Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kievarinisäntä Simo Martinpoika Huusari Viialasta
Vehkalahden ja osan Kymiä 27/3–18/4 1741 pidetyistä talvikäräjistä:
Samana päivänä tuli saapuville kievarinisäntä Simo Martinpoika Huusari Vehkalahden pitäjän Viialasta ja kertoi, että hän oli nyttemmin edesmenneen korkeanvapaasukuisen herra maaherran, paroni Frisenheimin näytetyn valtakirjan 9:nneltä toukokuuta 1734 johdosta hoitanut kestikievaria samassa kylässä, mutta kun eivät enemmänmainitut kylänmiehet eivätkä Ummeljoen asukkaat ole enää vähään aikaan entisen tavan mukaan ja kyseisen valtakirjan sisältämän mukaisesti ilmaantuneet Viialaan, mikä on johtunut siitä, kuten vouti Helleniuksen nyt jatkuvissa käräjissä ulosantamassa todistuksessa ilmoitetaan, että Haminan ja Hämeenlinnan välisen uuden tien tultua laitetuksi Elimäen kautta kuuluu korkeanvapaasukuisen herra maaherran suullisella määräyksellä, jonka hän oli antanut ollessaan viime kesänä Mämmälässä, se hollikyyti, joka ennen oli seissyt Viialassa, tulleen siirretyksi uuteen kestikievaritaloon Korhoseen, koska on tehty sellainen räkninki, ettei erityisen moni tätä Viialan tietä nyttemmin matkustaisi, mistä laitoksesta se vielä riippuu. Sen vuoksi ja koska matkustavaisia tulee enemmän kuin ennen ajamaan edestakaisin, esittäen Huusari, että kyyti Viialassakin kuten myös muualla taitaa lisääntyä, varsinkin kun kerrotaan, että myös Valkealan pitäjään tullaan majoittamaan sotaväkeä, niin sen tähden sanoo Simo Huusari, ettei hän voi kestikievarin virassa pitempään tulla toimeen, vaan on pakotettu samaisen irtisanomaan, mikäli häntä ei tueta tarpeellisella hollikyydillä. Kruununnimismies Usk ja suurempi osa tämän pitäjän lautakuntaa vakuuttivat siitä muistutettaessa, ettei Viialan kestikievari näytä voivan pärjätä sekä ettei sitä hoitava tällaisena aikana voi ilman tarpeellista hollikyytiä tulla toimeen. Sen tähden on kihlakunnanoikeus pakotettu alistamaan nöyrimmin korkeanvapaasukuisen herra maaherran mielivaltaan ja harkintaan, eikö toistaiseksi kaksi sellaista hollihevosta enemmänmainitusta Viialan ja Kouvolan kylistä pitäisi joka viikko olla saapuvilla tässä kestikievarissa, lukuun ottamatta 14 päivää kiireimpään kylvöaikaan syksyllä ja keväällä, kunnes osoittautuu, tarvitaanko siellä vastedes vakinaista hollikyytiä.
Vehkalahden ja osan Kymiä 23/4 1744 alkaneista talvikäräjistä:
Tiedusteltaessa, oliko mitään kiinnityksiä tai lainhuutoja oikeudessa tapahtuvaksi, astui esiin talollinen Simo Martinpoika ja näytti herra luutnantti Walentin Holtzin 18:ntena marraskuuta 1743 ulosantaman, sanasta sanaan näin kuuluvan kauppakirjan:
''Minä allekirjoittanut teen täten tiettäväksi kaikille niille, jotka tämän avoimen kauppakirjan sattuvat löytämään, että minä hyvinajatelluin tuumin rakkaan vaimoni ja lasteni hyväksymisellä ja suostumuksella olen myynyt, kuten minä myös täten myyn Viialan talolliselle Simo Martinpoika Huusarille perintörusthollini Pyttilä nimeltään, 1/3 veroa ja 1/3 manttaalia, sijaitseva Liikkalan kylässä ja Vehkalahden pitäjässä, kaikkine sivuetuuksineen, niin kosteassa kuin kuivassa, lähellä ja kaukana, ja omistan samaisen hänelle Simo Martinpojalle, hänen vaimolleen ja lapsilleen ja perillisilleen, kaikille moittimatta ja vastalauseitta ikuisiksi ajoiksi pidettäväksi, asuttavaksi ja hallittavaksi, neljänsadan ja viidenkymmenen kuparitaalarin kauppahintaa vastaan, jotka rahat ensimmäistä ja viimeistä myöten on oikein maksettu. Mutta pidätän itselleni käytettäväksi Mämmälän lohenkalastamon, joka on osoitettu samaiselle rusthollille augmentiksi 10 hopeataalarin vuotuisesta verosta. Ja niin pian kuin sen [rusthollin] edestä tulee suoritettavaksi jotain ratsupalvelusta, haluan minä hänelle Simolle suorittaa samaisen veron, siinä missään määrin kenenkään estämättä, rikkumatta ja pidättämättä, ei nyt eikä tulevaisuudessa hänen seuraajiltaan rusthollissa. Tähän selitän minä Simo Martinpoika Huusari omasta sekä perillisteni ja omaisteni puolesta täysin tyytyväni ja tämän kauppakirjan kaikin osin hyväksyn, sitäkin enemmän, kun olen itse ollut tähän kauppaan halukas ja jonkin aikaa ennen mielinyt.
