PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Risto (Christian?) Lyra

awittaniemi
04.12.07, 17:58
Etsiskelen tietoa Lyra-suvusta. Lumijoellekin on
heitä 1700-luvulla rantautunut. Täällä (siis Lumijoella) on Kerolassa
ja Jakussa isännöinyt 1700-luvun alkupuolella Pekka Pakanpoika Lyra.
Ennen Pekkaa Jakussa mainitaan isännäksi Risto Lyra. Jakusta Risto
matkaa isännäksi (vuodet 1726-1747) Lumijoki N:o 38 Rahtuun, mitä
aletaan hänen mukaansa kutsumaan Ristoksi.
Nyt kyselenkin tämän Riston taustoja. Tietääkö kukaan hänen
esivanhemmistaan mitään? Voisiko hän olla ed. mainitun Pekan veli tai
setä?

Terv. Anu Wittaniemi

Heikki Koskela
04.12.07, 18:38
Katselin pikaisesti Axel Bergholmin kirjasta Lyra-sukua. Mutta en löytänyt mainitsemaasi nimeä tuolta ajanjaksolta. Ilmeisesti Bergholmin mainitsema Lyra-suku on ihan toinen suku kuin kysymäsi suku.

Tämän suvun ensimmäinen tunnettu henkilö on Petrus Lyra, joka oli Hauhon kirkkoherra noin 1620-1630. Hänellä mm. pojat Henrik, Martti ja Pietari.

Ei taida olla tästä apua?

awittaniemi
04.12.07, 18:47
Moi Heikki,
Tämä Pekka Pekanpoika Lyra kuuluu juuri mainitsemaasi Hauhon kirkkoherran sukuun. Ihmetyttää vain, kuka tämä Pekan kanssa yhtä aikaa Lumijoella asuva Risto on. En jaksa uskoa että kaksi eri Lyra -suvuista olevaa henkilöä ilmaantuvat Lumijoelle käytännössä yhtä aikaa, ja asuvat vielä samoissa taloissa.

Anu

Heikki Koskela
04.12.07, 19:32
Valitettavasti tämä suku ei ole koneellani kuin osittain enkä voi skannata mitään. Laitan tähän kuitenkin listan kaikista niistä Lyroista, jotka ovat koneellani.

Sukunimi: lyra, Etunimi:
Lyra Adolf Gabrielinpoika, s. 20.6.1805 Asikkalassa, k. 5.4.1845 Elimäen pappilassa - (111619)
Lyra Adolf Johannes Aleksanterinpoika, s. 11.2.1863 Ristiinassa - (111626)
Lyra Agatha Sofia, s. 17.11.1815 Pieksämäki, Pyhitty 2, k. 6.5.1818 Pieksämäki, Pyhitty 2 - (136727)
Lyra Alexander Wilhelm Adolfinpoika, s. 15.5.1834 Sysmä, k. 13.4.1904 Porvoo - (111636)
Lyra Alfred Vilhelm Erikinpoika, s. 1868 Jaakkimassa, k. 2.7.1868 - (111630)
Lyra Alma Sofia Erikintytär, s. 17.10.1864 Lappeenrannassa - (111628)
Lyra Anna Erikintytär, s. 1724 , k. 25.10.1795 Kangasalan Isoniemessä - (111543)
Lyra Anna Kristina Henrikintytär, k. 1883 - (111644)
Lyra Armas Rafael Aleksanterinpoika, s. 11.7.1868 Sortavalassa - (111643)
Lyra Brir Erik Erikinpoika, s. 11.7.1867 Jaakkimassa, k. pienenä - (111629)
Lyra Elviira Sofia, s. 17.8.1820 Haukivuori, k. 23.11.1888 Turku - (136728)
Lyra Erik Alfred Erikinpoika, s. 24.3.1828 Haukivuori, k. 11.4.1883 Viipuri - (111624)
Lyra Erik Johan Gabrielinpoika, s. 31.12.1787 Sipoo, k. 6.5.1833 Ristiina, Pappila - (111618)
Lyra Gabriel Gabrielinpoika, s. 22.9.1750 Kärkölä, k. 1.5.1808 Asikkala - (111545)
Lyra Heikki Edvard, s. 11.12.1906 Karstulassa - (96235)
Lyra Helmi Maria Aleksanterintytär, s. 10.10.1866 - (111641)
Lyra Hilma Gabriela Erikintytär, s. 21.4.1869 Jaakkimassa - (111631)
Lyra Ida Adolfina Erikintytär, s. 30.6.1830 Haukivuori, k. 17.1.1897 - (111625)
Lyra Jenny Olivia Erikintytär, s. 19.3.1875 Jaakkimassa - (111632)
Lyra Johan Herman, s. 10.11.1833 Ristiina, k. 21.1.1886 Lappeenranta (naimatonna) - (136811)
Lyra Karl Wilhelm, s. 11.12.1824 Haukivuori, k. 25.7.1836 Ristiina - (136729)
Lyra Martti Aleksanterinpoika, s. 21.11.1864 Sortavalassa - (111640)
Lyra Niklas, s. 7.2.1845 Kivijärvellä, k. 3.1.1911 Kivijärvellä - (133292)
Lyra Selma Karolina Lovisa Adolfintytär, s. 12.11.1836 - (111637)
Lyra Ulrik Verner Erikinpoika, k. ennen isäänsä - (111623)
Lyra Ulrik Werner, s. 5.7.1822 Haukivuori, k. 7.8.1826 Haukivuori - (136871)
Lyra Veikko Aulis Heikinpoika, s. 16.12.1937 Alajärvellä - (96236)
Lyra Vilhelmina Sofia Charlotta Erikintytär, s. 21.5.1818 Pieksämäellä, k. 1869 - (111620)

Helena V.
06.12.07, 18:02
Hei,

Lyrat kiinnostavat minuakin. Nyt en kai yksinkertaisuuttani ymmärrä, mistä päin Suomea puhutaan, kun Lumijärviä on lukuisia pitkin maata. Pekka Pekanpoikiakin on Lyrissä paljon.

