PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kiinnostavat luennot

Maisa
29.01.10, 17:09
ainakin nimien perusteella. Kiinnostaisi kovin, mutta täältä perifeeriasta ei oikein pääse. Miten olis verkkokurssi, esimerkiksi yliopistot käyttävät Moodle-pohjaisia verkkoluentoja, joihin on hankittava tavalla tai toisella osallistumisoikeus. Sehän voisi maksaa saman kuin paikanpäällä istuttaessa. Sitten sitä vain istutaan keinutuolissa ja kuunnellaan. Kuuntelin juuri kaksi tuntia luentoa Jyväskylään.... Onnistuu helposti.

Juha
29.01.10, 17:15
Hyvä Maisa, kun otit asian esille.

Olen viimeisen vuoden aikana pyytänyt tuloksetta vapaaehtoisia videoimaan erilaisia sukututkimukseen liittyviä tilaisuuksia. Toistaiseksi ketään ei ole löytynyt forumin administraattoria ja Sami Lehtosta lukuunottamatta.

Nämä luennot, joihin viittaat, ovat tosin maksullisia, joten niiden vapaa levittäminen ei suoraan onnistuisi. Mutta seurallamme sekä suomalaisilla paikallisilla sukututkimusyhdistyksillä on runsaasti tilaisuuksia vuoden mittaan. Näissä pidettävien luentojen ja esityksen tallentamiseen olisi mukava saada porukkaa. Silloin voisimme toteuttaa Maisan asiallisen ja hyvin perustellun toiveen.

Käytän nyt tätä keskustelunavaustasi keppihevosena ja toivon todella, että olet allekirjoittaneeseen yhteydessä, mikäli aiot loppuvuoden aikana osallistua joko Suomen Sukututkimusseuran tai paikallisyhdistyksen tilaisuuksiin. Katsotaan yhdessä, miten käytännön tasolla homma hoituisi :)

Suomen Sukututkimusseura
Juha Vuorela
seuran videokirjaston kehittelijä

ristojohannes
29.01.10, 17:34
ainakin nimien perusteella. Kiinnostaisi kovin, mutta täältä perifeeriasta ei oikein pääse. Miten olis verkkokurssi, esimerkiksi yliopistot käyttävät Moodle-pohjaisia verkkoluentoja, joihin on hankittava tavalla tai toisella osallistumisoikeus. Sehän voisi maksaa saman kuin paikanpäällä istuttaessa. Sitten sitä vain istutaan keinutuolissa ja kuunnellaan. Kuuntelin juuri kaksi tuntia luentoa Jyväskylään.... Onnistuu helposti.

Mieluimmin minäkin kuuntelisin, en sitä puhuvaa päätä kaipaa.
Ehkä vielä mieluimmin lukisin esitelmän artikkelina.

Seppo Niinioja
29.01.10, 17:34
ainakin nimien perusteella. Kiinnostaisi kovin, mutta täältä perifeeriasta ei oikein pääse. Miten olis verkkokurssi, esimerkiksi yliopistot käyttävät Moodle-pohjaisia verkkoluentoja, joihin on hankittava tavalla tai toisella osallistumisoikeus. Sehän voisi maksaa saman kuin paikanpäällä istuttaessa. Sitten sitä vain istutaan keinutuolissa ja kuunnellaan. Kuuntelin juuri kaksi tuntia luentoa Jyväskylään.... Onnistuu helposti.

Asia kyllä tiedostettiin jo edesmenneessä Helsingin paikallisjaostossa vuonna 2007. Käytännön toteutus siirtyi Tietotekniikkajaostolle.

Tekniikka ei ole ongelma. Onhan niitä videoitu, luultavasti kaikki joissa olen viime vuoden puolella ollut paikalla. Webmaster Juha Vuorela on kuuluttanut vapaaehtoisia laittamaan nauhoituksia nettiin. Ei niitä ole juuri ilmaantunut ja tietotekniikkajaostonkaan (jos sellainen vielä on olemassa) aika ei työn ohella kaikkeen riitä (ei ehkä riittäisi minulla enää motivaatiokaan...). Tallessa luennot siis tietääkseni ovat ainakin suurimmalta osin. Kärsivällisyyttä!

