PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : KULMANEN Karstulasta ja HOVILA Soinista

Mervi Kulmanen
29.08.09, 12:32
Hei kaikille!

Olen uusi tällä foorumilla. Vuodesta 2001 alkaen olen hiljalleen kartoittanut sukujuuristani tietoa isäni puolelta.

Karstulan osalta olen päätynyt Matti Erikinpoika Kulmasen (s. 11.4.1849) sisariin ja veljiin joita ovat
Johan (s. 1832), Anna-Maja (s. 1835), Eric (s. 1839), Kaisa (s. 1842) ja Helena (s. 1845).
Sisarussarjan vanhemmat olivat Eric Ericinpoika ja Kaisa Markuksentytär (tai Markuntytär?). Heidän syntymäaikojaan tai perhesuhteitaan en ole vielä selvittänyt.

Onko kukaan teistä missään vaiheessa törmännyt em. henkilöiden nimiin tehdessään sukuselvitystä? Ajattelin vain tiedustella tätä näin etukäteen, ennen kuin lähden täältä Länsi-Suomesta Karstulaan ja mahdollisesti Vaasan maakunta-arkistoon ottamaan tarkempaa selkoa asioista. Välttäisin näin turhan työn ja säästäisin aikaa, jos joku olisi jo asioita selvitellyt.

Toinen asia, josta yritän jossakin vaiheessa ottaa selvää on seuraava: Isoisäni äiti oli kotoisin Soinista ja nimeltään Emilia Johanna (Hanna) Hovila (s. 2.10.1877). Hän meni naimisiin isoisoisäni Nestor Kulmasen kanssa 12.12.1905. Hanna kuoli 10.7.1911. Hänen sukujuuristaan en ole vielä ottanut tarkempaa selkoa. Jos on joku tehnyt sukututkimusta Soinin Hoviloista ja törmännyt Hanna Hovilaan (Hanna Kulmaseen), olisin kiinnostunut asiasta.

Heikki Koskela
29.08.09, 15:08

Hei Mervi

Terveiset Alajärveltä. Minulla sattuu olemaan Karstulan rippikirjat mikrokorteilla 1782-1860 ja Karstulakin on tuossa muutaman poronkuseman päässä. Jos maltat odottaa muutamia päiviä, koetan syysiltojeni iloksi tutkia mikrokortteja. Laitan sitten jotain, mikä saatta auttaa sinua eteenpäin. Voit tietenkin saada jo sitä ennen apua mutta koetan kuitenkin etsiä.

Hoviloitakin minulla on vajaat 90 nimeä (Soini-Ähtäri), mutta ei sattunut kysymääsi henkilöä olemaan. Jos sieltä löydän jotain, annan sinulle tietoa.

Mervi Kulmanen
29.08.09, 18:27

Hei! Kiitos, jään siis odottelemaan. Karstulan rippikirjasivuja olen jonkin verran selaillut netissä SSHY:n (Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys) sivuilta. Sen verran lisäisin vielä tietoa, että Matti Erikinpoika Kulmanen on isoisoisäni Nestorin syntyessä 1884 asunut perheensä kanssa Paajalan Lehtimäen Kulmalassa. Sitä ennen hän lapsuudessaan asui mm. Wahangan kylän Pohjosmäessä ja Kangasahossa (mikäli olen tulkinnut viimeisen oikein).

Tapani Kovalaine
29.08.09, 18:39
Eric Ericinpoika syntyi 1799 ja tulee olemaan hankalasti tai tuurilla selvitettävä, sillä hän ilmestyy jostakin sivulle 124 rippikirjassa vuonna 1829, muuttaa sivulle 118 Lamminmäkeen, avioituu siellä asuessaan Caisa Marcuksentyttären kanssa 11.10.1829, muuttavat yhdessä sivulle 124 vuonna 1832 ja sieltä sivulle 127 ja niin edelleen.

Caisa Markuksentytär on puolestaan helppo tapaus. Hän syntyi 10.6.1807 Vahanka nro 5 Isoahossa ja asui siellä (Isoaho/Heikinmäki) vielä vuonna 1829, kun sitten avioitui. Caisan isä Markus Juhonpoika s. 1758 ja kuoli 9.12.1808 Isoahossa. Caisan äiti Anna Stiina Juhontytär s. 1772 avioitui leskeksi jäätyään 6.1.1810 Salomo Vilhelminp Led'in kanssa s. 1787. Isoahon tilan jaossa lienee syntyi Heikinmäki nro 5 ja tilaa isännöi sittemmin Caisan veli Elias Markuksenpoika s. 1804.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1829-1835_uk599/135.htm (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1829-1835_uk599/135.htm)
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/lastenkirja_1815-1831_uk600/83.htm

Heikki Koskela
30.08.09, 05:49

Tapani Kovalaineen antamat vinkit/lähteet riittänevätkin asian eteenpäin viemiseksi. Minulla on samat tietolähteet käytettävissä.

