PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hiskin naapuriseurakunnat?


KirsiL
01.01.08, 22:51
Pohdin tässä muutamana iltapuhteena, että mikä on mahtanut aikanaan olla peruste naapuriseurakuntien poiminnalle vuoden 1938 tilanteen mukaisesti. Hiskin sisältämät tiedot ovat kuitenkin selvästi vanhemmalta ajalta, uusia seurakuntia on muodostettu erityisesti 1900-luvun alkukymmeninä.
Loogiselta tuntuisi, että naapuruutta tarkasteltaisi arkistoaineiston ajankohtia lähempänä oleviin karttoihin pohjaten.

Omat tutkittavani ovat suurimmalta osin asustaneet kahden maakunnan rajalla, naitu ja muutettu suuntaan jos toiseen. Vanhojen aikojen naapurikunnat eivät naapurilistalla Hiskissä näy.

Nyt tietysti voin hakea käsin esim. Lopelle naapureiksi Nurmijärven Uudenmaan puolelta ja Hausjärven Hämeestä - joka kerta erikseen valtakunnan listalta, tai toistan samat haut eri suunnilla.

Tein oman hakusivun seuraavasti, kun noita oikeita naapureita ei Hiski tunne: valitsin valtakunnanlistalta 8 "suosikkiseurakuntaani", tallensin kirjaluetteloiden sivun omalle koneelleni ja näyttäisivät jopa hakutoiminnotkin pyörivän ihan kiltisti.

Naapureiden loogisuus mietityttää silti...

Jouni Malinen
02.01.08, 01:55
mikä on mahtanut aikanaan olla peruste naapuriseurakuntien poiminnalle vuoden 1938 tilanteen mukaisesti. Hiskin sisältämät tiedot ovat kuitenkin selvästi vanhemmalta ajalta, uusia seurakuntia on muodostettu erityisesti 1900-luvun alkukymmeninä.
Loogiselta tuntuisi, että naapuruutta tarkasteltaisi arkistoaineiston ajankohtia lähempänä oleviin karttoihin pohjaten.

En tunne naapurilistan syntyhistoriaa (HisKi-hakuun se tuli muistaakseni Suomen seurakunnat/miniprojektin kautta), joten en osaa sanoa varmaa syytä tälle. Arvaukseni tosin olisi, että vuoden 1938 tilanne ja kartat olivat helpoiten saatavilla pohjaksi naapuritiedoille..

Naapurilistoja on täydennetty vuosien varrella ilmoitettujen puutteiden pohjalta, joten asia voidaan kyllä korjata. Jos vastaavia tapauksia tulee jatkossa vastaan, otan ilmoitukset mielelläni vastaan (jouni.malinen*genealogia.fi).

Nyt tietysti voin hakea käsin esim. Lopelle naapureiksi Nurmijärven Uudenmaan puolelta ja Hausjärven Hämeestä - joka kerta erikseen valtakunnan listalta, tai toistan samat haut eri suunnilla.


Tässä lienee syynä uusien seurakuntien Riihimäen ja Hyvinkään sijoittuminen vanhempien seurakuntien väliin. Lisäsin nyt näiden kahden seurakunnan naapureille uudeksi naapuriksi Hausjärven (Riihimäen tapauksessa) ja Nurmijärven (Hyvinkään). Näin myös Loppi sai Nurmijärven ja Hausjärven naapureikseen.

KirsiL
02.01.08, 07:52
Kiitos, Jouni, huippunopeasta täydennyksestä!

Kyselin samaa virallisen historia*genealogia.fi-osoitteen kautta noin kuukausi sitten. Nähtävästi tuon osoitteen posteja luetaan harvemmin.

Oikein hyvää alkanutta sukututkimusvuotta!

Kirsi