Katseluoikeudesta veloittaminen Internetissä ja tekijänoikeukorvaukset ovat oma ongelmansa, johon en tässä yritä esittää ratkaisua. Lähtökohtana kaiketi voisi olla, että nettiluennot olisivat jäsenten katsottavissa jäsenetuna, jos luennoitsija siihen suostuu. Tämä on ihan yksityistä ideointiani.

Seppo Niinioja

Maisa
29.01.10, 19:21
Voisiko tähän saada mukaan ulkopuolisen partnerin kuten esimerkiksi kesäyliopiston, jolloin heidän tekniikkaa ja osaamistaan voitaisiin käyttää??? Maksu oli kesäyliopiston kautta. Tämä ihan heittona. Osallistuisin tosi mielelläni, mutta arki-ilta Helsingissä piipahtamiseen työpäivän jälkeen ei oikein onnistu.

Helena V.
29.01.10, 20:20

Samat sanat Sepon kanssa. Joitain esitelmiä (taisi olla vain yksi, jonka esittäjä ei antanut kirjallista lupaa) v. 2008 ja jo 2007:kin videoitiin. En tiedä epäonnistuivatko vai miksi eivät ole ilmestyneet näkyville minnekään - jäsen- taikka muullekaan puolelle.

t. Helena V.

Juha
29.01.10, 21:50
Kaikki onnistuneet videot ovat muistaakseni jo näkyvillä jäsensivuillamme. Tarkistelen & varmistelen vielä arkistostani ensi viikolla, mutta tälläinen mielikuva minulla on.

Nämä epäonnistuneet tapaukset olkoot esikuvana sille, että seuramme ei hae ammattitason kuvaajia. Haemme henkilöitä, jotka voivat tallentaa meidän muiden iloksi ääntä ja/tai kuvaa, ilman mitään sen kummempaa alan koulutusta tai vaikka edes kokemusta.

Kesäyliopistoajatus on sekin ihan ok, mutta senkin tekemiseen tarvitaan joku, jota ei ainakaan tällä hetkellä ole.

Toivoisin todella, että seuramme voisi vastata Maisan ja lukuisten muiden toiveisiin tälläkin saralla.

Juha

Seppo Niinioja
29.01.10, 22:10
Voisiko tähän saada mukaan ulkopuolisen partnerin kuten esimerkiksi kesäyliopiston, jolloin heidän tekniikkaa ja osaamistaan voitaisiin käyttää??? Maksu oli kesäyliopiston kautta. Tämä ihan heittona. Osallistuisin tosi mielelläni, mutta arki-ilta Helsingissä piipahtamiseen työpäivän jälkeen ei oikein onnistu.

Laitoin vähän aikaa sitten tänne ideanpoikasen yhteistyöstä YLE:n kanssa, mutta en nyt löydä viestiä itsekään. Saattaa johtua siitä että Forumin haku ei suostu etsimään alle nelikirjaimisia sanoja enkä muista viestiäni tarpeeksi hyvin.

Useamman kymmenen vuoden kokemuksesta sanon, että esitelmän valmistelu on olennaisesti vähemmän työtä vaativaa kuin kirjallisen artikkelin teko samasta aiheesta. Niitähän SSS:n lehdet julkaisevat kahdeksassa numerossa vuotta kohti. Lisäksi kirjallista materiaalia oli jo varsin paljon vanhalla kotisivulla ja ehkä se vielä joskus tulee uudellekin, paikalliset yhdistykset julkaisevat omia lehtiään jne.

Rutiinia omaavalle puhumiseen riittää usein muutama Power Point -dia ja entiseen aikaan kalvo. Pelkkä puhe-esityskin menettelee usein, jolloin tarvitsee vain oman lunttilapun, jos sitäkään muistin tueksi. Riippuu aiheesta ja tyylistä: "saarna" vs. "mainos". Audiovisuaalinen aineisto kyllä useimmiten auttaa kuulijoita ja katselijoita hahmottamaan esitystä ja monissa yhteyksissä se on tietysti välttämätöntä.