Erkki Erkinpojan syntymäaika on 6.1.1799 Karstulan Saunamäessä, Lumiahon torpassa.
Erkin ja Kaisan lapset laitan tähän, koska syntymäpaikka kertoo hieman miten perhe on muutellut: Juha 22.9.1832 Vahanka, Pohjoismäki, Anna Maria 5.9.1835 Vahanka Pohjoismäki, Erkki 8.10.1839 Vahanka, Riveänkangas, Kaisa 2.6.1842 Vahanka, Riekko, kuoli 7.1.1860, Helena 17.10.1845 Vahanka, Kangasaho ja Matti 11.4.1849 Vahanka Riiveikkö.

Erkki on asunut torpparina, itsellisenä, mäkitupalaisena ja uudisasukkaana avioliiton aikana.

Mervi Kulmanen
30.08.09, 06:07
Suurkiitos Heikki ja Tapani :) ! Aivan hurjaa miten nopeasti te näitä selvittelette. Pitäisi tästä varmaan mennä jollekin kurssille tai liittyä lähimpään sukututkimusyhdistykseen, että voisi opetella noita vanhoja kirjoituksia tulkitsemaan kirkonkirjoista oikein. Kaikki merkinnät eivät minulle vielä aukene. Tämä on tähän asti ollutkin työssä käyvänä tällaista hidasta näpertämistä. Ehkä minä vielä opin ;), toivossa on hyvä elää.

TerhiA
30.08.09, 09:28
Erkki Erkinpojan syntymäaika on 6.1.1799 Karstulan Saunamäessä, Lumiahon torpassa.

Erikin vnht näyttävät olleen Erik Mickelsson s (RK) 1740/1746 ja pso 2:o Anna Matsdr s (RK) 1761. Heidät vihittiin 26.6.1789 Saarijärvi.
Erik Mickelssonin pso 1:o oli Lena Johansdr s (RK) 1747, k (RK) 4.7.1787 Karstula Pääjärvi 1 Lauttamäki.

Tapani Kovalaine
30.08.09, 10:02
Hiskin takia ja vanhimman Karstulan lastenkirjan tietojen takia en uskonut, että kukaan voi helposti löytää vuonna 1829 ilmaantuvan Eric Ericssonin vanhempia. Kun ei lastenkirja eikä rippikirja Saunamäestä tuntenut tätä (Bambergin?) Erikkiä. Ja Hiski sanoi näin:

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1usv52?fi+0173+haudatut+214)8.4.1800 HAUDATTU 14.4.1800 Saunamäki torp. barnet Eric Ericsson kikhosta 1

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1usv52?fi+0173+kastetut+389)6.1.1799 13.1.1799 Saunamäki Lumiaho torp. Eric Michelsson Anna Matts dr. Eric
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1usv52?fi+0173+kastetut+464).2.1800 12.2.1800 Saunamäki torp. Eric (Bramberg) Lisa (Kärrman) Eric

Tapani Kovalaine
30.08.09, 10:42
Kaisa Markuksentyttärelle ilmaantuu nyt kilpakosija!

Jostakin perustellusta syystä vuonna 1830 muutti leskiäiti Liisa Jaakontytär s. 1766 Pääjärven kylän nro 36 Härkämäestä (rk:n sivulta 107) Vastingin kylän nro 2 Autiomäkeen (sivulle 124) asumaan. Olisiko syynä ollut se, että hänen poikansa Erik Eriksson s. 1799 oli juuri avioitunut ja oli Lamminmäestä muuttanut nuorikkonsa kanssa asumaan Autiomäkeen?

Todellakin, on olemassa sellainen mahdollisuus, että Riuttalahdessa asuneen Erik Danielssonin poika Erik Eriksson s. 1797 on ollut vuonna 1816 rippikoulussa yhtäaikaa Anna Caisa Ledin kanssa ja on tullut tuntemaan Ledin talon väkeä. Tämä Erik Erikinpoika on saanut rippikirjoihin Härkämäen talon Riuttalahden torpan kohdalle syntymävuoden 1799 eli kaksi vuotta liian nuoren tiedon. Jospa tämä Erik on avioitunut Ledin talossa asuneen Kaarina Markuksentyttären kanssa?

