PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Juho Jaakko Partanen 13.3.1864

Mariannuska
03.11.08, 15:27
Hei,

olen juminut isäni puoleisen sukuhaaran tutkimisessa aivan täysin seuraavaan henkilöön. Pienimmänkin vihjeen ottaisin ilomielin vastaan.

Henkilö on Juho Jaakko Partanen. Häntä on kutsuttu myös Jussiksi. Hänen syntymäaika on 13.3.1864 mitä todennäköisemmin jossakin päin Iisalmen maalaiskuntaa. Kuolinaika on 27.5.1948 Iisalmeen maalaiskunnassa Hernejärven kylässä. Hän on kertomusten mukaan toiminut lampuotina Killonmäessä ja Koukunjoella. Hänen vaimonsa on Johanna Savolainen. Hän on kuollut ennen Juhoa. Johannasta minulla ei ole tarkempia tietoja. Heillä on ollut usempia lapsia, joista Kalle on syntynyt 12.6.1892 ja Paavo 5.4.1894. Muiden lapsien nimet on ainakin suurinpiirtein tiedossani, mutta syntymäajat ovat hämärän peitossa.

Olen kahlannut jo valtavan määrän kirkonkirjoja tuloksetta läpi etsien tietoja Juhosta, joten josko tässä vaiheessa kysyisin jo neuvoa :) Pieninkin vinkki lämmittäisi valtavasti mieltäni.

Ossian
03.11.08, 16:40

Pieni vinkki:
Ota yhteyttä Iisalmen maaseurakunnan kirkkoherranvirastoon ja kysy sieltä.
Näin minäkin tein kauan kauan sitten.

Pienenpienempi vinkki:
http://www.sukuhistoria.fi (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/)
Siellä on Iisalmi msk:n rippikirja 1871-1880, jossa näkyy olevan n. 1800 sivua. Niiden joukosta etsimäsi saattaa löytyä.

Etsimisintoa ja löytämisen iloa toivottaen
Ossian Mesterton
Äidinpuolelta iisalamelainen

Riitta Autere
03.11.08, 18:13
Hutera vinkki vanhemmiksi voisi olla Jakob Johan Partanen s. 9.3.1837 ja vaimonsa Margareta Kaarakainen s. 5.2.1840, joille familyserach.org antaa seuraavat lapset:

PAHL PARDANEN - International Genealogical Index / FI
Gender: Male Christening: 04 MAR 1859 Iisalmi, Kuopio, Finland
ELIAS PARTANEN - International Genealogical Index / FI
Gender: Male Christening: 08 JUL 1861 Iisalmi, Kuopio, Finland
JOHAN PARDANEN - International Genealogical Index / FI
Gender: Male Christening: 10 APR 1864 Iisalmi, Kuopio, Finland
JOHANNA PARDANEN - International Genealogical Index / FI
Gender: Female Christening: 03 JUN 1866 Kiuruvesi, Kuopio, Finland
AQUILINA - International Genealogical Index / FI
Gender: Female Christening: 16 AUG 1868 Iisalmen Maalaiskunta, , Kuopio, Finland

Pariskunnan elämänvaiheisiin Iisalmen msrk:ssa pääsee kiinni vuosien 1861-1870 rippikirjan aukeamalta 78 (Haapajärvi No 14):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1861-1870_mko274-312/78.htm
Digitoidut kirjat eivät sisällä lastenkirjoja vuotta 1849 pidemmälle, joten jatkoa löytynee perinteisessä kortti/filmi -muodossa.

