PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Höök sepät, sotilaat ja torpparit - Mistä tulivat?


liisavonhellens
26.03.10, 09:47
hei, olen uusi näillä sivuilla ja born again sukututkija.
äitini Göta (os Höök) esi-isät ovat monessa polvessa Kosken ruukin Höök nimisiä seppiä; minusta näyttää että jopa 1700 luvun alusta lähtien.
Höök nimi on siksi erikoinen että luulisi jonkun yhteyden olevan Kosken ruukin seppien ja lukuisten sotilas ja torppari Höök'ien valilla.
Osaatteko neuvoa?

Essimi
26.03.10, 20:56
Suomen ruukkien sepät tulivat alunalkaen Ruotsista, ennen kuin päästiin osaamisessa "omavaraisuuteen". Anbytarforumilla joku kertoi, että Höök-nimisiä seppäsukujakin on useita.
Kosken ruukin ja ympäristön tilanteesta en tiedä, mutta kyllä Hök/Höök on niin yleinen nimi ympäri Suomea (Hiski-haullakin tulee satoja), ettei voi puhua Höök-suvusta. Sotilasnimethän eivät periytyneet välttämättä sukulaisille, vaan ruodun seuraavalle sotilaalle. Omat ääiii ja hänen isänsä sattuivat olemaan Höökejä Ylistarosta, mutta mitään samaa nimeä kantavaa sukua ei siitä koskaan tullut.

liisavonhellens
27.03.10, 02:36
Kiitos, todella valaisevaa. Olenkin ihmetellyt miksi en loyda mitaan yhteytta niihin lukuisiin sotilas-Höökeihin, siis sukuhakutaitojeni puutteen lisaksi on todelisakin syita :)
Muistatko milloin Anbytarforumilla keskusteltiin Höök sepista?
Onkohan kukaan loytanyt evidenssia ruotsista tai muualta Suomeen tulleista sepista (hammarsm jne)?
Jostain luin etta ensimmainen teollistyylinen rautaruukki perustettiin suomeen 1500 luvun puolessa valissa ja se lopetti toimintansa 1660.
HisKissa on Pietarsaaressa vihitty 12.2.1696 Stadscass. Anders Granroot j. sekä Kerstin Andersdr. Höök kylästa nimeltä Stokholm. Onko tuo Stokholm joku Pietarsaaren kyla?
Entä Höök nimiset jalkipolvet. Olen selannut Internetissa olevia vuosisadan alun sanomalehtia. Siella on Höökeja vailla milla mitalla. En ole loytanyt mitaan suku yms tauluja vuosisadan alun Höökeista. Mista vois hakea?
Asun Australiassa ja Internet on ainoa lahteeni.

TerhiA
27.03.10, 10:35
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pernio/rippikirja_1748-1755_jk846/144.htm

Liisa,
onko mahdollisesti tuo Bengt Höök sinun Höök-sukuasi? Hän muuttelee ruukista toiseen ja viimeksi Oravaisiin Kimon ruukkiin, missä kuolee 14.1.1793.
pso 1:o Lisa Olofsdr Björk
pso 2:o 26.10.1766 Oravainen Eva Tomasdr
lapsia ainakin
- Samuel *1737
- Karl Fredrik *1740
- Anna Lisa *30.5.1744
- Johan *1747
- Sara Katarina *26.4.1749 Perniö Kuståbruk
- Kristina Margareta *28.4.1752 Perniö Kuståbruk
Henkikirjoissa Kosken ruukissa v1738 tittelinä mästersven, v1744 tittelinä hammarsmed.

Essimi
27.03.10, 10:45
Anbytarforumilta löydät Höök-keskustelut parhaiten näin:
http://aforum.genealogi.se/discus/ > valitse Ämnen > Släkter > Smed- och vallonsläkter > avautuvassa listassa suvut ovatkin aakkosjärjestyksessä.
Kyllä Stockholm Pietarsaaren tiedoissa useimmiten tarkoittaa valtakunnan pääkaupunkia Tukholmaa. Yhteydet olivat vilkkaat. (Mutta seudulla on kyllä saman niminen paikkakin).
Ruukeista on kirjoitettu ja keskusteltu niin paljon, etten osaa neuvoa mitään tiettyä teosta tms. Tällä palstalla esim. Hahne/Hane -suvusta oli hiljattain pitkät jutut (käytä yläpalkin Etsi-toimintoa).
Ruukkien nimillä hakien löytyy paljon asiaa sekä keskustelupalstoilta että netistä. Kyllä se siitä alkaa hahmottua...

