PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Aukkoja Viipurissa

interlorn
28.03.10, 18:15
Isoäitini oli Viipurista ja olen viime aikoina selvitellyt hänen sukuaan käyttäen apuna Katithaa, HisKiä sekä SSHY:n digiarkiston kirkonkirja- ja henkikirjakuvia. Johtuen Viipurin maaseurakunnan kirkonkirjoissa olevista aukoista (erityisesti 1700-luvun jälkipuoliskolla), en ole päässyt etenemään tutkimuksessani niin pitkälle kuin olisin halunnut ja ajattelin kokeilla onneani, josko tällä foorumilla olisi tutkijoita, jotka tunnistaisivat seuraavassa mainitsemiani henkilöitä ja pystyisivät antamaan heistä lisätietoja, jotka auttaisivat minua eteenpäin:

Tuntematon
s. 1700-luvun puolenvälin tienoilla
v. ennen 1785 (Tuomas Matinpoika Viipurin pitäjän Koskelan kylästä, ?.4.1752 - ennen 1793.)
k. ennen 1793 Viipurin pitäjä, Koskela

Tuomas Matinpojan (Koskela) vaimoa en ole onnistunut identifioimaan johtuen vihittyjen kirjan, kuolleiden kirjan ja rippikirjojen puuttumisesta.

Maria Antintytär
s. 1742 (RK)
v. Noin 1765 (Henrikki Matinpoika Viipurin pitäjän Hounin kylästä, ?.4.1738 - ennen 1793)
k. 12.5.1810 Viipurin pitäjä, Houni

Henrikki Matinpojan (Houni) vaimon taustat ovat hämärän peitossa johtuen vihittyjen kirjan puuttumisesta.

Liisa Matiaksentytär
s. 1776 (RK)
v. ?.12.1793 Viipuri (Juhani Henrikinpoika Viipurin pitäjän Hounin kylästä, 1769 (RK) - 6.10.1841)
k. 19.10.1801 Viipurin pitäjä, Houni

Juhani Henrikinpojan (Houni, edellisen poika) vaimon taustat ovat hämärän peitossa, sillä vihittyjen luettelossa hänen vaimokseen on merkitty Maria Antintytär (sama kuin luettelon seuraavalla rivillä).

Riitta Yllöntytär
s. 1739 (RK)
v. ennen 1765 Viipuri (Jaakko Antinpoika Viipurin pitäjän Lyykylästä, 1739 (RK) - 18.102.1809)
k. 02.11.1808 Viipuri, Lyykylä

Jaakko Antinpojan (Räikkönen, edellisen poika) vaimon taustat ovat hämärän peitossa johtuen vihittyjen kirjan puuttumisesta.

Anna Simontytär (Härckainen)
s. 1776 (RK)
v. ?.12.1794 Viipuri (Taavetti Jaakonpoika Viipurin pitäjän Lyykylästä, jälkeen 1765 - ennen 1800)

Taavetti Jaakonpojan (Räikkönen, edellisen poika) vaimon taustat ovat hämärän peitossa, koska vihittyjen kirjassa ei mainita hänen kotikyläänsä. Härckainen lienee talon nimi.

Suurkiitos etukäteen, jos joku pystyy auttamaan minua yhdenkin henkilön taustojen suhteen :)

Juhana

tkukkonen
28.03.10, 18:25
Yksi hyvä lähde on KA nide 10084: V 1754 henkilöluettelo.

Siitä saattaa olla apua vanhimman pään tapauksiin.

