PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : ruotusotamies Mikko Fardig Korpilahdelta


eruppa
31.07.09, 21:07
Arvoisat listalaiset!

Minulla, kuten monilla muillakin teistä on ruotusotamiehiä esi-isien joukossa noin puolen komppanian verran. Kiitos Heikki Vuorimiehen uurastuksen, ovat useimpien Laukaan ja Jyväskylän suunnan ruotusotamiehet sukupuussani löytäneet itselleen esivanhemmat.

Nyt kysyisin Korpilahden "vespuolella" asuneesta ruotusotamiehestä Mikko Färdigistä. Hän syntyi sotilaskatselmusrullan mukaan 1739 Hämeessä ja kuoli 20.2.1809 kuumeeseen Korpilahden Riihilahdessa. Hän palveli Sysmän komppanian Ruotsulan ruodussa vuoteen 1789, jolloin sai eron.

Korpilahden ensimmäisiin lastenkirjoihin tuo Mikko on juuri ja juuri liian vanha. Heikki Vuorimies ilmoitti tuon Mikon patronyymiksi joskus vuosia sitten Matti.
Sattuuko joku tuntemaan tuon Korpilahden puolella asuneen Mikko Färdigin sukutaustaa? Itse epäilen hänen olevan lähtöisin jostakin vespuolen talosta.

Jämsän puolella asui samoihin aikoihin toinen ruotusotamies Mikko Färdig, josta tässä siis ei ole kyse.

Olisin kiitollinei kaikesta tuon Korpilahden Mikon taustatiedoista.

Erkki Ruppa :confused:

MikkoL
03.08.09, 18:49
Jämsän kirkonkirjoista löytyy Mikko Matinpoika Ruotsulasta - välillä kylän nimenä, välillä talon nimenä. Syntynyt 17.8.1739, ja mennyt mm. kahdesti naimisiin. Sanot, että tämä ei ole sama henkilö?

Minusta on epäilyttävää, että ruotumies olisi syntyisin samasta talosta, jossa sitten 20 vuotta myöhemmin palvelee. En tiedä, onko patronyymi tarkastettu aikanaan rekrytointilistalta, vai perustuuko se tähän tietoon. Varma tieto on sillä rullalla.

Onko palvelustietoa, eli katselmusrullan merkintöjä päivämäärineen, ikävuosineen ja palvelusaikoineen?

Viehättää tämä sotilas, kun minäkin olen Mikko Matinpoika, ja ennen vuotta 1900 Färdig. :)

Kaksi Färdigiä -mysteeriin saattaa auttaa se tieto, että samaa sotilasnimeä ei voi esiintyä kahdesti samassa komppaniassa. Färdigejä muuten on ollut koko valtakunnassa kymmeniä - jos ei satoja (nimiä kun kopioitiin ja kierrätettiin).

eruppa
03.08.09, 21:04
Hei!

Jämsässä eli Mikko Tapaninpoika Färdig (Michel Staffansson), joka kuoli Jämsän Juokslahdessa 16.1.1792 eronneena ruotusotilaana. Häntäkin tutkiskelin vuosia sitten, mutta totesin, ettei ole minun esi-isäni.

Tuon Mikko Matinpojan sotilaskatselmusrullaa en ole itse katsellut, vaikka olenkin monen ruotusotamies-esi-isän osalta niin tehnyt. Täytyypä joskus vilkaista, kun tulee sopivasti asiaa esim. Kansallisarkistoon.

ER

MikkoL
04.08.09, 00:04
Tämä koko vuodatus lienee täysin turhaa, kun huomasin vasta pienen tonkimisen jälkeen, että Korpilahden kirjat alkaa vasta 1770-luvulta. Eli eihän sieltä 'sitä oikeaa' kai tullutkaan hakuun, kun kerran tieto/aavistus on Korpilahdesta.

Värväytyminen on tapahtunut viimeistään 1759, koska täyden eläkkeen edellytys oli 30 vuotta palvelusta ja vähintään yksi sota. I Pommerin sotahan osuu tuohon ajanjaksoon juuri ja juuri, ensimmäiset lähtivät elokuussa 1757. Vapautus on taas tullut 'kreivin aikaan' varmaankin katselmuksessa juuri ennen Kustaa III:n sotaa 1789-90.

Näköjään toinen Mikko (Tapaninpoika) Färdig on ollut Hauvalan ruodussa, komppaniasta en tiedä, kun en ole paikkakuntalaisia.

Eli Ruotsalan Mikko:

Synt Kast Paikka Isä Äiti Nimi
17.8.1739 19.8.1739 Ruotsula Matts Jöranss: Maria Matsdr. Michael

...mutta löytyi sitten kylläkin myös haudatuista:

Kuollut Haudattu Paikka Titteli Nimi Ikä (v)
28.8.1740 31.8.1740 Ruotzula lbn Michel Matsson 2

...eli taisin tässä jahdata haamua.

Lisäksi, Ruotsalassa on myös renki Mikko Matinpoika samoihin aikoihin, mennyt kahdesti naimisiin 1784 ja 1786. Ensimmäinen vaimo kuollut 31-vuotiaana 1784. En usko että mies olisi 45-vuotias.