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1819-1820_uk599/67.htm

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1821-1828_uk599/107.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1829-1835_uk599/108.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1829-1835_uk599/125.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippilapset_1797-1854_uk601/31.htm

TerhiA
30.08.09, 11:01
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1usv52?fi+0173+haudatut+214)8.4.1800 HAUDATTU 14.4.1800 Saunamäki torp. barnet Eric Ericsson kikhosta 1

Aivan, sorry, näin olikin!

TerhiA
30.08.09, 11:46
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1819-1820_uk599/67.htm

Tuossa on hauskasti leski-Liisan kahdella lapsella, Erikillä ja Kaisalla sama synt.vuosi 1799.
Minusta kyllä näyttäisi siltä, että tuon Kaisa Markuntyttären kanssa avioituvan Erik Erikinpojan vnht ovat juuri Erik Danielsson s (RK) 24.2.1774 ja Lisa Jakobsdr s (RK) 1766. Rippikirjojen merkinnät puoltaisivat tätä.
Ja taaksepäin seuratessa Erik Danielssonin vnht ovat Daniel Johansson s (RK) 7.2.1753 ja Brita Eriksdr s (RK) 16.8.1750. Tämä pariskunta näkyy kyllä Karstulan ens.RK:ssa (Pääjärvi 14 Leppälä), mutta näyttävät siirtyvän Saarijärven puolelle n v1786.
Saarijärven ens.LK:ssa Danielilla näkyy runsas lapsijoukko Mannilassa. Huomautuksena, että asuvat Mulikassa.

TerhiA
30.08.09, 11:52
Ja tässä linkki Saarijärven rippikirjaan:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/saarijarvi/rippikirja_1783-1791_uk623/70.htm
Sukunimenä näkyy olevan Savolainen.

Mervi Kulmanen
30.08.09, 14:55
Hiskin takia ja vanhimman Karstulan lastenkirjan tietojen takia en uskonut, että kukaan voi helposti löytää vuonna 1829 ilmaantuvan Eric Ericssonin vanhempia. Kun ei lastenkirja eikä rippikirja Saunamäestä tuntenut tätä (Bambergin?) Erikkiä. Ja Hiski sanoi näin:

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1usv52?fi+0173+haudatut+214)8.4.1800 HAUDATTU 14.4.1800 Saunamäki torp. barnet Eric Ericsson kikhosta 1

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1usv52?fi+0173+kastetut+389)6.1.1799 13.1.1799 Saunamäki Lumiaho torp. Eric Michelsson Anna Matts dr. Eric
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1usv52?fi+0173+kastetut+464).2.1800 12.2.1800 Saunamäki torp. Eric (Bramberg) Lisa (Kärrman) Eric

Löysinpä itsekin vielä yhden mahdollisen Eric Ericinpojan, s. 23.04.1801 Wahanga. Isä Eric Boman ja äiti Carin Matts dr.
Meneepä vaikeaksi...

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/syntyneet_1793-1816_uk600/36.htm

TerhiA
30.08.09, 16:02
.2.1800 12.2.1800 Saunamäki torp. Eric (Bramberg) Lisa (Kärrman) Eric
Tämä pariskunta poistuu paikkakunnalta:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1797-1804_uk598/46.htm

Tapani Kovalaine
30.08.09, 16:58
Voihan tuon paljastaa, minne he muuttivat. No Uuteen Kaarlepyyhyn!
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1utju3?fi+0589+kastetut+13870)30.1.1811 30.1.1811 Staden Sjöman Erik Brandberg Hu Lisa Kärrman 45 Maria Sophia

Mervi Kulmanen
30.08.09, 17:06
Löysinpä itsekin vielä yhden mahdollisen Eric Ericinpojan, s. 23.04.1801 Wahanga. Isä Eric Boman ja äiti Carin Matts dr.
Meneepä vaikeaksi...

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/syntyneet_1793-1816_uk600/36.htm

Ja tämä em. Eric Ericinpoika Boman näyttää kuolleen 15.12.1801 (7 kk ikäisenä). Joten hän ei tule enää kysymykseen.

Onko nyt siis jäljellä enää kaksi vaihtoehtoa? a) Eric Ericinpoika, jonka isä on Eric Danielson Saarijärveltä ja b) Eric Ericinpoika, jonka isä on Eric Michelson?

