PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Laskiaistiistaina


Heikki Koskela
24.02.09, 18:51
Tahdonpa vähän herkistellä elämän tähtihetkiä ja palata ajassa kymmeniä vuosia taakse päin, melkein siihen aikaan kun vielä oli vahva usko ajan henkeen.

Palaanpa siis Alajärven Kurejoelle mamieskoulun ohi kulkevalle maantielle, joka äkkijyrkkänä laskeutui jykevien kuusien ohi kahdesadan metrin matkalla ja loiveni sitten hiljalleen tasaiselle ja oikealle kääntyvään jyrkkään mutkaan.

Jostain olimme saaneet kevyen ja helposti liikuteltavan kirkkoreen, joka oli oiva kelkka mäenlaskua varten. Rekeen mahtui iso joukko meitä mukuloita ja vähän isompiakin. Joku antoi sitten alun liu'ulle, joka kiihtyi pelottavaksi vauhdiksi ja päätyi vihdoin tasaiselle tien osuudelle tai tien poskeen lumikinokseen. Olimme laskiasimäessä.

Mikään hauska ei voi jatkua ikuisesti. Niinpä paikallinen poliisi tiesi tulla kertomaan, että laskettelu julkisella tiellä on laitonta puuhaa ja kielsi ankarasti harrastamasta mäenlaskua. Varmuuden vuoksi tiemestari, joka valitettavasti otti hänkin virkansa hyvin tosissaan, antoi heitellä hiekkaa mäkeen. Kirkkoreki ei enää luistanutkaan niin kuin piti ja laskiaisrieha päättyi siihen.

Vasta viranomaisten puututtua asioitten kulkuun tiesimme tehneemme väärin - tai oikeammin tiesimme tehneemme vastoin lakia.

Mutta mukavaa se oli.

Pauli
26.02.09, 18:59
Muistan lukeneeni Kokkolan kaupungin historiasta katkelman, jonka mukaan kaupungin 1700-luvun nuoriso oli laskenut talvisaikaan pulkalla tai reellä jostain mäestä. Tästä oli noussut kaupungissa hirveä kohujuttu, ja muistaakseni nuoret saivat mäen laskemisesta rangaistuksen. Kyse ei ollut ilmeisestikään siitä, että laskeminen olisi ollut vaarallista, vaan siitä, että sellainen lystinpito yleensä oli liian riehakasta ja siten epäsopivaa käytöstä.