Seppo Niinioja

Seppo Niinioja
29.01.10, 22:22
Kaikki onnistuneet videot ovat muistaakseni jo näkyvillä jäsensivuillamme. Tarkistelen & varmistelen vielä arkistostani ensi viikolla, mutta tälläinen mielikuva minulla on.

Nämä epäonnistuneet tapaukset olkoot esikuvana sille, että seuramme ei hae ammattitason kuvaajia. Haemme henkilöitä, jotka voivat tallentaa meidän muiden iloksi ääntä ja/tai kuvaa, ilman mitään sen kummempaa alan koulutusta tai vaikka edes kokemusta.

Kesäyliopistoajatus on sekin ihan ok, mutta senkin tekemiseen tarvitaan joku, jota ei ainakaan tällä hetkellä ole.

Toivoisin todella, että seuramme voisi vastata Maisan ja lukuisten muiden toiveisiin tälläkin saralla.

Juha

Hasse muistaakseni laittoi ainakin Lapuan sukututkimuspäivien videoita näkösälle ja katsoinkin pari. Ilmoitus taisi olla Forumin puolella ja siinä ehkä oli maininta, että ne eivät jää pysyvästi. Kotisivun jäsenosiosta en niitä nyt löytänyt.

Vaatimuksia sataa niin tiuhaan, että eihän niitä kohtuudella kukaan ehdi täyttää eikä tosiaan vapaaehtoisia näy olevan helppo löytää. Auttaisikohan, jos videoinnista ja sen käsittelystä maksettaisiin kohtuullinen korvaus, joka saataisiin toivottavasti katetuksi katselumaksuilla? Oma byrokratiansa siinäkin tietysti eikä ehkä kannattaisi.

Seppo Niinioja

Juha
29.01.10, 22:27
Jäsensivuilta, oikean laidan palkin linkin "Videokirjasto" alta löytyvät seuraavat Lapuan esitelmät;

Mikko Uola - Suomalaisen oikeistoradikalismin henkilöhistoriallisia lähteitä
Anu Lahtinen - Rouvat, vaimot ja vakoojat – valtapeliä nuijasodan kulisseissa
Pertti Hakala - Karjalan evakoita koskevat lähteet

Juha

Seppo Niinioja
30.01.10, 16:35
ainakin nimien perusteella. Kiinnostaisi kovin, mutta täältä perifeeriasta ei oikein pääse. Miten olis verkkokurssi, esimerkiksi yliopistot käyttävät Moodle-pohjaisia verkkoluentoja, joihin on hankittava tavalla tai toisella osallistumisoikeus. Sehän voisi maksaa saman kuin paikanpäällä istuttaessa. Sitten sitä vain istutaan keinutuolissa ja kuunnellaan. Kuuntelin juuri kaksi tuntia luentoa Jyväskylään.... Onnistuu helposti.

No nysse etsimäni löyty, on viestinä #9 29.12.2009 ketjussa Epäselvä jäsenasia:

29.12.09, 16:27
Seppo Niinioja (http://suku.genealogia.fi/member.php?u=100453) http://suku.genealogia.fi/images/statusicon/user_online.gif vbmenu_register("postmenu_55459", true);
Forumin jäsen - Medlem i forumet
Liittynyt: Jun 2007
Viestejä: 1,772

http://suku.genealogia.fi/images/icons/icon1.gif Vs: Epäselvä jäsenasia
Lainaa:
Alkuperäinen lähettäjä kkylakos http://suku.genealogia.fi/images_Suomi_1/viewpost.gif (http://suku.genealogia.fi/showthread.php?p=55440#post55440)
Nykyisillä sivuilla paikallisten (SSS:stä riippumattomien) sukututkimusyhdistysten lista on sivulla http://www.genealogia.fi/index.php?o...id=311&lang=fi (http://www.genealogia.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=129&Itemid=311&lang=fi)

Siellä ovat Keski-Suomen Sukututkijat ihan oikealla nimellä ja toivottavasti myös oikein linkitettynä.