Voisitko Anu hieman täsmentää?

t. Helena V.

awittaniemi
06.12.07, 18:49
Hei,

Mainitsemani Pekka Pekanpoika Lyra oli Iisalmen kappalaisen Heikki Petruksenpoika Lyran pojan Pekka Heikinpojan ja Kristiina Paldaniuksen poika.
Paikkakunta oli Lumijoki, ei Lumijärvi. Lumijoki on kuului silloin Liminkaan.
Pekka Pekanpoika Lyra oli Lumijoki N:o 3 Jakun isäntä 1726-1728. Jakku oli tuolloin posti- ja kestikievaritalo. Hänen poikansa Pekka oli Lumijoella Hirvasniemi N:o 11 Kerolan isäntä appiukkonsa jälkeen vuosina 1724-1725 ja 1739-1753.
Kysymykseni koskee Jakussa ennen Pakka Pekanpoikaa isäntänä ollutta Risto Lyraa. Kukahan hän mahtoi olla? Vaikea uskoa että hän olisi jostain täysin eristä Lyra-suvusta kuitenkaan.

Anu

Heikki Koskela
06.12.07, 19:21
Ehdin vähän tarkemmin katsoa Bergholmin käsitystä Lyran suvusta. Hän kirjoittaa mm: "Petrus Lyra (luult. Pietarinp.) 2. kappal. Iisalmella. Kuoli 1678. Hänen jälkeen tuli Iisalmen kappal:ksi 7/8 1679 Johan Sinius. Puoliso: Kristina Paldanius, Paltamon kkhan Samuel Paldanius'en ja Dorde Lithovius'en tytär.
Lapsia:*
Kristina eli 1728. Puoliso: Iisalmen kappal., sitt. Kuopion kkha Henrik Hoffrén, kuoli 28/12 1718.
Henrik, yliopp. Upsalassa 21/10 1692, Ob. Turussa 1695. Vihittiin papiksi. Joutui mielipuoleksi, jonka tähden häntä piti lunastaa Viipurin hospitaaliin 1704.

*Tämän Iisalmen kappal:n jälkeläisiä mahtaa olla nyk. talonväki sik. Viitaan kylän n:o 1 ja 2, joka sanoo olevansa suurta Lyran sukua ja tietää polveutuvansa Samuel L:stä, s. 1725 ja hänen vaimostaan nim. Katarina Vensell, s. 1726, joilla olivat lapset: Anna, s. 1751, Andreas, s. 1769, Helena, s. 1761, Samuel, s. 1764 ja Petrus, s. 1767."

Ajattelin ottaa tämän sitaatin esille, kun Kristina Paldaniuksen puolisona on tässä Petrus Pietarinpoika Lyra. Onko Bergholmin tiedot vääriä näiltä osin?

awittaniemi
06.12.07, 20:39
Arno Forsius listaa Lyra-sukua sivuillansa.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/lyra.html

Hänen tutkimuksien perusteella Axel Bergholmin kirjassa on virheitä. Mutta muistaakseni Bergholmin kirjasta on aiemminkin löytynyt virhetulkintoja.

Anu

Helena V.
07.12.07, 12:59
Hei,

Kiitos selvennyksestä, Anu. Valitettavasti minulla ei ole mitään tästä Ristosta, eikä juuri mitään muutenkaan näistä Lumijoelle siirtyneistä Lyrista. Mielenkiintoista.

Heikille: Bergholmin tiedot siteeraamaltasi kohdin ainakin lasten osalta ovat virheelliset/puutteelliset.
- Henricus Henrici Hoffrenius-Hoffrénin (myöh. Kuopion kh, k. 1718) naineen Kristinan vanhemmat olivat Pieksämäen kh Henricus Petri Lyra (k. 1664) ja Karin Pålsdr.
Arno Forsiuksen mukaan:
- Henrik, s. n. 1670, yo Uppsalassa, pappi, tuli mielisairaaksi (eli ok Bergholmilla)
- Pehr, muutti Lumijoelle (nyt puheena ollut Pekka Pekanpoika L.)
- ?Johan, s. n. 1678, k. jälk. 1743

t. Helena V.

awittaniemi
08.12.07, 08:39
Alla olevat Lumijoen Lyrat ja heidän jälkeläisiään olen poiminut perunkirjoista, henkikirjoista ja rokotusluetteloista. He kaikki ovat siis Pekka Lyran jälkeläisiä.
Markku Kuorilehto on myös listannut Lumijoen Lyroja. Olisi mielenkiintoista nähdä hänen tutkimuksiaan.
Yhä kiinnostaisi tietää kuka tämä Risto Lyra oli...

Taulu 1

I Pekka Petruksenpoika Lyra, Lumijoki N:o 3 Jakun isäntä 1726-1728. Jakku oli tuolloin posti- ja kestikievaritalo., s. Iisalmi, k. 1745 Lumijoki.
1. Puoliso: Helena Kristierintytär Gisselkors, s. 1681, k. 1727.
2. Puoliso: Brita Esantytär
Lapset:
1. Pekka Pekanpoika Lyra, Jakku, Kerola, s. 1701 Iisalmi. Tauluun 2.
1. Samuel Pekanpoika Lyra
1. Kirsti Pekantytär Lyra. Tauluun 16.
1. Anna Pekantytär Lyra. Tauluun 17.
1. Brita Pekantytär Lyra
2. Juho Pekanpoika Lyra, s. jälkeen 1727 Lumijoki.
Taulu 2 (taulusta 1)

II Pekka Pekanpoika Lyra, Jakku, Kerola, Lumijoella Hirvasniemi N:o 11 Kerolan isäntä appiukkonsa jälkeen vuosina 1724-1725 ja 1739-1753., s. 1701 Iisalmi.
1. Puoliso: Briitta Matintytär Kerola k. 1738 Lumijoki. Puolison vanhempia: (i) Matti Kerola, Hirvasniemi N:o 11 Kerolan isäntä vuosina 1723 ja 1726-1738.
2. Puoliso: 2.2.1739 Oulu Reetta Aapontytär Juurus
Lapset:
1. Kirsti Pekantytär Jakku, s. Lumijoki. Tauluun 3.
1. Samuel Pekanpoika Lyra, s. 1733 Lumijoki, k. 15.1.1776 Iisalmi.
1. Maria Pekantytär Kerola, s. 1734 Lumijoki.
Taulu 3 (taulusta 2)

III Kirsti Pekantytär Jakku, s. Lumijoki.
Puoliso: Matti Matinpoika Jakku, Lumijoki N:o 3 Jakun isäntä appiukkonsa jälkeen vuosina 1729-1766., k. 1774 Lumijoki.
Lapset:
Pekka Matinpoika Jakku. Tauluun 4.
Liisa Matintytär Jakku, s. Lumijoki. Tauluun 8.
Maria Matintytär Jakku. Tauluun 9.
Helena Matintytär Jakku. Tauluun 14.
Taulu 4 (taulusta 3)

