PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kasvattivanhemmat


Dudette
25.06.07, 23:05
Heipä hei kaikille!

Olen vasta-alkaja tässä sukututkimuksessa, enkä tahdo päästä puusta pitkälle...

Eli tutkin sukua iso-isäni puolelta, hän oli kasvattilapsi, biologisten vanhempien sukunimi & asuin paikkakunta tosin tiedossa. Mistä saisin tietää enemmän heistä, taikka ylittää heidät ja päästä seuraavaan polveen. Netistä ainakaan ei löydy mitään tietoa koko suvusta (tosin olen varmasti myös etsinyt ihan väärisä paikoista). Netistä en myöskään löytänyt mitään adoptioista/ kasvattilapsista 1920-luvulta. Olisiko joku ystävällinen ja auttaisi naista mäessä?


Anne

Blondie992
26.06.07, 08:22
heippa

jos sinulla on tietoa syntymäpaikasta niin ainoa keino on ottaa yhteyttä kirkkoherravirastoon ja pytää sukututkimusta varten tietoa. He autavat sinua aluksi etenpäin.

Susann

Sariainen
26.06.07, 08:40
Ei asiaa koskevia tietoja netistä löydy. Netti ei olekaan ensisijainen tutkimuspaikka. Vasta sitten kun alkutiedot ovat löytyneet.
Merkitse kaikki tietosi paperille (ja kysele vielä varmistukseksi sukulaisilta lisää) ja mikäli sinulla on syntymäpaikkakunta selvillä, niin lähetä kyseisen seurakunnan kirkkoherranvirastoon kysely. Ilmoita hinta jonka olet valmis maksamaan ja mikäli tietojen etsiminen maksaisi enemmän pyydä soittamaan ensin sinulle. Näin ei tule yllätystä.
Ja tietoja kannattaa kysellä ettei odotusajasta tule vuosien mittaista. Kysele vaikka viikon tai parin välein.

Mikäli se ei tuota tulosta on myös lastensuojeluvirasto. Esim. oman vaarini kohdalta löytyi myös poliisin raportti jossa seikkaperäisesti kerrottiin ajasta kun vaarini jäi orvoksi ja hän joutui vähäksi aikaa kasvattiperheeseen. Riippuu tietysti paljon myös paikkakunnasta. Vaarini asui tuolloin Helsingissä. Kyseessä oli suunnilleen sama ajankohta.
Terv. SARIAINEN #(:-)

Kaisa Nurhonen
18.07.08, 17:18
Voisiko joku valaista asiaan liittyen, millainen käytäntö oli täysorvon hoidon järjestämisessä vuoden 1907 jälkeen tavallisessa maalaispitäjässä. Oliko sosiaalitointa? Kuka peri torpan irtaimen ja olisiko orvolla ollut jotain "saatavia" omasta kodistaan. Kuka maksoi lapsen hoidon. Lapsi on vuosien 1907-1935 välin "kateissa" ja ilmestyy kirkonkirjoihin vasta naimisiin mennessään. Asiakirjat ovat varmaan arkistossa, jos niitä on, mutta missä. Isoisäpaketti ei tuonut tarkempaa selvitystä. Ei ollut kasvattivanhempia eikä lähisukua.

Sariainen
18.07.08, 19:05
Voisiko joku valaista asiaan liittyen, millainen käytäntö oli täysorvon hoidon järjestämisessä vuoden 1907 jälkeen tavallisessa maalaispitäjässä. Oliko sosiaalitointa? Kuka peri torpan irtaimen ja olisiko orvolla ollut jotain "saatavia" omasta kodistaan. Kuka maksoi lapsen hoidon. Lapsi on vuosien 1907-1935 välin "kateissa" ja ilmestyy kirkonkirjoihin vasta naimisiin mennessään. Asiakirjat ovat varmaan arkistossa, jos niitä on, mutta missä. Isoisäpaketti ei tuonut tarkempaa selvitystä. Ei ollut kasvattivanhempia eikä lähisukua.

Onko sinulla tietoa hänen syntymä srk.staan??? Ainakin Helsingissä toimi jonkinlainen sosiaalitoimi juuri noihin samoihin aikoihin kun vaarini jäi orvoksi. Kaivoin tuon paperin esiin: siinä lukee.

Afskrift
Polisinrättningen
i Helsingfors
Sedlighetsafdelningen
No..... Till Fattigvårdsstyresen

Rapport

ym. ym..... om gossena antagande på kommunens barnshem.... jne. jne.
Helsingforss å Fattigvårdsstyrelsen.... jne.

Eli isänsä kuoltua vaarini oli aivan orpo. Äiti oli kuollut vajaa 3 vuotta aikaisemmin ja vaarini joutui lastenkotiin. Ilmeisesti hänet vei sinne poliisi ja, joku nimellä mainittu Neiti Sundholm. Titteliä ei mainita.

Tämän asiapaperin ja muita papereita sain Helsingin kaup. arkistosta. Aika oli tämän sattuessa v.1914. Äiti kuoli jo 1911. :(
Olisiko tuo lastenkoti sijainnut Kirkkonummella, Evetskog byssä ? Sellainen mainitaan raportissa.
Terv. SARIAINEN :cool: