PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : DNA-laboratorioiden vertailua?


eruppa
23.12.13, 17:54
Olen tutkinut sukuani noin 35 vuotta perinteisillä menetelmillä. Esivanhempipuuni on "tylsän tavallinen", eli au-lapsia ei ole ollenkaan kirkollisessa väestökirjanpidossa (mitä nyt joku vähän pikaisesti vanhempien vihkimisen jälkeen maailmaan tullut).

Näin ollen en oikeastaan tarvitse DNA-testejä kovinkaan paljoa. Ainut hyöty on ajat ennen varsinaista väestökirjanpitoa, jolloin Y-DNA-testi ja mitokondria DNA-testi voisivat tuoda hiukan lisävalaistusta sukulaisuuksiin. Ajankohtainen kysymys on, ovatko Laukaan Petruman Finnit ja Tyrvännön Lehmoset isäkantaisesti samaa juurta, eli I1-haploryhmää. Sutten äitilinjani on ihan tavallisia "eteläsavolaisakkoja", eli talojen ja torppien emäntiä 1600-luvun jälkipuolelle. Savolaisnaisillahan ei henkikirjoissa ollut, -toisin kuin hämäläissisarillaan, nimiä 1600-luvun henkikirjoissa. Tässä voisi mitokondria-DNA-testi tuoda lisäselvyyttä. Noista tänä päivänä elävistä "viidensistä serkuistani" en ole niinkään kiinnostunut, eli Family Finder testiä en mielestäni tarvitse.

Aikaisemmin Sorensen Molecular Genealogy Foundation lupasi suorittaa DNA-testit joko ilmaiseksi tai ainakin halvemmalla kuin yleisemmin käytetty Family Finder-DNA-yhtiö. Onko jollakulla kokemusta Sorensenin käytöstä? Saako sieltä luotettavia testituloksia?. Voiko niitä vertailla haploryhmätulosten puolesta muiden laboratorioiden testeihin?

Kyseleepi Erkki Porista

HannuT
23.12.13, 22:50
SMGF ei enää vuosiin ottanut vastaan uusia näytteitä Suomesta. Ilmeisesti mormoonien kasterituaaleja varten tarvittu DNA-tietokanta on jo tarpeeksi kattava. SMGF:n tietokanta on edelleen käytettävissä osoitteessa www.smgf.org

Vuonna 1999 lopussa tutkitutin siellä (ilmaiseksi) ensin oman näytteeni ja 2001 tilasin sukulaisilleni vielä 3 kpl lisää. Y48 tulokseni valmistuminen kesti pari vuotta ja mtDNA siihen päälle vielä saman verran.
Lisätilauksesta valmistui ainoastaan YDNA-tulokset. Lupauksista huolimatta autosomaalituloksia ei koskaan julkaistu.

SMGF ei myöskään antanut tuloksista mitään tietoja asiakkailleen vaan tulokset piti itse "onkia" kyselyin heidän tietokannastaan.

Tulokset olivat 100% samat kuin myöhemmin FTDNA:lla teettämäni (kunhan muutamien markkereiden vertailussa käytti muunnostaulukkoa poikkeavien laboratoriostandardien takia).

terv. Hannu

eruppa
24.12.13, 16:02
Kiitos kommentista. Ihmettelinkin, miksei ko. yhteisön sivulta löydy mitään maksutaulukkoja.

Tuo "serkkuhaku-DNA" on mielestäni sikäli aika hyödytön, että ne ns."viidennet serkut", jotka itse harrastavat sukututkimusta, ovat sukututkijayhteisön kautta minulle tuttuja. Sitten ne etäserkut, jotka eivät harrasta, tuskin ovat kiinnostuneita sukutietojen vaihdosta.

Erkki Porista

jjj
25.12.13, 14:46
Olisi kiinnostavaa tietää kuinka paljon SMGF:n tietokannassa on tietoja suomalaisista. Onko jollain oikeuksia saada tästä tietoja?
Yleisestikin kiinnostava ongelma on tämä tietojen pirstaloituneisuus. Onkohan kukaan kerännyt yhteen tiedot suomalaisista tehdyistä analyyseistä? On säätiöitä, jotka ovat teettäneet tutkimuksia esimerkiksi Isokyröläisistä, mutta missä ovat tulokset? Toivoisin, että se kuuluisa "joku" aktivoituisi ja saataisiin aikaan projekti, jossa kootaan yhteen tulokset aiemmista tutkimuksista. Olisi etu Suomelle, että me kokoamme tiedot yhteen, sillä muuten ne jäävät makaamaan ulkomaisten yksityisten hankkeiden salasanojen taakse. Ovatko esimerkiksi lääketieteen tarpeisiin tehdyt tutkimukset saatavissa sivuille joissa tuloksia voivat sukututkijat selata?

HannuT
25.12.13, 17:20
SMGF:n tietokannan "Sample Collection Map ilmoittaa Suomesta kerättyjen näytteiden lukumääräksi 265. Tuohon voi varmaankin lisätä jonkin verran esim. Yhdysvalloista suomalaissiirtolaisten jälkipolvien näytteitä...

http://www.smgf.org/pages/sorensondatabase.jspx

terv Hannu