IV Pekka Matinpoika Jakku, Lumijoki N:o 3 Jakun isäntä isänsä jälkeen vuosina 1767-1783., k. x.10.1783 Lumijoki.
1. Puoliso: Liisa Jaakontytär Näppä
2. Puoliso: Briitta Juhontytär Eskonsipo
Lapset:
1. Gustaf Pekanpoika Jakku k. 1785 Lumijoki.
1. Maria Pekantytär Jakku. Tauluun 5.
1. Helena Pekantytär Jakku
1. Liisa Pekantytär Jakku. Tauluun 6.
2. Juho Pekanpoika Jakku
2. Briitta Pekantytär Jakku
2. Anna Pekantytär Jakku
2. Magdalena Pekantytär Jakku
2. Sigfrid Pekanpoika Jakku. Tauluun 7.
Taulu 5 (taulusta 4)

V Maria Pekantytär Jakku k. noin 1807 Lumijoki.
Puoliso: Heikki Pekanpoika Kukko k. 1807 Lumijoki.
Lapset:
Heikki Heikinpoika Kukko, s. Lumijoki.
Juho Heikinpoika Kukko, s. Lumijoki.
Antti Heikinpoika Kukko, s. Lumijoki.
Gustaf Heikinpoika Kukko, s. Lumijoki.
Pekka Heikinpoika Kukko, s. Lumijoki.
Maria Heikintytär Kukko, s. Lumijoki.
Taulu 6 (taulusta 4)

V Liisa Pekantytär Jakku
Puoliso: Samuel Samuelinpoika Kukkoyli, Lumijoki N:o 10 a Kukkoylin (Ylikaakisen) isäntä vuosina 1779-1799. Puolison vanhempia: (i) Samuel Samuelinpoika Kukkoyli, Asui veljensä Pekan isännöimässä Kukkoylissä. (ii) Samuel Kukkoyli, Lumijoki N:o 10 Ylin (Kukkoyli) isäntä vuosina 1724-1751. k. 1770 -luvulla Lumijoki. Pk. 18.-19.11.1776. (iä) Liisa k. 1745 Lumijoki.
Taulu 7 (taulusta 4)

V Sigfrid Pekanpoika Jakku, Lumijoki N:o 3 Jakun isäntä vuosina 1808-1818.
Puoliso: Brita Jaakontytär Kukkoyli Puolison vanhempia: (i) Jaakko Samuelinpoika Kukkoyli, Lumijoki N:o 10 Ylin (Kukkoyli) isäntä vuosina 1792-1800. k. 1800 Lumijoki. Pk. 26.3.1800. (ii) Samuel Samuelinpoika Kukkoyli, Asui veljensä Pekan isännöimässä Kukkoylissä.. (ä) Kaisa Matintytär Moisa k. 16.1.1808 Lumijoki.
Taulu 8 (taulusta 3)

IV Liisa Matintytär Jakku, s. Lumijoki, k. noin 1796 Lumijoki.
Puoliso: Pekka Pekanpoika Kulju, Lumijoki N:o 19 Kuljun isäntä vuosina 1760-1808., s. Lumijoki, k. Lumijoki. Puolison vanhempia: (i) Pekka Kulju s. 1730.
Lapset:
Pekka Pekanpoika Kulju, s. Lumijoki.
Gustaf Pekanpoika Kulju, s. Lumijoki.
Juho Pekanpoika Kulju, Lumijoki N:o 19 Kuljun isäntä vuosina 1809-1810., s. Lumijoki.
Valpuri Pekantytär Kulju, s. Lumijoki.
Taulu 9 (taulusta 3)

IV Maria Matintytär Jakku k. 2.4.1799 Lumijoki.
Puoliso: Juho Juhonpoika Paavola, Lumijoki N:o 34 Paavolan (Savolainen) isäntä vuosina 1757-1791., k. 1791 Lumijoki. Puolison vanhempia: (i) Juho Paavola, Lumijoki N:o 34 Paavolan (Savolainen) isäntä vuosina 1724-1756. k. 1756 Lumijoki. (ä) Liisa.
Lapset:
Pekka Juhonpoika Paavola. Tauluun 10.
Kaarina Juhontytär Paavola. Tauluun 11.
Maria Juhontytär Paavola, s. Lumijoki. Tauluun 12.
Liisa Juhontytär Paavola, s. Lumijoki. Tauluun 13.
Valpuri Juhontytär Paavola k. 9.9.1799 Lumijoki.
Taulu 10 (taulusta 9)

V Pekka Juhonpoika Paavola k. ennen 1799 Lumijoki.
Lapset:
Juho Pekanpoika Paavola
Taulu 11 (taulusta 9)

V Kaarina Juhontytär Paavola
Puoliso: Pekka Säikkä
Lapset:
Juho Pekanpoika Säikkä
Maria Pekantytär Säikkä
Taulu 12 (taulusta 9)

V Maria Juhontytär Paavola, s. Lumijoki.
1. Puoliso: Juho Jaakonpoika Poro, Asui henkikirjojen mukaan vaimonsa kotitilalla vuosina 1798-1799. Lumijoki N:o 47 (aikaisemmin N:o 64) Porolan isäntä isänsä jälkeen vuosina 1801-1807., k. noin 1807 Lumijoki. Puolison vanhempia: (i) Jaakko Iisakinpoika Poro, Lumijoki N:o 47 (aika N:o 64) Porolan isäntä vuosina 1767-1800. k. 1807 Lumijoki. Pk 15.6.1807. (ä) Liisa Juhontytär Näppä k. 1809 Lumijoki. Pk. 8.1.1810
.
2. Puoliso: Matti Anteroinen
Lapset:
1. Juho Juhonpoika Poro, s. Lumijoki.
1. Maria Juhontytär Poro, s. Lumijoki.
1. Liisa Juhontytär Poro, s. Lumijoki.
Taulu 13 (taulusta 9)

V Liisa Juhontytär Paavola, s. Lumijoki.
Puoliso: Lauri Ukura, Torppari, k. noin 1830 Lumijoki.
Lapset:
Juho Laurinpoika Ukura, s. Lumijoki.
Taulu 14 (taulusta 3)

IV Helena Matintytär Jakku k. noin 1797 Lumijoki.
Puoliso: Antti Mällinen, Lumijoki N:o 55 Mällisen isäntä vuosina 1772-1784., k. noin 1784 Lumijoki.
Lapset:
Pekka Antinpoika Mällinen, s. Lumijoki. Tauluun 15.
Matti Antinpoika Mällinen
Maria Antintytär Mällinen
Kaisa Antintytär Mällinen
Paavo Antinpoika Mällinen
Heikki Antinpoika Mällinen
Taulu 15 (taulusta 14)