Tapani Kovalaine
30.08.09, 17:38
Erik Danielsson (Savolainen) s. 1774 asui perheineen Riuttulahden torpassa (Pääjärvi nro 36) Karstulassa ja johtaa kisaa etsittäessä sopivaa isää Erik Erikssonille s. 1797 (1799 rk:ssa), sillä kun kuolleiden luetteloa pidettiin noihin aikoihin Karstulan seurakunnassa vain vuoden tarkkuudella, niin vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä Saunamäessä 8.4.1800 kuollut torpparin poika Erik Eriksson s. 1799 taitaa olla poissa laskuista.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/kuolleet_1793-1816_uk600/12.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1819-1820_uk599/67.htm

TerhiA
30.08.09, 17:52
Tässähän on ihan mielenkiintoinen kuvio.
Saarijärvelle tullut Johan Johansson Savolaisen perhe nimittäin näyttää tulleen Vetelistä.
Johan Johansson Savolainen *25.1.1722, k 11.4.1797 Saarijärvi Pääjärvi 7 Muhonen 68v
pso 22.11.1744 Veteli Greta Matsdr *4.3.1726, k 19.10.1787 Sjvi 11 Mannila
ja heillä näkyy Saarijärvellä lapsia
- Greta *1749, pso Henrik Persson *1750; poismuuttavat till Pedersöre
- Daniel Johansson *7.2.1753 Veteli, pso 17.2.1771 Veteli Brita Eriksdr *16.8.1750
- - näillä siis pka Erik Danielsson *1774
- Johan *1.2.1764, pso Vetelissä Anna Kristersdr *1753
- Matts *25.2.1766, k 11.11.1805 Sjvi Kalmari Muhola 45v
pso 1:o Sofia Eriksdr *1766, k 12.3.1800 Sjvi Kalmari Muhola 34v
pso 2:o 15.11.1800 Sjvi Stina Matsdr *1774

TerhiA
30.08.09, 18:05
Ja täällä till Saarijärvi 1783 med hela hushållet:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/veteli/rippikirja_1781-1787_uk549/26.htm

Mervi Kulmanen
30.08.09, 18:26
Erik Danielsson (Savolainen) s. 1774 asui perheineen Riuttulahden torpassa (Pääjärvi nro 36) Karstulassa ja johtaa kisaa etsittäessä sopivaa isää Erik Erikssonille s. 1797 (1799 rk:ssa), sillä kun kuolleiden luetteloa pidettiin noihin aikoihin Karstulan seurakunnassa vain vuoden tarkkuudella, niin vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä Saunamäessä 8.4.1800 kuollut torpparin poika Erik Eriksson s. 1799 taitaa olla poissa laskuista.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/kuolleet_1793-1816_uk600/12.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1819-1820_uk599/67.htm

Hups! :rolleyes: Ja tämähän olikin minulta lipsahtanut ohi jossakin vaiheessa. Kiitos! Hyvä kun alkavat nämä Erici Ericsonit vähitellen loppumaan ;)

Mervi Kulmanen
30.08.09, 18:34
Tässähän on ihan mielenkiintoinen kuvio.
Saarijärvelle tullut Johan Johansson Savolaisen perhe nimittäin näyttää tulleen Vetelistä.
Johan Johansson Savolainen *25.1.1722, k 11.4.1797 Saarijärvi Pääjärvi 7 Muhonen 68v
pso 22.11.1744 Veteli Greta Matsdr *4.3.1726, k 19.10.1787 Sjvi 11 Mannila
ja heillä näkyy Saarijärvellä lapsia
- Greta *1749, pso Henrik Persson *1750; poismuuttavat till Pedersöre
- Daniel Johansson *7.2.1753 Veteli, pso 17.2.1771 Veteli Brita Eriksdr *16.8.1750
- - näillä siis pka Erik Danielsson *1774
- Johan *1.2.1764, pso Vetelissä Anna Kristersdr *1753
- Matts *25.2.1766, k 11.11.1805 Sjvi Kalmari Muhola 45v
pso 1:o Sofia Eriksdr *1766, k 12.3.1800 Sjvi Kalmari Muhola 34v
pso 2:o 15.11.1800 Sjvi Stina Matsdr *1774

:) Suurkiitos Terhi! Onpa mielenkiintoista. Tässä tällainen noviisi oppii paljon lisää asioita.