Lopputulos: voi olla kuka vaan entisen Hämeen läänin alueella, johon Korpilahtikin on näemmä kuulunut. Lähialueilta katsoin, Keuruun Viinikassa oli yksi s. 1739, mutta elo näyttää jatkuneen loppuiän samassa kylässä. Jämsän Honkalassa yksi s. 1738, mutta kuoli 4 kk vanhana. Jämsän Kukonniemen talossa yksi s. 1740, tämän isä taas sitten näyttää kuolleen kun poika on ollut 3-vuotias.

Mikon kuoliniäksi on kirkonkirjassa merkitty 62, mutta sillä ei liene merkitystä, koska aloin uskoa, että hra Vuorimies on rullista kaikki tiedot ottanut, myös patronyymin (jota edellisessä viestissä uumoilin).

Mutta lopuksi: tässä tarvitaan apua joltakin joka oikeasti osaa. Minusta tuossa muuttaneiden kirjassa on vuodelle 1758 nr 6 (toinen palsta alimmainen) sopivasti Mikko Matinpoika. Erikoista on, että kaikilla muilla lukee syntymäaika, mutta tuossa ei. Muutenkaan en saa piiperryksestä mitään tolkkua. Vakiofraaseja tuossa näkyy muuten toistuvan, mutta paikannimeäkään en tunnista. Enkä päiväystä. Siinä lukee jotakin lisäyksestä, olisi jäänyt aiempana vuotta merkitsemättä? Olisiko tullut asiaa saman tien Pommeriin täydennyksenä (tuon ensimmäisen laivauksen olen rullista nähnyt, myöhemmistä en tiedä).

Täällä muuttotieto Jämsästä vuodelta 1758. (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/jamsa/muuttaneet_1755-1773_tk455/11.htm)


...ja nyt kun alettiin, löytyisi myös rippikirjan sivu, jolla Mikko Färdig Ruotsulasta esiintyy... täältä. (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/jamsa/rippikirja_1782-1796_tk446/266.htm) Tuonne on merkitty syntymävuodeksi 1741. Mutta noissa rippikirjan vuosiluvuissa voi olla klappia, olen huomannut.

Nyt jätän kaimani rauhaan :rolleyes:

TerhiA
04.08.09, 07:47
Minusta tuossa muuttaneiden kirjassa on vuodelle 1758 nr 6 (toinen palsta alimmainen) sopivasti Mikko Matinpoika. Muutenkaan en saa piiperryksestä mitään tolkkua. Vakiofraaseja tuossa näkyy muuten toistuvan, mutta paikannimeäkään en tunnista. Enkä päiväystä.
Täällä muuttotieto Jämsästä vuodelta 1758. (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/jamsa/muuttaneet_1755-1773_tk455/11.htm)

Ifrån Piesala till Keuru ja päivämäärä on 1. November.

eruppa
04.08.09, 08:37
Hei!

Tuo "minun Mikkoni" oli kahdesti aviossa, ensimmäinen vaimo (minun esiäitin) oli Sofia Sakarintytär (1740-1786). Tälle pariskunnalle ei löydy vihkimismerkintää mistään. Toinen vaimo oli Liisa Tuomaantytär, jolle löytyy vihkimismerkintä Korpilahdelta.

No, olen tutkinut tuota Korpilahden väestökirjanpitoa aika paljon ja todennut sen perin kehnolaatuiseksi 1700-luvun osalta. Eli paljon syntyneitä, vihittyjä ja kuolleita on jäänyt historiakirjoista pois, eikä merkintöjä tällöin myöskään löydä HisKi:n avulla. Sitten syntymäajat ovat rippikirjoissa vähän mitä sattuu, eli rippikirjojen kopiointi on ollut huolimatonta. Eli korkeaa arvosanaa Korpilahden 1700-luvun papeille ei hallintomiehen töistä voi antaa. Ehkä olivat sitäkin parempia saarnamiehiä, tiedä hänestä.

ER

MikkoL
04.08.09, 09:01
Käsialatulkinta auttoi, sattui löytymään täydellinen muuttotieto Jämsän POISmuuttaneissa... nuo lisäselitteet myös:

http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t2482818

Tämä Mikko yritti myös vihkimerkintää, ilman tulosta. Olisiko käynyt siellä 'toisella rannalla' vai miten se meni vihillä? Kun kerran siellä oli paremmat saarnatkin :)

eruppa
19.08.09, 16:35
Hei!

Tuo 1.11.1758 Jämsästä Keuruulle muuttanut Mikko ei ole hakemani ruotusotamies Mikko Färdig. Tuo "väärä Mikko" syntyi tosiaan 28.7.1739 Jömsän Ruotsulassa, jossa hänen isänsä näyttää sotkuisen rippikirjamerkinnän mukaan asuneen Ruotsulan lampuodin veljenä. Tuo isä, Matti Yrjönpoika tuli kotivävyksi ja sitten isännäksi Keuruun (Multian) Viinikkaan avioituessaan Viinikan talon tyttären Maria Matintyttären kanssa. Tuon kyseisen avioparin kaikki muut lapset, paitsi tuo Mikko syntyivät Viinikassa välillä 1735-1750.

Lapsista Mikko Matinpoika, josta nyt on kyse, avioitui 26.12.1760 Keuruulla Elina Antintyttären kanssa. Mutta tutkimani Mikko Färdig sai ensimmäisen lapsensa samana vuonna 1760 Korpilahden lastenkirjan mukaan Sofia Sakarintyttären kanssa. Eli tuo Keuruun Viinikan Mikko Matinpoika ei voi olla Mikko Färdig.

Eli haku jatkuu.:confused:

Erkki Ruppa