Se oli niin harvinaisen loogisella paikalla, että en huomannut katsoa :D:

Yksi tapa lisätä luentotarjontaa olisi sekin, että luennoitsija kävisi useammalla paikkakunnalla, jos kutsuvalla yhdistyksellä on varaa kustantaa matka ja palkkio ja se sopii luennoitsijan aikatauluihin.

Entä yhteistyö YLE:n kanssa? Nauhoitus heidän paikallisessa studiossaan, luennon kertaesitysoikeus ja sitten sen sijoitus SSS:n "Arenaan"?

Seppo Niinioja

admin
31.01.10, 20:09
Hasse muistaakseni laittoi ainakin Lapuan sukututkimuspäivien videoita näkösälle ja katsoinkin pari. Ilmoitus taisi olla Forumin puolella ja siinä ehkä oli maininta, että ne eivät jää pysyvästi. Kotisivun jäsenosiosta en niitä nyt löytänyt.

Vaatimuksia sataa niin tiuhaan, että eihän niitä kohtuudella kukaan ehdi täyttää eikä tosiaan vapaaehtoisia näy olevan helppo löytää. Auttaisikohan, jos videoinnista ja sen käsittelystä maksettaisiin kohtuullinen korvaus, joka saataisiin toivottavasti katetuksi katselumaksuilla? Oma byrokratiansa siinäkin tietysti eikä ehkä kannattaisi.

Seppo Niinioja

Joo, joitain videoita laitoin mutta videot poistettiin toiminnanjohtajan pyynnöstä siinä vaiheessa kun niitä alettiin siirtämään www.genealogia.fi sivustolle ja sisäänkirjautumisen taakse. Videoita oli seuraavannimisiä (suoraan kopioitu Suku Forumin viestien otsikoista):

Ikäihmiset ja tietotekniikka - Markus Rantapuun luento 16.1.2008
Lapuan sukututkimuspäivien videoita
Avaussanat
Markku Kuorilehto
Jaakko Numminen - avauspuhe
Vuoden sukukirja
Sukututkimuksen jatko-opas
DNA-tutkimus sukututkimuksen apuna
Sukukirjasta käräjille - Ajankohtaista sukututkimuksen lakiasiaa
Rouvat vaimot ja vakoojat - valtapelia nuijasodan kulisseissa
Roy Sjöblomin esitys Lapualla •• VIDEO
Sirkka Kumpulan esitys Lapualla •• VIDEO
Anu Lahtinen: Rouvat vaimot ja vakoojat - valtapelia nuijasodan kulisseissa ••VIDEO
Mikko Uola - puhe Sukututkimuspäivillä Lapualla ••VIDEO
Pertti Hakala - Karjalan evakoita koskevat lähteet ••VIDEOEnsimmäinen video laitettiin Suku Forumin kautta verkkoon 10.03.2008 ja viimeinen 11.02.2009 jonka jälkeen tuli poistopyyntö. Katselukertoja kertyi n. 2900 kpl yhteensä ennenkuin videoviestit poistettiin.

Hasse

Juha
31.01.10, 20:38
OK,

Kiitos Hasse, ei tarvitse itse kaivella "menneitä".

Eli ainakin nuo Sjöblomin ja Kumpulan esitykset palaavat linjalle ensi viikon aikana.

Juha

admin
01.02.10, 07:40
OK,

Kiitos Hasse, ei tarvitse itse kaivella "menneitä".

Eli ainakin nuo Sjöblomin ja Kumpulan esitykset palaavat linjalle ensi viikon aikana.
Aavistan että ne videot löytyvät vielä palvelimen levyllä ns. "valmiina" liitettäväksi mikäli joku niistä puuttu tällähetkellä.