Grisilia
28.03.10, 20:12
Minulla olisi tarjolla Tuomas Matinpoika Koskelan kylästä s. 10.5.1752, isä Matti Juhonpoika s. 11.9.1720 Viipurin msrk Koskela, äiti Maria Sipintytär Tupakka s. 29.7.1722 Viipurin msrk Torikka. Näiden esivanhempia löytyy myös. Tuomaksen vaimoksi on merkitty Maria Laurintytär, hänestä ei minulla ole muita tietoja. Jos kyseessä on etsimäsi Tuomas voin lähettää lisää tietoja. Muista mainituista henkilöistä en löytänyt mitään.

interlorn
28.03.10, 21:08

Hei Grisilia! Kiitos kommentista, kyseessä on juurikin tämä Tuomas Matinpoika ja otan kiitollisuudella vastaan lisätietoja. Erityisesti tieto Tuomaan vaimosta oli kultaakin kalliimpi. Mistä olet löytänyt hänen nimensä? Hän on ilmeisesti kuollut ennen vuotta 1793 (kuten miehensäkin), koska hän ei esiinny vuodesta 1793 alkavassa kuolleiden kirjassa eikä vuodesta 1800 alkavassa rippikirjassa.

Ennen taukoa syntyneiden kirjassa, on syntynyt kolme Maria Laurintytärtä:
kast. 09.02.1746 Cuulberg, isä Lars Johansson
kast. 15.05.1752 Miticka, isä Lars Simonsson
kast. 12.09.1753 Justila, isä Lars Ivonen

Tekisi mieleni veikkailla, että vaimo on joku näistä, mutta varmuuttahan tälle veikkaukselle ei taida olla saatavilla.

Yksi hyvä lähde on KA nide 10084: V 1754 henkilöluettelo.

Kiitos vinkistä Timo! :) En ollut tietoinen, että tuossa läänintilissä on henkilöluettelo. Täytyypä tutustua sen antiin ja ehdottaa sen laittamista samalle sivulle kuin kirkonkirjat SSHY:n digiarkistossa - samaan tyyliin kuin vuoden 1723 loistava väestöluettelo.

Juhana

P.S. Unohdin näköjään alkuperäiseltä listaltani yhden nimen. Mainitsen sen tässä ja lisään sen myös alkuperäiseen viestiin, jos se vaan teknisesti on mahdollista:

Katariina Matiaksentytär
s. ?
v. n.1746 Viipuri (Juhani Tahvonpoika Viipurin pitäjän Vahvialan kylästä, 1724 (RK) - ennen 1793)
k. ennen 1793 Viipuri, Vahviala

Juhani Tahvonpojan (Vahviala) vaimon taustat ovat hämärän peitossa johtuen vihittyjen kirjan puuttumisesta.

interlorn
28.03.10, 21:37
Katariina Matiaksentytär
s. ?
v. n.1746 Viipuri (Juhani Tahvonpoika Viipurin pitäjän Vahvialan kylästä, 1724 (RK) - ennen 1793)
k. ennen 1793 Viipuri, Vahviala

Juhani Tahvonpojan (Vahviala*) vaimon taustat ovat hämärän peitossa johtuen vihittyjen kirjan puuttumisesta.

* Itse asiassa Juhani Tahvonpojan talon nimi on Sipilä.

Grisilia
29.03.10, 19:18
Kyllä löytyy: Katariina Matintytär s. 28.5.1727 Viipurin msrk Louko, vihitty 23.12.1744 Juhana Tahvonpoika Sipiläinen s. 2.7.1724. Juhanasta löytyy sekä esi- että jälkipolvia. Katrin vanhemmista ei ollut minulla mainintaa mutta pikainen silmäys Hiskiin kertoi että 28.5.1727 on syntynyt Carin, isä Matts Christersson, Louko. Siitä pääset varmaan jatkamaan. Lähetän myöhemmin yksityisesti lisää tietoa näistä kuten myös aiemmin mainitusta Tuomas Matinpojasta.

interlorn
30.03.10, 00:21

Hieno juttu, iso kiitos! :)

Ohessa Katariina Matintyttären vanhemmat, jos haluat lisätä ne hakemistoosi:

Matti Ristonpoika
s. 1687 (v.1723 väestöluettelon mukaan)
k. 18.06.1757 Viipuri, Louko (RK)

Katariina Kallentytär
s. 1693 (v.1723 väestöluettelon mukaan)
k. ...08.1749 Viipuri, Louko

Juhana