V Pekka Antinpoika Mällinen, Lumijoki N:o 55 Mällisen isäntä vuosina 1798-1810., s. Lumijoki.
Puoliso: Maria
Lapset:
Juho Pekanpoika Mällinen, s. noin 1793 Lumijoki.
Taulu 16 (taulusta 1)

II Kirsti Pekantytär Lyra
Puoliso: Matti, Vävyisäntä Jakussa.
Taulu 17 (taulusta 1)

II Anna Pekantytär Lyra
Puoliso: Jaakko Jaakonpoika Kyrö, Talonpoika, k. noin 1755 Lumijoki. Puolison vanhempia: (i) Jaakko Kyrö, Talonpoika k. 1738 Lumijoki. Pk 11.1.1738
. (ä) Briitta Matintytär.
Lapset:
Juho Jaakonpoika Kyrö, s. Lumijoki.
Kustaa Jaakonpoika Kyrö, s. Lumijoki.
Anna Kustaantytär Kyrö, s. Lumijoki.
Saara Kustaantytär Kyrö, s. Lumijoki.
Klaara Kustaantytär Kyrö, s. Lumijoki.
Margeta Kustaantytär Kyrö, s. Lumijoki.
Kaarina Kustaantytär Kyrö, s. Lumijoki.

Helena V.
08.12.07, 11:35
Hei Anu,

Kiitos tosi mielenkiintoisesta listauksestasi. Sitä täytyy tutkailla oikein ajan kanssa.

Minulla kun on vain joitakin vaatimattomia merkintöjä Lumijoen Lyrista, tuossa ensimmäisessä taulussa osui silmään pari kohtaa:

- 2. pso Brita Esantytär? avio näkyy Hiskissä näin:
1727 Lumijoki Vigdes E:ling Pehr Pehrs:son Jacku E:a Brita Th:dr Klamsu Limingo
alkup - VIHKOMM: Dom Quasimed:

- poika samaisesta aviosta "Juho Pekanpoika Lyra*, s. jälkeen 1727 Lumijoki." Hiskissä näkyy kaksi aviota: Helena Johansdr Lyra avioituu 1739 ja Pehr Johansson Lyra 1755. Keitähän nämä mahtavat olla?

t. Helena V.

awittaniemi
08.12.07, 12:31
Moi Helena,

Pekan toisen puolison Britan patronyymin (Esaias) otin Pekan perunkirjasta. En tiedä kumpi sitten on oikein, Esa vai Tuomas.
Helena Johansdr Lyra ja Pehr Johansson Lyra ovat minulle tuntemattomia. Juho Pekanpoika Lyra "katoaa" minulta heti syntymänsä jälkeen. Tämä Lumijoki on sukututkimuksen musta aukko... :(

Anu Wittaniemi, Lumijoen Hirvasniemen Kerolan tilalta

awittaniemi
08.12.07, 12:43
Kerronpa vielä mitä kuulin tuossa pari viikkoa sitten Lumijoen seurakunnan taulospäällikkö Helena Ylilaurilta. Hän kertoi muutama vuosi takaperin Lumijoella kirinneen sitkeän huhun: Lumijoen pappilan palosta olisivatkin kirkonkirjat pelastettu ja viety jonkun talon ullakolle ja unohdettu sinne! Kovasti oli talojen ullakoita tutkittu, mutta mitään ei löytynyt.
Mukavaahan sitä on haaveilla... ;)

Anu

tuittu
29.03.08, 00:44
katselin juuri tästä pekka pekanpojasta...ku iteselläni on dokumentit nokan edessä:)..on isäni heikki mäenpään äidin Aina Elisabet Heikintytär Luukisen esi.vanhemmat ja minulla se menee papereissa näin:

Pekka Pekanpoika Lyra Helena Christiernintytär
Lumijoen Jakkula Gisselkors
posti ja kestikievari isäntä
\ / _________
Pekka Pekanpoika Lyra myöhm. Maria Matintytär Kerola Kerola
\_________/

Juho Pekanpoika Kerola brita Bisi
ajalantorppa Lumijoki \__________/
ja niin edespäin:)

JoleFIN
14.02.11, 01:25
Alla olevat Lumijoen Lyrat ja heidän jälkeläisiään olen poiminut perunkirjoista, henkikirjoista ja rokotusluetteloista. He kaikki ovat siis Pekka Lyran jälkeläisiä.
Markku Kuorilehto on myös listannut Lumijoen Lyroja. Olisi mielenkiintoista nähdä hänen tutkimuksiaan.
Yhä kiinnostaisi tietää kuka tämä Risto Lyra oli...

Mulla on Kuorilehdon tekemä tutkimus vuodelta 1994 missä on poikkeavat tiedot ja kiinnostaisi saada selvitettyä näiden oikea tola.

Taulu 1

I Pekka Petruksenpoika Lyra, Lumijoki N:o 3 Jakun isäntä 1726-1728. Jakku oli tuolloin posti- ja kestikievaritalo., s. Iisalmi, k. 1745 Lumijoki.
1. Puoliso: Helena Kristierintytär Gisselkors, s. 1681, k. 1727.
2. Puoliso: Brita Esantytär
Lapset:
1. Pekka Pekanpoika Lyra, Jakku, Kerola, s. 1701 Iisalmi. Tauluun 2.
1. Samuel Pekanpoika Lyra
1. Kirsti Pekantytär Lyra. Tauluun 16.
1. Anna Pekantytär Lyra. Tauluun 17.
1. Brita Pekantytär Lyra
2. Juho Pekanpoika Lyra, s. jälkeen 1727 Lumijoki.

Tässä osassa on kaikki aika lailla samoin kuten käsissäni olevissa papereissa. I Pekka Petruksenpoika Lyra on papereissani nimellä Pekka Pekanpoika Lyra mutta esiintyy Arno Forsiuksen tiedoissa ruotsalaisella nimellä "Pehr". Kyseessä on sama henkilö, koska papereissani lukee Lumijoen Jakkula No 3. Posti ja kestikievari isäntä 3/4 mll. K. syyskuussa 1745. Papereissani ei ole mainintaa hänen toisesta puolisosta Brita Esantyttärestä eikä heidän pojastaan Juho Pekanpoika Lyrasta.