Aldi
27.03.10, 10:46
Liisa,
Anbytarforumin hakusivu http://aforum.genealogi.se/discus/ valitse ämnen ja sitten sök
terv. Turusta

liisavonhellens
30.03.10, 13:24
Suuret kiitokset vihjeista. Menin anbytarforumiin ja loysin 1999-2000 kaydyn keskustelun Höök sepista jossa oli myos Bengt Wickströmmin ruotsintamana Yrjo Kotivuoren vuonna 1994 tekema selvitys Höök sepistä, ks alla (anteeksi sekakieli ja ä ja ö pilkkujen puuttuminen monin paikoin)

Kosken tehtaalla oli henkikirjojen mukaan Hans Höök (b? – d. 1742) ja vaimo Ingeborg (b? – d. 1742). Hammarsmed vid Koskis bruk, bodde på Bjärnåsidan, Halikko härad. Lapset
1. ? Bengt ( Benedictus ) Höök (b.30.10.1707 – d?). Hammarsmeddräng, Koskis 1736, hammarsmed vid Kusto bruk, flyttade 1753 till Svartå bruk.
2. Gustaf Höök (b.c. 1714 - d.18.11.1784 at age 70) Hammarsmed, Koskis bruk.
3. Samuel Höök (b. 1722 – d.25.11.1800). Hammarsmed. Hammarsmedmästare, Koskis, Kusto bruk.
4. Jakob Höök (b. 25.7.1726 – d. 3.3.1791). Hovslagare vid Bjärnå kompani. “Makarla reg. hofslagare, fistel bakom örat”.

Bengt'in arvellaan olevan Hans Höökin vanhin lapsi. Hanella oli ainakin 5 lasta, nuo edellisessa viestissa mainitut.

Mista tuo Hans Höök tuli ei ole evidenssia, täytyy etsia lisaa ehkä sielta anbytarforumilta.

Gustaf Höök'lla tuon Yrjo Kotivuoren taulun mukaan olisi kaksi vaimoa.

Hustru 1. Kaisa Andersdotter (b.c. 1722 – d. 12.6.1772. (HisKi: died 12.6.1772, buried .6.1772 Hu Caisa Andsdr of lungs at age 50). Lapsia 6.

Hustru 2. (även hustruns 2:a gifte) Maria Simonsdotter, (b.c.1735 and died 19.2.1789)

Toisen avioliiton lapset Gustaf (b.1773 - d.1823) ja Friedrich syntyivat kun Gustaf oli suht vanha eli 60+ vuotias. Onko sellainen mahdollista?

Gustafin jalkelaiset, tytarvaltaiset perheet, olivat Kosken Tehtaalla 1800 luvun loppuun saakka.

duckie
05.05.14, 14:19
Onkohan tuosta Hans Höökistä ja vaimostaan Ingeborgista löytynyt lisää tietoa?

Tuo Ingeborg on isäni äitilinjan päässä (tyttärensä Anna Caisan s.1730 kautta) ja hänen mtDNA-haploryhmänsä on U2e1b1. Muut tuon haploryhmän osumat ovat Itä-Euroopasta (eniten Puolan alueelta), mutta eipä kait se kuitenkaan sulje pois sitä, että Hans ja Ingeborg olisivat Ruotsista tulleet.

LaaksonLilja
05.05.14, 16:15
Euran Kauttua ruukiltakin löytyy Höök: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/eura/rippikirja_1736-1747_jk264/133.htm

Omasta sukupuustani löytyy trumslagare Thomas Höök Kokemäeltä (vai oliko se nyt Huittisista), jonka alkuperää en ole pystynyt selvittämään. Höökejä löytyy ympäri Suomea todella runsaasti, varsinkin sotilaspiireissä.

Jos joku sattuu tietämään jotakin trumslagare Thomas Höökistä Harjavallan Pirkkalan Räikällä, synt. 10.7.1723, niin kaikki tieto otetaan kiitollisena vastaan. En ole nimittäin pystynyt löytämään Tuomaalle patronyymiä. Sotilasasiakirjoissa olen löytänyt aina vain pelkkää 'trumslagare Thomas Höök...'.