706 syntyneelle vanhimmalle pojalleen etunimen Niels. (Tuo poika kävi 13.7.1729 ripillä ja hukkui seuraavan vuoden syksyllä.) Ja miksi Matti Matinpoika antoi 1738 syntyneelle vanhimmalle pojalleen etnimen Matts. Ja miksi Olof Matinpoika Vartiainen antoi 1748 vanhimmalle pojalleen etunimen Matts? Ja Pekka teki saman tempun vuonna 1770. Ja entä Juho vuonna 1754?

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2aje1b?fi+0248+kastetut+6417)5.5.1738 9.6.1738 Ristavesi Mats Wartiain Kirst. Hillutar Mats
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2aje1b?fi+0248+kastetut+8402)22.5.1748 17.6.1748 Ristavesi Olof Wartiain Anna Metin Mathias
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2aje1b?fi+0248+kastetut+17739)27.9.1770 16.10.1770 Ristavesi Sicaniem. B. Pehr Vartiain Anna Parviatar Mats
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2aje1b?fi+0248+kastetut+10257)13.2.1754 19.2.1754 Syrjäsari Joh. Wartiain Coecilia Fouditar Mathias

Tapani Kovalaine
10.04.10, 09:04
Hei !
Onko kukaan tutkinut viime aikoina tarkemmin Kuopion msrk:n Riistavedellä eläneitä Vartiaisia ?
kyselee JW

Vartiaisten sukua on elänyt Savossa hyvin pitkään. Siten ei ole mikään ihme, että jos sattuisin tänään piipahtaammaan Savon puolella, minulta tämän viestiketjun takia heti kysyttäisiin: Outtako kauvannii ollunna nuin viisas? Siihen minulla on heti vastaus valmiina: No tasan kaks päivee! Aloitin näet Vartiaisten tutkimisen jo toissa päivänä...:)

Heikki Turunen
11.04.10, 09:18
Aika vanha tuo Marketta synnyttäjäksi olisi ollut n. 52 vuotias synnytyksen aikaan. Mutta kukapa tuota tietää, kuin viisas tutkija.

Kiitos kuitenkin asian selvittelystä ja yhteistyöstä. Ilmeisesti oma oletukseni oli sittenkin väärä.

Edessäni on vanha Vartiaisten Viesti:Liite sukuviesti 2/79. Olli Matinpoika Variaisten jälkeläiset(1710-1791) on vanhin tiedossamme oleva, kunniajäsenemme pormestari Väinö Vartiaisen kantaisistä. Sukuselvityksen täydennys ja arkistotutkimus on kuitenkin työn alla, joten toivomme, että seuraavissa numeroissamme pystymme etenemään vielä kauemmaksi taaksepäin. Samalla täydenämme sukuselvitystä myös nykyiseen ajankohtaan saakka.

Edellä mainittuun tekstiin viitaten, olen päässyt nyt selville äitini sukuun liittyvistä esi-isistä ja toivon myös,että ko. sukuhaaraan kuuluville asiasta olisi iloa ja hyötyä tulevaisuudessakin.

Heikki Turunen

Tapani Kovalaine
11.04.10, 17:07
Terveisiä Joensuusta kaikille Vartiaisen suvusta kiinnostuneille. Kahdessa päivässä eikä vielä kolmessakaan päivässä kukaan pysty sukututkimuksessa saamaan suuria voittoja. Tämmöiset pikahuitaisut, joita minun viestini sisältävät, ovat tarkoitetut tuomaan näkökulmia, joita kysyjä nimenomaan kaipasi. Hän kyseli, onko joku viime aikoina tutkinut Riistaveden Vartiaisia 1700-luvun alusta. Nyt kysyjä sai tietää, etten minä ainakaan ollut tutkinut, mutta kiinnostuin asiasta silti eläkeläisen innolla.