Taulu 2 (taulusta 1)

II Pekka Pekanpoika Lyra, Jakku, Kerola, Lumijoella Hirvasniemi N:o 11 Kerolan isäntä appiukkonsa jälkeen vuosina 1724-1725 ja 1739-1753., s. 1701 Iisalmi.
1. Puoliso: Briitta Matintytär Kerola k. 1738 Lumijoki. Puolison vanhempia: (i) Matti Kerola, Hirvasniemi N:o 11 Kerolan isäntä vuosina 1723 ja 1726-1738.
2. Puoliso: 2.2.1739 Oulu Reetta Aapontytär Juurus
Lapset:
1. Kirsti Pekantytär Jakku, s. Lumijoki. Tauluun 3.
1. Samuel Pekanpoika Lyra, s. 1733 Lumijoki, k. 15.1.1776 Iisalmi.
1. Maria Pekantytär Kerola, s. 1734 Lumijoki.

Tässä kohdin asia menee mielenkiintoiseksi. II Pekka Pekanpoika Lyra myöh. Kerola on kirjattu Hirvasniemen Kerola No 10:n isännäksi ja hänen puolisoksi kirjattu Maria Matintytär Kerola - Lautamies Matti Kerolan tytär. Heidän pojakseen on kirjattu Juho Pekanpoika Kerola (s. 1734 Lumijoki, k. 17.5.1800 Liminka) Ojalan Torppa. Eli jossain on väärinkäsitys... Joko
II Pekka Pekanpoika Lyra myöh. Kerola:n puoliso on väärin (tai koko nimi on Maria Briitta Matintytär Kerola) ja heidän lapsista puuttuu Juho Pekanpoika Kerola (jonka kanssa samana vuonna olisi syntynyt myös tytär Maria Pekantytär Kerola),
TAI
kyseinen Juho on Pekka Petruksenpoika Lyran ja hänen toisen puolisonsa Brita Esantyttären ainoa poika jonka syntymäaika 1727 jälkeen (1. puolison kuolinvuosi) sopisi hyvin tämän Juho Pekanpoika Kerolan synnyinaikaan 1734 (oli myös nimellä Johan Persson jossain databasessa). Tämän voisi käsittää niin että hän on kasvanut samassa taloudessa kuin velipuolensa Pekka Pekanpoika, ja jostain syystä jotenkin sekoitettu papereissa hänen pojakseen (ikäero ja onko ottanut Kerola -nimen kuten tapana oli ottaa aina torpan/tilan mukaan).

Ja jos tästä kyseisestä Juhosta haluttiin tietää, niin Kuorilehdon laatimissa papereissa on suora polveutuminen kuvattuna 8 sukupolvea minuun itseeni. Kiinnostaisi saada vahvistus tuolle tiedolle mikä sekaannus tuossa kohdin on kun paperini eivät vastaa awittaniemen kertomaa ja papereissani on kuvattu Helena Kristierintytär Gisselkors:sta ylöspäin sukupolvia 1500-luvulle saakka, ja sekaan mahtuu mm. Kajaanin pormestari ja Turun pormestari niiltä ajoilta (Turun pormestari on haudattu Turun Tuomiokirkkoon). En tiedä siis onko ketju sinne asti ja teenkö noilla Gisselkorsin sukupuu-tiedoilla mitään.

JoleFIN
14.02.11, 01:28
Tuittu, ilmeisesti meillä on samat sukututkimuspaperit. Mutta tarkoititko kenties että isäsi Heikki Mäenpään isän Erkki Mäenpään äidin Aina Elisabet Heikintytär Luukisen esivanhemmat? Taidetaan olla pikkuserkkuja :)

[SIZE=2]katselin juuri tästä pekka pekanpojasta...ku iteselläni on dokumentit nokan edessä:)..on isäni heikki mäenpään äidin Aina Elisabet Heikintytär Luukisen esi.vanhemmat ja minulla se menee papereissa näin:

awittaniemi
14.02.11, 09:56
Mulla on Kuorilehdon tekemä tutkimus vuodelta 1994 missä on poikkeavat tiedot ja kiinnostaisi saada selvitettyä näiden oikea tola.

Tässä osassa on kaikki aika lailla samoin kuten käsissäni olevissa papereissa. I Pekka Petruksenpoika Lyra on papereissani nimellä Pekka Pekanpoika Lyra mutta esiintyy Arno Forsiuksen tiedoissa ruotsalaisella nimellä "Pehr". Kyseessä on sama henkilö, koska papereissani lukee Lumijoen Jakkula No 3. Posti ja kestikievari isäntä 3/4 mll. K. syyskuussa 1745. Papereissani ei ole mainintaa hänen toisesta puolisosta Brita Esantyttärestä eikä heidän pojastaan Juho Pekanpoika Lyrasta.

Tässä kohdin asia menee mielenkiintoiseksi. II Pekka Pekanpoika Lyra myöh. Kerola on kirjattu Hirvasniemen Kerola No 10:n isännäksi ja hänen puolisoksi kirjattu Maria Matintytär Kerola - Lautamies Matti Kerolan tytär. Heidän pojakseen on kirjattu Juho Pekanpoika Kerola (s. 1734 Lumijoki, k. 17.5.1800 Liminka) Ojalan Torppa. Eli jossain on väärinkäsitys... Joko
II Pekka Pekanpoika Lyra myöh. Kerola:n puoliso on väärin (tai koko nimi on Maria Briitta Matintytär Kerola) ja heidän lapsista puuttuu Juho Pekanpoika Kerola (jonka kanssa samana vuonna olisi syntynyt myös tytär Maria Pekantytär Kerola),
TAI
kyseinen Juho on Pekka Petruksenpoika Lyran ja hänen toisen puolisonsa Brita Esantyttären ainoa poika jonka syntymäaika 1727 jälkeen (1. puolison kuolinvuosi) sopisi hyvin tämän Juho Pekanpoika Kerolan synnyinaikaan 1734 (oli myös nimellä Johan Persson jossain databasessa). Tämän voisi käsittää niin että hän on kasvanut samassa taloudessa kuin velipuolensa Pekka Pekanpoika, ja jostain syystä jotenkin sekoitettu papereissa hänen pojakseen (ikäero ja onko ottanut Kerola -nimen kuten tapana oli ottaa aina torpan/tilan mukaan).