Tuli tässä samalla mieleeni, että mitkä ovat keinot ja kirjat, joilla kykenee selvittämään esim. vuotta 1750 vanhemmat sukujuurensa? Nämä netissä pyörivät Hiski-tietokanta ja muut vastaavat rajoittuvat vain 1700-luvun loppupuolelle saakka. Taitavat maakunta-arkistot ja kansallisarkisto olla seuraava porras?

r-l.huuki
30.08.09, 20:00

Arkistoissa tutkiminen on tietysti kannatettavaa. Valmista tutkimusta tarkistettavaksesi saat arkistomatkoille, sillä olet onneksesi kuulunut tietämättäsi Kainu-sukuun ja tästä suvusta on vuonna 2002 julkaistu kirja: Kainu- ja Torppa-suvut, ISBN 952-91-4470-9. Tämä kirja vie 1400-luvulle. (Kauko)Lainattavissa kirjastosta.

Alla olevat muuten Kainu-Torppa-kirjan mukaisesti mutta olen suomentanut etunimiä ja patronyymit.
Perhe 1
1. Erkki Erkinpoika Muhoinen, s. 28.12.1797 Karstula.
Vanhemmat:. Perhe 2

Perhe 2
2. Erkki Tanelinpoika Muhoinen-Heikkilä, s. 24.2.1774 Savo, Veteli.
Erkki muutti 1794 Karstulaan. Torppari Karstulan Riuttalahti.
Vanhemmat:. Perhe 3
Puoliso: 29.1.1797 Karstula
Liisa Jaakontytär Savela, s. 1766.
Lapsi:
1. Erkki, s. 28.12.1797 Karstula. Perhe 1

Perhe 3
3. Taneli Juhonpoika Muhoinen-Heikkilä, s.7.2.1753 Savo, Veteli.
Vanhemmat:. Perhe 4
Puoliso: 17.2.1771 Veteli
Brita Erkintytär Lilja, s. 16.8.1750.
Lapset:
1. Erkki, s. 24.2.1774. Perhe 2

Perhe 4
4. Juho Juhonpoika Heikkilä-Savo, s. 25.1.1722 (Kainu-Torppa, Kainu 190) Veteli.
Vanhemmat:. Perhe 5
Puoliso: 22.11.1744 Veteli
Margareta Matintytär Mäkelä-Salo, s. 4.3.1726 Veteli, k. 19.10.1787 Saarijärvi.
Jos kovasti kiinostaa, niin täällä on jotain ja varmaan muualtakin netistä löytyy. Margaretan anhemmat: STORSALO MATTS Eriksson Birth: 1645 in KAUSTBY. Death: 18 Oct 1724 ja MARIA ERIKSDOTTER Birth: 1650 , Death: 1729 in VETIL http://wc.rootsweb.ancestry.com/cgi-bin/igm.cgi?op=GET&db=:2690339&id=I15185
Perhe muutti Saarijärvelle 1782.
Lapsia mm.:
1. Taneli, s. 7.2.1753 Savo, Veteli. Perhe 3

Perhe 5
5. Juho Heikinpoika Heikkilä-Savo, s. 18.1.1691 Veteli, k. 17.4.1743 Savo, Veteli.(Kainu-Torppa, Kainu 128)
Talollinen Savo 1723-1730 (Kainu-Torppa, Kainu 128),
Puoliso: 26.11.1711 Veteli
Anna Matintytär Finnilä, Savo, kastettu 16.12.1688 Veteli, k. 29.4.1772 Savo, Veteli. (Kainu-Torppa, Kainu 128)
Lapsia mm.:
3. Juho, s. 25.1.1722 Veteli. Perhe 4
__________________________________________________ __________

- Raija-Leena H

Mervi Kulmanen
30.08.09, 21:42
Kiitoksia kaikille vastauksistanne, myös Raija-Leenalle viimeisestä kirjavinkistä. Mitä vähemmällä liikkumisella tietoa saa, sen helpompaa ja nopeampaa tämä on. Olenkin kuluneen viikonlopun aikana saanut paljon uutta mietittävää ja yhtäkkiä käsissäni onkin yllättävän laajalti sukua selviteltäväksi ja kirjattavaksi ylös.

Tätä sukunimeäni olen myös mietiskellyt ja arvuutellut, että missä vaiheessa siitä on tullut Kulmanen. Kun isoisoisäni Nestori Kulmanen syntyi 30.04.1884 hänen perheensä asui Paajalan Lehtimäen Kulmalassa. Luulisi siis sen mukaisesti sukunimeni olevan Kulmala eikä Kulmanen :rolleyes: Ja Karstulasta saamassani virkatodistuksessa jo Matti Erikinpoika (s. 11.4.1849) on Kulmanen.

railielisabet
31.08.09, 08:45
Hei,Mervi!

