PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Seitsemän veljestä


Heikki Koskela
10.10.08, 07:26
"Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enää heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa."

Aleksis Kivi

Matti Lehtiö
10.10.08, 10:21
Kerrotaan, että Aleksis Kiven koulumestarin esikuvana Seitsemässä veljeksessä oli hänen ensimmäinen opettajansa koulumestari Malakias Costiander. Malakiaalla oli tytär Anna Vigilia Costiander, joka toimi 1800-luvun lopulla Vähänkyrön Kuuttilan koulun opettajana, mm. paapalleni ja että omalle äidilleni otettiin häneltä toiseksi nimeksi Vigilia.
Olisiko siis paappani noin kahdeksas veli ?:D:
Matti Lehtiö

tellervoranta
10.10.08, 11:57
Juhani otti vaimokseen Männistön Venlan, hiukan suulaan ja riitaisan naisen, joka mekasteli ja metelöitsi miehensä päälle, tuon "köntin", "ukulin" ja "tarhapöllön".
Mutta taisipa Juhanikin närkästyä ja remuta rajusti: Käski "ämmän", jolle Jumala on antanut heikomman järjen kuin miehelle " vaieta paikalla".
Venla piikansa kanssa salaa naureskeli tulisijan vaiheilla, kun Juhani pöydän päässä pitkällä tuolilla järmäili ja nupisi Jumalan päälle, joka oli " antanut ja kiinteästi määrännyt" hänelle niin turskin ja trumantin aviopuolison.

Leena Heikelä
11.10.08, 16:56
Tulipa mieleeni näistä veljeksistä jälleen oman isoisäni isoisä - Aaron Henrikinpoika - joka eleli keskellä Hämeenmaata, siellä torpassa järven rannalla (1813-1890).

Aaronilla oli neljä veljeä ja neljä sisarta. Hänestä itsestään tuli kuuden lapsen isä.

Juuri muuta en sitten esi-isästäni tiedäkään kuin sen, että hän oli kovapäinen mitä lukemisen opettelemiseen tulee. Rippikirjaan on hänen kohdalleen merkitty: "Swag läsning".

Aaronkin oli Aleksis Kiven aikalainen, mutta eli paljon pitemmän elämän kuin kirjailijamme. Ilmeisesti sukuhaarani edustaa hyvin tyypillistä hämäläisväestöä.

Viimeisissä rippikirjoissa Aaronia tituleerataan sanalla ´waari´. En ole kenenkään muun kohdalla nähnyt tätä etumerkintää.

Päivi H
11.10.08, 17:24
Kun eilisaamuna avasin ensimmäiseksi tämän Heikki Koskelan viestiketjun, ihan tulivat kyyneleet silmiin. Niin kaunis ja eleetön oli aloitus.
PH