Ja jos tästä kyseisestä Juhosta haluttiin tietää, niin Kuorilehdon laatimissa papereissa on suora polveutuminen kuvattuna 8 sukupolvea minuun itseeni. Kiinnostaisi saada vahvistus tuolle tiedolle mikä sekaannus tuossa kohdin on kun paperini eivät vastaa awittaniemen kertomaa ja papereissani on kuvattu Helena Kristierintytär Gisselkors:sta ylöspäin sukupolvia 1500-luvulle saakka, ja sekaan mahtuu mm. Kajaanin pormestari ja Turun pormestari niiltä ajoilta (Turun pormestari on haudattu Turun Tuomiokirkkoon). En tiedä siis onko ketju sinne asti ja teenkö noilla Gisselkorsin sukupuu-tiedoilla mitään.

Mielenkiintoistahan tämä on. :)

Kerolan numero on 11, ei 10. Ahmala eli Junno on numerolla 10, Kerolan naapuritila.
Lähtökohtaisesti luottaisin Kuorilehdon tutkimuksiin enemmän kuin omiini, mutta Kuorilehdon laatimassa isäntä/taloluettelossa (kirjassa: Lumijoki vuosisatojen saatossa), Kerolan vävyisännäksi mainitaan Pekka Pekanpoika Lyra eli Jakku ja puolisoksi Briitta Matintytär. Välissä on taas appi Matti Kerola isäntänä ja hänen vaimonaan mainitaan Maria. Tämän jälkeen taas Pekka ja Briitta palaa tilan ohjaimiin.

Tämän tarkemmin en osaa vastata, ennen kuin kaivan paperini ja mustiinpanoni asiasta esille. Mieheni polveutuu Pekkasta ja Briitasta ja asumme ko. Kerolan tilalla, eli asia kiinnostaa kovastikin. :D:

Palatkaamme siis asiaan.

awittaniemi

JoleFIN
16.02.11, 01:14
Sain selvennystä papereihin että käsissä on vielä keskeneräinen tutkielma jota on täydennetty 1994 jälkeen. Odottelen mielenkiinnolla tulevia tietoja mitkä jatkossa muuttaa ja täydentää tutkimuksen näiden sukujen osalta :)

Voitteko Wittaniemi ja Tuikku kirjoitella postitse info(at)joelkalsi.com tarkemmin teidän tiedoista Lyra-suvun osalta niin pysyy viestiketju vielä raiteillaan ennen lopullisten tutkielmien tulosten julkaisua? :)

-J

JHissa
09.11.16, 15:39
Hei Anu,

Kiitos tosi mielenkiintoisesta listauksestasi. Sitä täytyy tutkailla oikein ajan kanssa.

Minulla kun on vain joitakin vaatimattomia merkintöjä Lumijoen Lyrista, tuossa ensimmäisessä taulussa osui silmään pari kohtaa:

- 2. pso Brita Esantytär? avio näkyy Hiskissä näin:
1727 Lumijoki Vigdes E:ling Pehr Pehrs:son Jacku E:a Brita Th:dr Klamsu Limingo
alkup - VIHKOMM: Dom Quasimed:

- poika samaisesta aviosta "Juho Pekanpoika Lyra*, s. jälkeen 1727 Lumijoki." Hiskissä näkyy kaksi aviota: Helena Johansdr Lyra avioituu 1739 ja Pehr Johansson Lyra 1755. Keitähän nämä mahtavat olla?

t. Helena V.
Kyseessä on Brita Tuomaantytär Krampsu, joka löytyy ennen naimisiin menoaan Limingan rippikirjasta
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7707137
merkinnällä "till Lumijoki" ja hän löytyy myös henkikirjoista 1726
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12314672,
1727
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12303734
ja hän on myös vanhempiensa Tuomas Bertilinpoika Krampsun ja Gertrudin kanssa vuoden 1711 henkikirjassa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10963889
Muuten 1. sunnuntai pääsiäisestä (Quasimodogeniti) vuonna 1727 oli 9.4.1727.

E Juhani Tenhunen
11.11.16, 11:22
Etsiskelen tietoa Lyra-suvusta. Lumijoellekin on
heitä 1700-luvulla rantautunut. Täällä (siis Lumijoella) on Kerolassa
ja Jakussa isännöinyt 1700-luvun alkupuolella Pekka Pakanpoika Lyra.
Ennen Pekkaa Jakussa mainitaan isännäksi Risto Lyra. Jakusta Risto
matkaa isännäksi (vuodet 1726-1747) Lumijoki N:o 38 Rahtuun, mitä
aletaan hänen mukaansa kutsumaan Ristoksi.
Nyt kyselenkin tämän Riston taustoja. Tietääkö kukaan hänen
esivanhemmistaan mitään? Voisiko hän olla ed. mainitun Pekan veli tai
setä?

Lumijoen seurakunnan arkistot tuhoutuivat viimeistään 1902. Todennäköisesti Christian Lyra kuuluu sukuun, mutta syntymätiedon pitäisi kaivautua esiin muualta kuin Lumijoelts.

E. Juhani Tenhunen

JHissa
11.11.16, 13:09
Koska Christer ei näy vielä Lumijoella ennen isovihaa hk 1713
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12209725
vaan vasta isovihan jälkeen hk 1724
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12792000
niin Christer sopisi myös Pekka Pekanpoika vanhemman pojaksi, sillä olihan jo myös Pekka Pakanpoika nuorempi silloin Hirvasniemen Kerolan isäntänä
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12791999
eli nimi Christer tulisi äidin isältä Christer Nilsinpoika Gisselkorsilta.
Eli isä Pekka Pekanpoika Lyra vanhempi olisi tullut poikiensa perässä Lumijoellle ja alkanut isännöimään Lumijoen Jakkua poikansa jälkeen hk 1726
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12314676,
poikansa Riston siirryttyä isännöimään Lumijoen Rahtuun
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12314677
vielä hk 1725
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12922419
hän oli Lumijoen Jakussa.
Helena Kristierintytär Gisselkors on luultavasti kuollut jo 1724, sillä silloin Pekka Lyra maksaa paarivaatteista Tyrnävällä
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8701441
ja hänhän menee sitten uusiin naimisiin Limingassa 9.4.1727 Brita Tuomaantytär Kramsun kanssa.

Jostakin syystä Riston sisko Christina hk 1725
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12922419
esiintyy anopin tytärenä Jakussa vuosina hk 1726
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12314676
ja hk 1627
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12303739
mutta sen jälkeen hän on tytär hk 1728
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12920100, 1729
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12900913
jne.

Pietari Jörönpoika
21.11.22, 10:24
Vanha ketju - kiinnostaneeko enää ketään?

