PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Reinoi Hallikainen, 1921


Timo S Laakso
21.04.08, 05:59
Olen saanut viestin Venäjältä, jonka suomennoksen lähetän. Mitään arkistotutkimuksia en ole vielä tehnyt.
"Etsin mieheni isoisän, Reino Hallikaisen sukulaisia. Mieheni isoisä syntyi Viipurissa (joka kuului tuohon aikaan Suomeen) 7.7.1921. 2-5-vuotiaana, Suomen sisällissodan jälkeen, hän joutui sisariensa (voi olla, että myös veljiensä) kanssa Venäjälle, missä hän joutui eroon sukulaisistaan. Miten hän joutui Venäjälle, ei ole tiedossamme. Hän asui lastenkodissa, missä hänelle annettiin isännimeksi Iosifovitsh (Stalinin kunniaksi). Tiedämme niin vähän, koska Reino Hallikainen kuoli nuorena (45-vuotiaana), ja koska hän joutui eroon sukulaisistaan hän oli niin nuori, että käytännössä ei muista mitään sukulaistaan ja olosuhteista. Tiedämme, että hänen sukulaisensa joutuivat eri puolille Venäjää ja osa palasi Suomeenkin. Suomesta Reino sai kirjeitä, tarkemmin sanottuna Helsingistä, ja kirjeet kuitenkin poltettiin poliittisista syistä (40-50-luvulla). Tiedämme, että hänen sukulaisensa Terttu Hallikainen oli yksi kirjeiden lähettäjistä. Mieheni on isoisänsä kaima, Reino Hallikainen."

ekarkas
24.07.08, 22:42
Asun Imatralla Hallikkalan kylässä, entistä Jääsken aluetta ,Vuoksen länsirantaa. Täällä on historiassa asunut Hallikainen, Hallikain, josta kylä on saanut nimensä, ilmeisesti 1600-luvulla. Yritän parhaillaan tutkia kylän historiaa.

zed
02.08.08, 07:26
Urpalasta nykyisen rajan takaa Vaalimaan kohdalta lähtöisin olevia Hallikaisia asuu mm. Miehikkälässä ja Virolahdella. Uusi tangokuningaskin lukeutuu tähän sukuun.

t.Tero

Ulla Kotinurmi
02.08.08, 09:12
Hei!
Jos Reino Hallikainen osuu Virolahden Alaurpalan Hallikaisiin, niin sitä sukua olen tutkinut paljon. Viipurin maalaiskuntaan muuttivat esim Markku Yrjönpoika Hallikainen ja veljensä Sakari 1800 luvun alkupuolella.
t.
Ulla K

Timo S Laakso
16.11.08, 11:25
Olen saanut lisätietoja. Reino Hallikaisen jälkeläisiä asuu Venäjällä Tjumenin läänissä. Todennäköisesti Reino on Kivennavalla 1895 syntyneen Josef Wilheminpoika Hallikaisen poika. Reino on ollut Venäjällä Rejno Josifovitsh Halikajnen-niminen. Josef vangittiin Neuvostoliitossa 1937 ja tuomittiin 1938 10 vuodeksi Karlagiin eli Karagandan leiriin. Tunteeko kukaan Josefin Suomen sukulaisia?