PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : GenGraph 2010 -sukukaaviot Sukuohjelmiston ja Excelin käyttäjille


thomas.branders
15.01.10, 08:29
Sukuohjelmiston ja Microsoft Excelin käyttäjille on saatavana uusi versio kehittämästäni sukukaavioden piirtotyökalusta nimeltä GenGraph.

Lähtiessäni muutaman vuoden tauon jälkeen parantamaan GenGraphia, ensimmäinen tavoite oli saada lähtöhenkilön esipolvet ja jälkeläiset samaan kaavioon. Tämän tein aiemmin tulostamalla erikseen esipolvi- ja jälkipolvikaaviot sekä liimamalla ne peräkkäin lähtöhenkilön kohdalta. Siitä syntyi makaavan tiimalasin muotoinen kaavio. Nyt GenGraph osaa tulostaa yhdistetyn esi- ja jälkipolvikaavion kerralla.

Seuraava tavoite oli, että saan kaavioon halutessani mukaan myös serkut, pikkuserkut, vanhempien serkut jne.

Vanha tapa oli tehdä isovanhempieni jälkipolvikaaviot sekä isän että äidin puolelta. Silloin sain kyllä mukaan kaikki serkut, mutta kaavioita oli kaksi ja niissä esiintyi paljon samoja henkilöitä. Halusin kaikki yhteen kaavioon, joka lisäksi olisi rakenteeltaan mahdollisimman helposti ymmärrettävä. Joissakin muissa ohjelmissa näkemäni "all-in-one"-kaaviot olivat harvinaisen sekavia, eikä niistä pystynyt hahmottamaan eri sukupolvia tai sukulaisuuussuhteita juuri ollenkaan.

Ajatuksena oli kehittää kaavio, jossa kuljetaan esipolvia taaksepäin ja sitten takaisin eteenpäin seuraten esipolvien jälkipolvia. Jokainen henkilö esiintyisi kaaviossa vain kerran. Kun lopulta keksin mielestäni toimivan esitystavan "serkkukaaviolle", lähdin toteuttamaan sitä GenGraph-ohjelmaan.

Uusi versio on nyt ladattavissa täältä: http://www.sukuohjelmisto.fi/wiki/index.php/Gengraph

Kokeilkaa ja kommentoikaa.

Thomas

Erkki
15.01.10, 10:32
Uusi versio on nyt ladattavissa täältä: http://www.sukuohjelmisto.fi/wiki/index.php/Gengraph

Kokeilkaa ja kommentoikaa.

Thomas

Hyviä lisäyksiä, kiitos!

Huomion arvoinen valinta, että näissä kaavioissa aika kulkee vasemmalta oikealle. Näinhän se yleensä muissa yhteyksissä piirretään, mutta tämä GenGraph taitaa olla ainoa sukukaavioita tekevä väline, joka toimii näin päin.

Ainoa miinus tulee kaavioiden tarvitsemasta runsaasta tilasta. Tein kaavion omasta aineistosta jossa oli lähtöhenkilölle 3 esipolvea ja 3 jälkipolvea. Se tarvitsi tilaa n 1700 riviä. Tosin jokaisesta henkilöstä tuli kaikki mahdollinen detaljitietous näkyville. Voisiko tälle tehdä jotain?

thomas.branders
15.01.10, 12:29
Hyviä lisäyksiä, kiitos!

Ainoa miinus tulee kaavioiden tarvitsemasta runsaasta tilasta. Tein kaavion omasta aineistosta jossa oli lähtöhenkilölle 3 esipolvea ja 3 jälkipolvea. Se tarvitsi tilaa n 1700 riviä. Tosin jokaisesta henkilöstä tuli kaikki mahdollinen detaljitietous näkyville. Voisiko tälle tehdä jotain?

Voit valita mitkä henkilötiedot näkyvät kaaviossa:
http://www.sukuohjelmisto.fi/wiki/images/7/74/GenGraph-NaytaTiedot.jpg

thomas.branders
18.01.10, 11:23
Kari Luukka törmäsi virheilmoitukseen vanhemmalla Excel 2000-versiolla. Korjaus on odotettavissa huomiseen mennessä.

thomas.branders
19.01.10, 13:01
Korjattu versio (U01) on nyt saatavana
http://www.sukuohjelmisto.fi/wiki/index.php/Gengraph

harrysme
20.01.10, 15:12
Exel kiukuttettelee makroista, koska turvallisuustaso on korkea ja kiukuttelee edelleen vaikka sitä alentaakin.

Onko neuvoja ?

thomas.branders
20.01.10, 15:33
Exel kiukuttettelee makroista, koska turvallisuustaso on korkea ja kiukuttelee edelleen vaikka sitä alentaakin.

Onko neuvoja ?

Jos olet alentanut Windowsin turvallisuustasoa, niin en usko että sillä on vaikutusta Excelin makroihin. Makrot pitää sallia Excelin valikoissa. Se tehdään vähän eri tavalla Excelin eri versioissa.

Minulla on Excel 2007 (engl) ja siinä se tehdään seuraavasti: Excel Options - Trust Center - Trust Center Settings - Macro Settings.
"Disable all macros with notification" on hyvä valinta, koska silloin makrot voi sallia tiedostokohtaisesti.