Minulla on Kaisa Markuntyttären esivanhemmat,koska he ovat samaa sukua kanssani. Erkille en ole huomannut sukunimeä.
Olen syntynyt Karstulassa.Olen siis kanssasi kaukaista sukua.:oo:
Vaihdammeko tietoja?
terv.Raili

Mervi Kulmanen
01.09.09, 09:02
Erik Danielsson (Savolainen) s. 1774 asui perheineen Riuttulahden torpassa (Pääjärvi nro 36) Karstulassa ja johtaa kisaa etsittäessä sopivaa isää Erik Erikssonille s. 1797 (1799 rk:ssa), sillä kun kuolleiden luetteloa pidettiin noihin aikoihin Karstulan seurakunnassa vain vuoden tarkkuudella, niin vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä Saunamäessä 8.4.1800 kuollut torpparin poika Erik Eriksson s. 1799 taitaa olla poissa laskuista.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/kuolleet_1793-1816_uk600/12.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1819-1820_uk599/67.htm

Vieläkin vain mietin näitä mahdollisia Eric Ericsoneja:
Jospa tämä 8.4.1800 kuollut lapsi olisikin Eric Brambergin ja Lisa Kärmanin helmikuussa 1800 syntynyt poika Eric? Myöskin Saunamäen torpasta.

http://hiski.genealogia.fi/hiski/1v0cum?fi+0173+kastetut+464

joka siis oli runsaan kuukauden ikäinen kuollessan ja tuossa ekassa linkissäsihän lapsen iäksi on ilmoitettu 1kk?

Ja kuka Eric Ericinpoika (s. 6.1.1799?) onkaan kuollut 60 vuoden iässä 8.2.1860 Vahanka? Ikä nimittäin täsmäisi tähän 1799 syntyneeseen hyvinkin.

http://hiski.genealogia.fi/hiski/1v0cum?fi+0173+haudatut+4179

Tämän vuoksi pähkäilen edelleen niin Eric Michelsonin kuin Eric Danielsoninkin välillä.

Mervi Kulmanen
01.09.09, 09:48
Niin siis tarkoitin tietenkin, että Hiskin tiedoissa on 8.4.1800 kuolleen lapsen iäksi ilmoitettu 1 kk. Ja tämä laittaa minut miettimään, että on kyseessä Brambergin ja Kärrmanin 3.2.1800 syntynyt lapsi eikä 1799 syntynyt Eric.

http://hiski.genealogia.fi/hiski/1uzwrb?fi+0173+haudatut+214

r-l.huuki
01.09.09, 10:35

Kyllähän alkuperäisessä tässä (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/kuolleet_1793-1816_uk600/12.htm) kuolinikä on yhden vuoden ikäinen: 1 år gl: HisKiin vaan on kirjattu näin (http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t2818889)

Erik Brambergin Erik-poika *3.2.1800 - syntymäpäivä on 3. helmikuuta tässä (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/syntyneet_1793-1816_uk600/28.htm) - kyllä näyttää kuolleen Uudenkaarlepyyn rk:n 1802-1810 perusteella.
http://www.nykarlebyvyer.nu/SIDOR/GENEA/komm1802_10.htm
Pag. 66
"Nr. 95
Sjöm. Anders Kjerrman 18.7.1761 Nykarleby 13.3.1809
H. Caisa Martid. 1758 Jacobstad
S. Anders 29.8.1794 Nykarleby

Arbetskarl, Svåger
Eric Bramberg 1778 Karstula med betyg 23.3.1803
H. Lisa Kjerrman 1765 Nykarleby
S. Abram 6.8.1802 Karstula 4.7.1803
D. Maja Lisa 29.4.1804 Nykarleby 15.5.1809
S. Carl Jakob 25.1.1807 Dito 30.5.1807"

http://www.nykarlebyvyer.nu/ tietää kertoa tämänkin
II Nykarleby forna stadsplan jämte några personhistoriska anteckningar om gårdsägarna från tiden kring 1775 till branden (1858)
av
Woldemar Backman
[5. Gårdsnummer 80—119]
” 97. Sjömannen Carl Ström. Försvarskarlen Erik Brax (f. 1727 i Lappo). Änkan Anna Brax, som 1801 flyttat till Jakobstad, sålde gården 6.5.1805 till mjölnaren Erik Brandberg (f. 1778 i Karstula, d. 1828).”