Olen ollut 40 vuotta sitten kirjeenvaihdossa Ilmari Vartiaisen kanssa, mutta silloinen asia koski sukunimitilastoja eikä Vartiaisia, joita hän oli hyvin perusteellisesti tutkinut. Nyt kun olen 44 vuotta harrastanut esipolvitietojen etsintää, niin se antaa luvan tehdä oikeita ja vääriä päätelmiä nettiin saatujen kirkonkirjojen ja henkikirjojen yms perusteella.

Kaikki kunnia monia vuosia jatkuneille sinnikkäille sukututkimusten tekijöille ja heidän saamilleen tutkimustuloksille. Mutta Sursillin Suku ei ole satavarmasti oikeassa, Cajanuksen suvusta kertyy jatkuvasti uutta tietoa ja niin eelleen. Tämä esipolvien pengonta ei koskaan tule täysin valmiiksi, pienempiä ja isompia virheitä aina jää, varsinkin, jos joku minua matkien on täydellisen perehtymätön aikaisemmista ko. suvun tutkimuksista ja lähtee tyhjältä pöydältä temmeltämään ja ikiomia virheitään rakentelemaan. Hienoa, jos joskus sitten vaikka edes vahingossa osuisi oikeaankin...

Olen muuten julkkikselle melkein sukua, sillä prikaatinkenraali Vartiaisen pikkuveli oli lukiossa luokkakaverini!

Heikki Turunen
11.04.10, 21:07
Ilmeisesti nyt se vihdoin ja viimein löytyi oikeampi syntymäaika Petteri Matinpojalle. Se olisi n.1729 kun katselee Kuopion msrk:n rippikirjaa vv 1805-13 osa II sivu 215 Riistavesi. Pekka kuolee sen mukaan 1809 ja kun katsoo HisKi:n kuolleista, niin Pekan iäksi ilmoitetaan 80 vuotta.

Hitaasti mutta varmasti !:)
Heikki Turunen

jwesteri
12.04.10, 17:06
Hei !
Kommentoinpa minäkin vielä viestiketjussa esiintulleita olettamuksia. Minustakin näyttää melko selvältä, että Pekka Matinpoika oli Matti Niilonpojan (kirjoitin aiemmin virheellisesti Matinpojan) ja Marketta Koposen poika ja Matti Matinpojan ja Olli Matinpojan veli. Pekka ei voinut olla n. v. 1713 syntyneen Matti Matinpojan poika, koska tällä oli vuonna 1952 syntynyt Pekka-niminen poika eikä veljeksiä ollut tapana nimetä samannimisiksi ellei aiempi ollut kuollut.
Pekan syntymävuotena pitäisin mieluummin vuotta 1735 tai 1736, kuten lastenkirjaan vuonna 1751 merkitty ikä 15 vuotta kertoo. Jos Pekka olisi syntynyt vuonna 1729, hän olisi vuonna 1751 ollut jo 22-vuotias eikä häntä enää todennäköisesti olisi merkitty lastenkirjaan.
Kuolintietoihin merkitty ikä ei useinkaan ole kovin tarkka, varsinkaan jos se on tasaluku, kuten Pekan kuollessa ikätieto 80. Sama saattaa olla kyseessä Pekan äidin Marketta Koposen kohdalla. Ehkäpä hän oli mennyt naimisiin jo 16-17-vuotiaana, jolloin hän Pekan syntyessä olisi ollut "vasta" n. 47-vuotias. Varsin iäkäs kyllä siis.

Mistä lähteestä Heikki T. olet löytänyt Matti seniorin patronyymiksi Ollinpoika ?

JW

Heikki Turunen
12.04.10, 19:53
Matti Ollinpoika oli ainoastaan oletus, koska Olli Matinpoika Vartiainen on mainittu n. 1670-1702. Asui kuolemaansa saakka Ryönän kylän perintötilalla. Vaimona Vappu Juhontr Turutar.

Tiedot Vartiaisten vaiheita IV: taulu 462.

Emme ole ainoita jotka ovat tahineet näiden Mattien ja Ollien kanssa.

Heikki Turunen