Perukirjoja:

Pekka Pekanpoika Lyra: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 tässä kerrotaan Juho Pekanpojan holhoojaksi velipuoli Risto Rahtu
Risto Rahtu eli Spen: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414615612&aineistoId=1064975822
Juho Pekanpoika Lyra muuttaa Lapinniemen Säikkään no:12, 1. vaimo Anna Matintytär Kulju: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414621461&aineistoId=1064986613
Jaakko Jaakonpoika Kyrö: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610255&aineistoId=1064965802 tämän mukaan Anna Pekantytär Lyran 1. mies olisi ollut sotilas Erkki Dart

Pietari Jörönpoika
21.11.22, 10:49
Pekka Pekanpoika Lyra: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 tässä kerrotaan Juho Pekanpojan holhoojaksi velipuoli Risto Rahtu

Tulipahan virhetermi, ei velipuoli vaan jotakin ihan muuta...

JHissa
21.11.22, 11:39
Vanha ketju - kiinnostaneeko enää ketään?

Perukirjoja:

Pekka Pekanpoika Lyra: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 tässä kerrotaan Juho Pekanpojan holhoojaksi velipuoli Risto Rahtu
Risto Rahtu eli Spen: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414615612&aineistoId=1064975822
Juho Pekanpoika Lyra muuttaa Lapinniemen Säikkään no:12, 1. vaimo Anna Matintytär Kulju: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414621461&aineistoId=1064986613
Jaakko Jaakonpoika Kyrö: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610255&aineistoId=1064965802 tämän mukaan Anna Pekantytär Lyran 1. mies olisi ollut sotilas Erkki Dart

Lumijoellta kotoisin oleva piika Anna Pekantytär Lyra vihittiin Oulussa 1.11.1731 Paltamosta kotoisin olevan renki Erik Ollinpoika Lipposen kanssa, josta tuli Kempeleen ruodun sotilas Dart (n:o 151) 1733 ja hänet haudattiin Kempeleessä 12.2.1739. Leski Anna Pekantytär Lyra vihittiin Limingassa (maksu) 11.6.1743 Jakob Jakobinpoika Kyrön kanssa.

JHissa
21.11.22, 12:16

Samuel Pekanpoika Lyra eli Laurila https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414620798&aineistoId=1064986613 leski Anna Ollintytär Ukura

JHissa
21.11.22, 14:25
Vanha ketju - kiinnostaneeko enää ketään?

Perukirjoja:

Pekka Pekanpoika Lyra: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 tässä kerrotaan Juho Pekanpojan holhoojaksi velipuoli Risto Rahtu
Risto Rahtu eli Spen: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414615612&aineistoId=1064975822
Juho Pekanpoika Lyra muuttaa Lapinniemen Säikkään no:12, 1. vaimo Anna Matintytär Kulju: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414621461&aineistoId=1064986613
Jaakko Jaakonpoika Kyrö: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610255&aineistoId=1064965802 tämän mukaan Anna Pekantytär Lyran 1. mies olisi ollut sotilas Erkki Dart

Risto Rahtu eli Spen näyttää Oulun vihittyjen mukaan https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6294213651&aineistoId=1245768613 olevan Christer Henrikinpoika Rahtu ja hänen toinen vaimonsa oli Hailuodosta kotoisin oleva Margareta Tuomaantytär Kuusto, joten oliko apulaispappi Henricus Petri Lyra naimisissa https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=4163

JHissa
23.11.22, 13:23
Vanha ketju - kiinnostaneeko enää ketään?

Perukirjoja:

Pekka Pekanpoika Lyra: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 tässä kerrotaan Juho Pekanpojan holhoojaksi velipuoli Risto Rahtu
Risto Rahtu eli Spen: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414615612&aineistoId=1064975822
...
Vuoden 1723 henkikirjassa on Christer Lyra https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5287003068&aineistoId=1596721879
seuraavassa 1724 hän on Jakun isäntä Christer https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5953774309&aineistoId=1596860431
sen jälkeenhän Jakun isännäksi tuli Pekka Pekanpoika Lyra vanhempi, joka meni Limingassa 17.4.1727 naimisiin leski Brita Tuomaantytär Kramsun kanssa, joten Christer Henrikinpoika Rahtu voisi olla Brita Tuomaantytär Kramsun poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan, mikä selittäisi sen, ettei häntä mainita Pekka Pekanpoika Lyran lapsien joukossa perunkirjassa.

JHissa
26.11.22, 14:42
Vanha ketju - kiinnostaneeko enää ketään?

Perukirjoja:

Pekka Pekanpoika Lyra: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 tässä kerrotaan Juho Pekanpojan holhoojaksi velipuoli Risto Rahtu
Risto Rahtu eli Spen: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414615612&aineistoId=1064975822
Juho Pekanpoika Lyra muuttaa Lapinniemen Säikkään no:12, 1. vaimo Anna Matintytär Kulju: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414621461&aineistoId=1064986613
Jaakko Jaakonpoika Kyrö: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610255&aineistoId=1064965802 tämän mukaan Anna Pekantytär Lyran 1. mies olisi ollut sotilas Erkki Dart
Kristina Pekantytär Lyran mies Matti Matinpoika Jakku on perunkirjansa
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414620624&aineistoId=1064986613
mukaan synnyinkotinsa Jakkulan isäntä, joten hänen vanhempansa ovat luultavasti Matti Simonpoika Jakku ja hänen vaimonsa Liisa, jotka näkyvät Jakkulassa vuodesta 1704
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5923038204&aineistoId=1594414043
eli Pekka Pekanpoika Lyra vanhempi oli Jakkulan isäntänä vain tulevan vävynsä puolesta eli lapset naitettiin kunhan he tulivat naimaikäisiksi.

Pietari Jörönpoika
26.11.22, 17:36
Vuoden 1723 henkikirjassa on Christer Lyra https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5287003068&aineistoId=1596721879
seuraavassa 1724 hän on Jakun isäntä Christer https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5953774309&aineistoId=1596860431
sen jälkeenhän Jakun isännäksi tuli Pekka Pekanpoika Lyra vanhempi, joka meni Limingassa 17.4.1727 naimisiin leski Brita Tuomaantytär Kramsun kanssa, joten Christer Henrikinpoika Rahtu voisi olla Brita Tuomaantytär Kramsun poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan, mikä selittäisi sen, ettei häntä mainita Pekka Pekanpoika Lyran lapsien joukossa perunkirjassa.