Jostakin perustellusta syystä vuonna 1830 muutti leskiäiti Liisa Jaakontytär s. 1766 Pääjärven kylän nro 36 Härkämäestä (rk:n sivulta 107) Vastingin kylän nro 2 Autiomäkeen (sivulle 124) asumaan. Olisiko syynä ollut se, että hänen poikansa Erik Eriksson s. 1799 oli juuri avioitunut ja oli Lamminmäestä muuttanut nuorikkonsa kanssa asumaan Autiomäkeen?Tämä on varteenotettava havainto. Emme saa selville olisiko Liisa Jaakontytär *1766 muuttanut Erkki Erkinpojan ja Kaisa-vaimon mukana Kangasahon uudistilalle tänne (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1837-1843_uk599/165.htm), sillä Liisa kuoli 1831 tässä (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/kuolleet_1817-1844_uk601/29.htm)

- Raija-Leena H

TerhiA
01.09.09, 10:49
Mervi,
eivät Saarijärven asiat pelkän HisKin avulla ratkea, koska samannimisten kanssa helposti menee ihan väärille jäljille; pitää seurata henkilöitä rippikirjoissa. Ja rippikirjan mukaan http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1821-1828_uk599/107.htm
Erik Erikssonin (*1799, pso Karin Markusdr) äiti oli Lisa Jakobsdr (*1766). Niin, ja tämän Lisan isä oli Jakob Simonsson Ruuska.

Mervi Kulmanen
01.09.09, 11:40

:) Kyllä, olen kyllä seurannut molempia rinnakkain, tässä kohden vain aloin halkomaan hiuksia ja miettimään kumpi on kirjoitettu oikein, vaikka enemmän tuohon alkuperäiseen (1 år) tavallaan luotankin.

Sain tänään myös yksityisen viestin (sukutauluja) jossa eräs henkilö Karstulasta on merkinnyt jostakin syystä sukuhistoriaansa juuri Eric Michelsonin isäksi Eric Ericsonille (s. 1799 ja k. 1860), joka oli naimisissa Kaisa Markuksentyttären kanssa. Sekin pisti miettimään uudelleen tätä solmukohtaa. Lähetin toki tälle henkilölle lisäkysymyksiä ja muistutin tämän keskustelun saamasta käänteestä.

Mervi Kulmanen
03.09.09, 06:55
Onko nuo Soinin seurakunnan tapahtumat aikoinaan kirjattu jonkun toisen naapuriseurakunnan kohdalle, kun en löytänyt suoraan Soinin srk:n linkkiä tuolta SSHY:n sivuilta? Vai onko ne kirjat vielä kuvaamatta vallan? Hiskin puolelta kyllä löytyy Soini.

Matti Erikinpoika Kulmasen vaimo Lovisa Erkintytär Kujala s. 29.1.1862 ja Nestor Matinpoika Kulmasen vaimo Emilia Johanna (Hanna) Hovila s. 2.10.1877 kun ovat kumpainenkin syntyneet Soinissa. Pitäisi myös heidän esivanhempiensa tietoihin jossain vaiheessa päästä käsiksi.

Heikki Koskela
03.09.09, 08:51

Soinin seurakunta kuului ennen vuotta 1859 Alajärveen saarnahuonekuntana ja muuttui tuolloin Alajärven kappeliseurakunnaksi ja itsenäistyi vasta 1890-luvulla omaksi seurakunnaksi.

Varhaisempia tietoja löytyy siis Alajärven rippikirjoista. Tosin SSHY:n luettelosta ei valitettavasti löydy myöskään Alajärven rippikirjoja.

Katsoin jo aiemmin Hovila-sukua omalta koneeltani mutta en löytänyt Emilia Johanna Hovilaa. Muita Hoviloita kyllä oli. Jatko edellyttää käyntiä/kyselyä Soinin kirkkoherranvirastosta.

khanhisalo
03.09.09, 11:49
Emilia Johanna Hovila löytyy, mutta Lovisa Kujalaa en löytänyt tietokannastani.

Emilia Johanna Keisareita kahta kautta, Valpurin ja Pietarin kautta.
Tässä alla hänen vanhempansa.

terv. Keijo H

Taulu 1
I Emilia Johanna Juho Erkintytär Hovila, s. 2.10.1877 Soini. Vanhemmat taulusta 2 Juho Erkki Juhonpoika Leppälä, Hovila ja Vilhelmiina Juhontytär Nygård, Hovila

Taulu 2
II Juho Erkki Juhonpoika Leppälä, Hovila, s. 23.8.1825 Soini, Leppälä, k. 3.5.1889 Soini. Vanhemmat taulusta 3 Juho Matinpoika Heinäaho ja Saara Erkintytär Harju, Orava
Puoliso: 30.11.1852 Soini Vilhelmiina Juhontytär Nygård, Hovila, Taulusta 1, s. 11.3.1834 Alajärvi, k. 7.6.1886 Soini, Hovila. Vanhemmat taulusta 11 Juho Antinpoika Saukko, Nygård ja Maria Kaapontytär Ylisaari.

