PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Tuntematon SVK:n sotilas


T.Silén
15.07.07, 05:29
Toivottavasti kuva tulee perille, kun en vielä tunne tämän foorumin systeemejä kunnolla.
Etsin kuvan sotilaalle nimeä ja muitakin tietoja. Hänen etunimensä saattoi mahdollisesti olla Veikko. Tämä tieto ei ole varma joten en ole päässyt asiassani etenemään.
Olettamukseni on että hän on Hausjärvellä 1935 au. syntyneen äitini isä.
Tämä sotilas oli tietoni mukaan kaatunut talvisodassa. Ruumis oli ilmeisesti tuhoutunut koska perimätiedon mukaan vain sotilaan hattu ja vyö oli haudattu mahdollisesti Hausjärvellä.
Sotamuseon mukaan valokuva esittää Suomen Valkoisen Kaartin sotilasta asepuvussa m/22. Kyseessä on SVK:n (Helsingissä toiminut joukko-osasto) rivimies, todennäköisesti varusmies, puvussa, jota käytettiin vuodesta 1922 aina 1930-luvun lopulle asti. Kuvan tyylistä ja pukuvarusteiden laadusta voidaan päätellä, että kuva on otettu joskus 1930-luvun vaihteen tienoilla.
Valokuvataiteen museon ilmoituksen mukaan Atlas-kuvaamon negatiivit sen paremmin kuin kuvakortistot eivät ole enää tallella.
Tunnistaako joku kuvan sotilaan tai onko kenelläkään vinkkejä kuinka toimia eteenpäin?
Kiitos avusta jos joku voi auttaa.
Terv. Taina

Jouni Kaleva
15.07.07, 06:04
Hei

Hyvin kuva näkyy.

Useilla asevelvollisten yksiköillä oli ja on tapana julkaista kurssimatrikkeli. Ehkäpä tämäkin kuva on suorastaan otettu sellaiseen tarkoitukseen? Onkohan SVK:lla matrikkeleita ja voisiko niitä selata?

Jouni Kaleva
15.07.07, 16:31
Hei

Asia jäi pyörimään mielessä.

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto löytyy täältä: http://tietokannat.mil.fi/menehtyneet/index.php3

Sieltä voi selata, että Hausjärvelle haudattu talvisodassa menehtyneitä 35 sankarivainajaa. Näistä ainakin kolme saanut merkinnän: "siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut".

Onkohan Hausjärven sotaveteraanit julkaisseet matrikkelia sotiin osallistuneista?

Vakirpit
02.08.07, 20:19
Hei
Jos henkilö on kaatunut 1939-1940, niin kannattaisi katsoa kirjaa "Vapautemme Hinta" Suomen sankarivainajat 1939-1940.
Katsoin pikaisesti ikänsä puolesta sopivat ja jäljelle jäi kaksi "epävarmaa" kuvaa ja kaksi mistä ei ollut kuvia. Jos haluat tiedot näistä "epävarmoista", niin voin lähettää ne yksityispostina.
Ei tästä varmaankaan paljon apuja ole, mutta sulkee pois muutamia kymmeniä ehdokkaita.