Terveisin,

Riitta
(Hernejärveä joskus vilkuillut)

Tapani Kovalaine
03.11.08, 19:32
Kyseinen Jaakko Juho Partasen perhe muutti lastenkirjan mukaan (digi 32) 17.3.1865 Kiuruvedelle. Ja Niemisjärvi nro 24:ään Hiskin tietojen mukaan. Ja digi 471 kertoi, että muuttivat vielä Iisalmeen 21.11.1868.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/lastenkirja_1850-1870_mko91-118/32.htm

Tapani Kovalaine
03.11.08, 19:54
Se kannattaa huomata, että netissä olevien tietojen mukaan Jaakko Partasen perhe palasi Kiuruvedeltä entiseen asuinpaikaansa Haapajärvi RN:o 14:ään. Juho Jaakonp. Partanen oli muuttomatkalla saanut uuden syntymäajan. Sivu 62, digi 32, lastenkirjassa 1850-70 kertoo vasemmalla sivulla pojan syntyneen 26.3.1864 ja oikealla sivulla on syntymäpäivänä 23.3.1864. Velimies Paavo näkyy syntyneen 13. päivä ja sisko Johanna myös 13. päivä. Olisiko tuo onnenluku tullut seuraavassa muutossa myös Jussille?
Jos ei ole Juho Jaakkoa tähän asti Ii- eikä Peltosalamelta löytynyt, niin jokin edellä olevan tapainen syy siihen täytyisi olla...
Mutta voihan toki tämä Juho Jaakonpoika olla ei-etsitty henkilö.

Ossian
03.11.08, 20:11

En aiemmin huomannut, että Iisalmen rippikirjoja on skannattu enemmänkin.
Olisiko tuolla etsitty, vaimoineen?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=5306&pnum=247

Ossian Mesterton

Tapani Kovalaine
03.11.08, 20:26
Kylläpä löytyikin oikea henkilö, joten kertaus on paikallaan:
Usein on rippikirjoissa käytetty tavuviivaa osoittamassa, että isä on Jaakko-Juho. Nyt ei oltu käytetty.
Usein on sattunut, että syntymäaika muuttuu, kun henkilö siirtyy toiseen seurakuntaan tai toiselle kohtaa rippikirjassa tai lastenkirjassa. Niin oli Juhollekin käynyt.
Usein käy, ettei sukututkija löydä henkilöä, kun hakee häntä vääriksi myöhemmin osoittautuvilla tiedoilla. Nyt kävi niin.
Usein sanotaan Savossa, että sukunimi suun ympärillä. Partasella on!

Mariannuska
03.11.08, 22:23
Voi kiitos teitä kaikkia avustanne! Tulipa vastauksia ja avunatoja nopeasti. Uskomattoman hyvä ja toimiva palsta ja apuväline tällaiselle aloittevalle tutkijalle.

Ossian: lähetin tuonne Iisalmen kirkkoherranvirastoon kyselyn jo kuukausia sitten. Heiltä vastauksen saaminen kestää harmittavan kauan. Onkohan tämä ihan yleistä? Noita Iisalmen 1800 rippikirjaa olenkin tässä epätoivoissani kahlannut läpi - tuloksetta. En itsekään ollut huomannut, että kirkonkirjoja löytyy enemmänkin. Kiitokset teille Tapani ja Ossian tästä tiedosto. Nyt tutkimus jatkuu!

Tapani Kovalaine
03.11.08, 22:51
Vielä hiukan jälkiviisastelua:
Katsoin ekaksi Kansalaisen Kattapaikasta, missä sijaitsevat Koukunjoki, Hernejärvi ja Killonmäki. Kun viimeksi mainittu oli Sonkajärvellä, niin etsin perhettä sieltä, mutta löysin henkikirjasta vain Paavo Jaakonpoika Partasen s. 1859 ja vaimonsa Annan s. 1857. Digikuva 99 sivusta 93 Iisalmen pitäjän henkikirjaa vuodelta 1880 kertoi tämmöistä.

Ai jaaha, siis Juhon veli olikin Sonkajärven kylän Lautamiehen talossa RN:o 6 torpparin yhtiömiehenä eli kanssaviljelijänä v. 1880. No ilmankos nuo Juho Partasen elinpaikat olivat kaikki Iisalmen itäpuolella, vaikka hän syntyi Runnin puolella...

Rippikirja kertoo, että vuonna 1879 Jaakko Juho Partanen oli vaimonsa kanssa Sonkajärven kylän loppulaisia.