Hasse

Seppo Niinioja
01.02.10, 10:28
Jäsensivuilta, oikean laidan palkin linkin "Videokirjasto" alta löytyvät seuraavat Lapuan esitelmät;

Mikko Uola - Suomalaisen oikeistoradikalismin henkilöhistoriallisia lähteitä
Anu Lahtinen - Rouvat, vaimot ja vakoojat – valtapeliä nuijasodan kulisseissa
Pertti Hakala - Karjalan evakoita koskevat lähteet

Juha

Tuollaista oikean laidan palkkia en jostakin syystä näe, mutta sivukartan kautta pääsee jäsensivuilta edellisen lisäksi muutamaan muuhunkin esitelmään ja lisää kaiketi on tulossa.

Sukututkimuspäivien anti ei ole pelkästään esitelmissä. Ensi kuussa Turussa järjestettävien päivien ohjelma näkyy toivottavasti tässä (http://www.genealogia.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=429%3Aturun-sukututkimuspaeivien-ohjelma&catid=111%3Asociety-news&Itemid=206&lang=fi). Oheistapahtumana on esimerkiksi tutustuminen Turun maakunta-arkistoon, erittäin hyödyllinen, jos arkistoja ei ole vielä tullut tutkimuksissaan käyttäneeksi. Sellaisiakin näyttää nykyään olevan. Muistan hyvin erittäin rattoisan illalliskeskustelun Vaasan Sukututkimuspäivillä. Kiitokset vielä viehättävälle pöytädaamilleni, jos sattuu lukemaan.

Ainaiseen marinaan sanon, että nythän on niin että pääkaupunkiseutu on Suomen kartalla kovin syrjässä ja täältä on yhtä pitkä matka esimerkiksi Vaasaan, Seinäjoelle ja Turkuun kuin sieltä tänne. Joku kerran kertoikin, että kun piti järjestää palaveri, johon osallistui väkeä firman toimipisteistä Oulusta ja Helsingistä, päätettiin kokoontua kompromissina Jyväskylässä. Kyllä noilla päivillä kannattaa käydä ja lähdenkin Turkuun. Huoneen varasin juuri Hamburger Börsistä asiakasomistajakortilla, jolla se on 3-13 euroa halvempi kuin ohjelmassa mainittu Seuran hinta. Illallisen korkeaa hintaa ihmettelen ja täytyy kysäistä, millainen se ohjelmineen onkaan.

Seppo Niinioja

Juha
01.02.10, 10:34
Seppo!

Piti tietysti olla vasemman laidan!

Juha

Seppo Niinioja
01.02.10, 10:57
Seppo!

Piti tietysti olla vasemman laidan!

Juha

Totta vieköön! Blogi-palkki aiheuttaa aina huonon omantunnon ja käännän äkkiä katseeni pois :D:

Seppo N.

Sami Lehtonen
01.02.10, 17:19
Kaikki onnistuneet videot ovat muistaakseni jo näkyvillä jäsensivuillamme. Tarkistelen & varmistelen vielä arkistostani ensi viikolla, mutta tälläinen mielikuva minulla on.

Näin ei valitettavasti ole vaan minulla on kyllä tuntitolkulla käsittelemätöntä footagea. Jos jollakulla on reippaasti aikaa käytettävissään niin mielelläni siirtäisin ainakin osan jollekulle toiselle.

Jos vapaaehtoisia ei löydy niin lupaan korjata tapani ja yritän saada videoita vaikka yhden viikossa aikaiseksi. Työ vaatii aika lailla kovalevytilaa ja videon siirto nauhalta tietokoneelle tapahtuu reaaliajassa (siis tunnin video siirtyy tasan tunnissa eikä yhtään alle).

Tänään aion kyllä viettää vaimoni kanssa hääpäivää, joten ennen huomista ei tämän viikon video ainakaan valmistu.

Juha
01.02.10, 17:44
Hääpäiväriemua!

ja huomenna pistät videot mulle, niin saadaan ne jäsenten näkyville :)

pistin privana osoitteeni

t. Juha