Heikki Koskela
03.09.09, 13:08

Kiitos Keijo.

Nämähän minulta juuri puuttuivatkin vaikka olisi pitänyt olla. Loviisa jää vieläkin puuttumaan myös minulta.

Tapani Kovalaine
03.09.09, 15:10
Lovisa on piilotettu Hiskiin Lehtimäen srk:n kohsalle, mutta vain etunimi, sukunimi ja syntymäaika täsmäävät. Lehtimäki siirtyi 1867 tuon Kujalan perheen kohdalta ja isomminkin Soinin seurakuntaan. Siellä syntyi 6.6.1878 Loviisalle pieni tytär Ida, joka muutti äitinsä kanssa 21.10.1879 Soinista Karstulaan Martinmäen taloon. Äiti oli 1.6.1879 Soinissa avioitunut karstulalaisen Matti Erkinpoika Martinmäen (Kulmanen) kanssa. Paajalan kylän Lehtomäen talon Kulmalan torppaan (sivu 751) muuton jälkeen ilmestyy perheelle sukunimi Kulmanen.

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1v6ue4?fi+0287+kastetut+1976)29.1.1862 2.2.1862 Akonniemi Lasimest: Jussi Erkinp. Kujala Reeta 35-40 Lovisa

Rippikirja 1862-1870 sivulla 200 Lehtimäessä kertoo:
lasimestari Johan Erikss Akonniemi eli Kujala, s. 30.1.1826 Mattinen, Lehtimäki, ja vaimonsa Margareta Olofsdr s. 21.6.1824 Saarimäki, Lehtimäki. Heillä on tuossa kirjassa kuusi lasta, joista Anna Kaisa 14.1.1845 on vanhin ja Loviisa Kujala 29.1.1862 on nuorin.

Mervi Kulmanen
03.09.09, 17:44

Kiitos Tapani! Siis Lehtimäki on tavallaan nyt oikea suunta... Ja kyllä, Karstulan seurakunnasta aikoinaan saamassani virkatodistuksessa on Ida, s. 6.6.1878 merkittykin jo Matin ja Lovisan ensimmäiseksi lapseksi. Isoisoisäni Nestori Kulmasen syntyessä 30.4.1884 on heidän asuinpaikakseen merkitty juuri tuo Paajalan Lehtimäen (Lehtomäen?) Kulmala (Karstula, syntyneet 1881-1884, s. 172, kuva 91 SSHY). Sukunimeni olenkin ajatellut jotenkin liittyneen tähän Kulmalan taloon, sen uusittu muoto vain on ihmetyttänyt. Mutta ehkäpä se on sitä savolaisuutta tuo -nen pääte :D:

Suurkiitos kaikille muillekin (Keijo, Terhi, Raija-Leena ym.) saamistani tiedoista (posteista). Minulla alkaa olla jo paljon tallennettavaa tietoa.

khanhisalo
03.09.09, 17:54
Lisää vielä, tämäkin haara menee Keisareihin.
Loviisa Kujala, Taulusta 1, syntynyt 29.1.1862 Lehtimäki, Akonniemi, Kujala. Vanhemmat taulusta 3 Juho "Jussi" Akonniemi, Kujala ja Reetta Mattinen
Lapset:
Ida Kujala, s. 6.6.1878.

Juho "Jussi" Akonniemi, Kujala, syntynyt 8.5.1823 Lehtimäki, Akonniemi, kuollut 4.6.1868 Soini, Kujala, lavantauti. Vanhemmat Erkki Erkinpoika Mattinen, Akonniemi ja Kreetta Erkintytär Hintsa, Akonniemi.
Puoliso: Reetta Mattinen, syntynyt 21.8.1824 Lehtimäki, Mattinen. Vanhemmat taulusta 34 Olavi Mattinen ja Maria Latvala

Terv. Keijo H

railielisabet
03.09.09, 22:35
Hiskistä löytyy ainakin Loviisa Juhontytär Kujala synt. Lehtimäen Akonniemessä
29.1.1862.
Karstulan rippikirjassa on Loviisa JUHONtytär.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karstula/rippikirja_1873-1880_mko17-47/1028.htm

Digiarkistossa ei todella ole Soini eikä lehtimäen rippikirjoja.
t.Raili