Itse pidän uskottavampana hypoteesina sitä, että Christer Spen olisi Pekka Pekanpoika Lyran 1. vaimon Helena Gisselkorsin poika aiemmasta aviosta. Jos hän olisi Brita Kramsun poika niin silloinhan hän olisi Juho Pekanpojan velipuoli, mutta Pekka Pekanpoika Lyran perukirjassa https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 hänet mainitaan Juho Pekanpojan "ottoveljenä". Myös Christer-nimi viittaa tuonne Gisselkorssien suuntaan.

Muutamia mainintoja Jakun kaupoista ilmoitusasioissa:
1722 syys: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6026220940&aineistoId=654738162
1723 talvi: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6026219911&aineistoId=654738162
1723 syys: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6026218867&aineistoId=654738162

Pietari Jörönpoika
26.11.22, 17:47
Jatkuu:

Syksy 1750: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6037884165&aineistoId=654856301
Syksy 1751: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6037883748&aineistoId=654856301
Talvi 1752: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6037883973&aineistoId=654856301

JHissa
28.11.22, 13:25
Itse pidän uskottavampana hypoteesina sitä, että Christer Spen olisi Pekka Pekanpoika Lyran 1. vaimon Helena Gisselkorsin poika aiemmasta aviosta. Jos hän olisi Brita Kramsun poika niin silloinhan hän olisi Juho Pekanpojan velipuoli, mutta Pekka Pekanpoika Lyran perukirjassa https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5414610012&aineistoId=1064965802 hänet mainitaan Juho Pekanpojan "ottoveljenä". Myös Christer-nimi viittaa tuonne Gisselkorssien suuntaan.

Muutamia mainintoja Jakun kaupoista ilmoitusasioissa:
1722 syys: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6026220940&aineistoId=654738162
1723 talvi: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6026219911&aineistoId=654738162
1723 syys: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6026218867&aineistoId=654738162
Eikös kirkkoväärti Christer Henrikinpoika Rahtu mainita Juho Pekanpojan velipuolena, joten tämän vuoksi ajattelin, että hän voisi olla Brita Tuomaantytär Kramsun poika tai poikapuoli, sillä hänhän oli leski mennessään naimisiin vanhemman Pekka Pekanpoika Lyran kanssa, joten jostakin pitäisi löytää hänen aikaisempi tai aikaisemmat miehensä. Helena Christerintytär Gisselkors näyttää taas menneen naimisiin vanhemman Pekka Pekanpoika Lyran kanssa viimeistään 1704, jolloin hänellä näkyy vaimo Iisalmen Niemisjärvellä henkikirjassa
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5937983398&aineistoId=1777448363
Koska Christer Henrikinpoika Rahtu on 1723 myös Lyra voisi hänen isänsä olla Henricus Petri Lyra, josta tiedot loppuvat hänen jouduttuaan Viipurin hospitaaliin 1704, joten myöskin hänestä pitäisi kaivaa lisää tietoa.

Pietari Jörönpoika
28.11.22, 14:08
Joo, lisää lähteitä tarvitaan Risto Heikinpojan vanhempien selvittämiseksi. Muistelen törmänneeni aikaisemmin halfbroder-sanan käyttöön velipuolen tapauksessa (yksi yhteinen vanhempi) - siitä tämä minun arvailuni, mutta saatanhan minä muistaa väärinkin...

Mitä tulee henkikirjan merkintöihin niin en antaisi niille 100% todistusvoimaa nimistön suhteen, niissä on paljon virheitä ja myös puutteita näinä vihavuosien jälkeisinä aikoina - sinnehän merkittiin vain ne jotka pystyivät henkirahaa maksamaan, merkittävä osa talojen todellisista asukkaista puuttuu henkikirjoista tässä vaiheessa ollen joko köyhiä tai kipeitä tai molempia.
1. lainhuuto Jakusta Pekka Pekanpoika Lyyralle on kiintoisa sikäli, että siinä näyttäisi myyjiksi mainittavan Matti Tyni ja tämän lanko Matti Jakku. Tähän löytynee täydennystä varsinaisten asioiden puolelta, mutta en ole niihin paneutunut.

JHissa
28.11.22, 15:26

halvbror = velipuoli, jolla yksi yhteinen vanhempi
styvbror = velipuoli, jolla ei yhteistä vanhempaa
halvsyster = siskopuoli, jolla yksi yhteinen vanhempi
styvsyster = siskopuoli, jolla ei yhteistä vanhempaa
halvsyskon = sisarpuoli, jolla yksi yhteinen vanhempi
styvsyskon = sisarpuoli, jolla ei yhteistä vanhempaa
Käytännössä siis Juho Pekanpojan "styvbror" Christer Henrikinpoika Rahtu voi olla siis joko vanhemman Pekka Pekanpoika Lyyran poikapuoli eli hänen 1. vaimon Helena Christerintytär Gisselkorsin poika edellisestä avioliitosta (onko sitä?) tai hän voi olla Brita Tuomaantytär Kramsun poikapuoli, hänen edellisestä avioliitosta. Brita Tuomaantytär Kramsu mainitaan muuten Limingan Kramsussa 1710
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5955534780&aineistoId=1595755852
ja 1711
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6274770694&aineistoId=1595977199
ja isovihan jälkeen hän on siellä leskenä mainilla muutosta Lumijoelle
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5961129916&aineistoId=1857143243
hän näkyy myös henkikirjassa 1726
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5945653833&aineistoId=1597045979
ja 1727
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5945667489&aineistoId=1597150462

JHissa
30.11.22, 14:44
Joo, lisää lähteitä tarvitaan Risto Heikinpojan vanhempien selvittämiseksi. Muistelen törmänneeni aikaisemmin halfbroder-sanan käyttöön velipuolen tapauksessa (yksi yhteinen vanhempi) - siitä tämä minun arvailuni, mutta saatanhan minä muistaa väärinkin...

Mitä tulee henkikirjan merkintöihin niin en antaisi niille 100% todistusvoimaa nimistön suhteen, niissä on paljon virheitä ja myös puutteita näinä vihavuosien jälkeisinä aikoina - sinnehän merkittiin vain ne jotka pystyivät henkirahaa maksamaan, merkittävä osa talojen todellisista asukkaista puuttuu henkikirjoista tässä vaiheessa ollen joko köyhiä tai kipeitä tai molempia.
1. lainhuuto Jakusta Pekka Pekanpoika Lyyralle on kiintoisa sikäli, että siinä näyttäisi myyjiksi mainittavan Matti Tyni ja tämän lanko Matti Jakku. Tähän löytynee täydennystä varsinaisten asioiden puolelta, mutta en ole niihin paneutunut.
Täydennystä Limingan käräjät 16.7.1722 s. 193
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6809844545&aineistoId=651253217