PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Raportti


Onerva
04.04.10, 10:01
Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Jo v:sta 2000 olen käyttänyt Sukuohjelmistoa ja nyt on malli 2004 ollut jo 6 vuotta. Yhtä asiaa ei koneeni tai ohjelma suostu kuitenkaan tekemään: raporttipyynnön peruutusta. Ainoa keino on ollut koko koneen sulkeminen ja uudelleen avaaminen v:sta 2000 alkaen. Käyhän se tietenkin niinkin, mutta olisin iloinen, jos keksisin konstin Word-raportin peruutuksen toteuttamisesta. Raportin muodostuminen kyllä pysähtyy peruutuspyynnöllä, mutta sitten tuleekin tänka på: en saada raporttiruutua pois näytöltä enkä edes ohjelmaa muutoin kuin edellä kertomallani tavalla. Löytyykö keinoa?

Onerva:confused:

Juha
04.04.10, 12:17
Kari Luukka tai Kaarle Kaila voi antaa parempia neuvoja, mutta jonkun ohjelman saa väkisin pois päältä näin;

paina yht'aikaa alas CTRL-ALT-DEL

Ota avautuvasta valikosta Tehtävienhallinta (Käynnistä tehtävienhallinta esim. Vistassa)

Sieltä sitten sovellukset kohdasta "sammutat" esim. Wordin. Voit sammuttaa sen myös välilehdeltä "Prosessit". Word taitaa olla siellä nimellä Winword


Juha

Kari Luukka
05.04.10, 09:28
Kun olet painamut Peruuta-nappia, muuttuu sen teksti Hetkinen-tekstiksi. Tamä on tehty tarkoituksella näin, että raportin muodostus päättyisi meneillään olevan taulun lopussa. Mikäli asetuksissa on määritetty puolisoiden esipolvien määrä suureksi tämä voi kestää jonkun hetken (odottavan aika on joskus pitkäkin). Kyllä se kuitenkin poistuu ja muodostunut Word-raportti avautuu ja voidaan sulkea Sulje-napilla tai vaikosta.

Raportin muodostumis kestoon on tulossa helpotusta merkittävästi jossain vaiheessa.

Omalla työskentelytavalla voidaan toki vaikuttaa merkittävästi siihen, että miten kauan raportin teko kestää. Aika harvoin tarvitaan täysi raportti, joka sekin kannattaa tehdä vaiheittain. Vaikka raportissa on tauluja esim. 3500 taulua niin siitä voidaan muodostaa esim. taulut 2134-2139 jolloin ne tulevat hetkessä.