Mikä meidän molempain nimien allepanemisella ja todistajain läsnäollessa vahvistetaan. Haminassa 18:ntena marraskuuta vuonna 1743.
Walentin Holtz.
Simo Martinpoika Huusari Viialan kylästä ja Vehkalahden pitäjästä [puumerkki].
Todistavat:
Fabian N. Gudseus, Vehkalahden rovasti ja kirkkoherra.
Ericus Indrenius, Kymin komministeri.''
Ja koska eräästä laamanninoikeuden nyt alkuperäisenä näytetystä tuomiokirjeestä 27:nneltä huhtikuuta 1726 havaitaan, että tämä Pyttilän talo Liikkalan kylässä ja Vehkalahden pitäjässä on perintöluontoinen, niin sen tähden huudatettiin Simo Martinpojan pyynnöstä tämä perintötalo nyt ensimmäisen kerran moitteitta ja annettiin hänelle siitä näin kuuluva todistus:
Tiedusteltaessa, oliko huudatuksia ja kiinnityksiä, tuli saapuville talollinen Simo Martinpoika Pyttilä Vehkalahden pitäjän Liikkalan kylästä (Bonden Simon Mårtensson Pyttilä ifrån Lijkala by i Weckelax Sochn) ja näytti herra luutnantti Walentin Holtzin ulosantaman kauppakirjan 18:nnelta marraskuuta 1743, jolla hän herra luutnantti on myynyt hänelle Simolle hänelle kuuluvan Pyttilän perintötalon Liikkalan kylässä, joka ennen on ollut rustholli, jo maksetusta 450 kuparitaalarin kauppahinnasta, pidättäen kumminkin itselleen nautittavaksi ja käytettäväksi Mämmälän lohenkalastamon, joka 10 hopeataalarin veroineen on ollut augmenttina mainitulle rusthollille, mutta haluaa kumminkin, jos talon edestä vastaisuudessa tulisi varustettaman, maksaa sen [kalastamon] edestä veron tälle Pyttilän rusthollille. Minkä vuoksi Simo Martinpoika anoi, että mainittu Pyttilän talo nyt ensimmäisen kerran lainmukaisesti huudatettaisiin, mikä moitteitta tapahtuikin, mistä tämä hänelle todistukseksi pöytäkirjasta annetaan.
Huomatuksia: Simo Martinpojalle myönnettiin Pyttylään toinen lainhuuto syyskäräjissä 1744 ja kolmas lainhuuto talvikäräjissä 1745. Yön ja vuoden kuluttua moitteitta kolmannesta huudosta Simolle myönnettiin kiinnekirja talvikäräjissä 1746. — Asiaa on referoitu teoksen Häkkinen ja Sippu: Mämmälän kylän talot ja suvut (2000) sivuilla 317–318.
Tehdään täten tiettäväksi kaikille niille, jotka tämän kiinnekirjan sattuvat näkemään tahi kuulevat luettavan, että sinä aikana kun minä allekirjoittanut yhdessä Viialan Eerik Heikinpoika Suden, Sivatin Antti Eerikinpoika Puonnin, Kannusjärven Martti Heikinpoika Porkan, Summan Juho Tuomaanpoika Pasin, Liikkalan Benjam Simonpoika Hykkyrän, Eskolan Martti Martinpoika Halkolinin, Hurukselan Eerik Heikinpoika Suden ja Reitkallin Nuutti Yrjönpoika Stålbergin kanssa, jotka istuivat lautakunnassa, pidin lakiaikaisia kihlakunnan talvikäräjiä Vehkalahden pitäjän ja tähän käräjäkuntaan kuuluvan osan Kymin pitäjää rahvaan ja tavallisten ihmisten kanssa, astui istuvan oikeuden eteen talollinen Simo Martinpoika ja näytti luutnantti Wallentin Holtzin 18. marraskuuta 1743 ulosantaman kauppakirjan, jolla mainittu luutnantti on hänelle Simo Martinpojalle luovuttanut ja myynyt 1/3 veron ja 1/3 manttaalin perintörusthollinsa Pyttilä nimeltään Liikkalan kylässä Vehkalahden pitäjää, jo maksetusta neljänsadan ja viidenkymmenen kuparitaalarin kauppahinnasta, kumminkin on luutnantti pidättänyt itsellään Mämmälän lohenkalastamon, joka ennen on ollut osoitettuna augmentiksi Pyttilän rusthollille kymmenen hopeataalarin veroineen, ja jos vastaisuudessa rusthollin puolesta tulisi jotain ratsuvarustusta suoritettavaksi, haluaa hän maksaa veron rustholliin, minkä kauppakirjan ovat Haminan herra tuomiorovasti Fabian Niclas Gudseus ja Kymin pitäjän kirkkoherra Ericus Indrenius todistajina allekirjoittaneet, anoen Simo Martinpoika nyt, että moinen kauppa vahvistettaisiin kihlakunnanoikeuden kiinnekirjalla.
Ja koska havaittiin laamanninoikeuden sovintotuomiokirjeestä 27:nneltä huhtikuuta 1726, jolloin Gabriel Yrjönpoika Hirvelästä kiisteli luutnantti Holtzin kanssa Pyttilän rusthollista ja yritti saada sitä haltuunsa esi-isiensä perintönä mutta luopui silloin kanteestaan, ettei samainen Pyttilän rustholli ainoastaan ole perintöluontoinen, vaan myös, että luutnantti Holtz on sen saanut hallintaansa perintönä isänsä, pormestari Baltasar Wallentinssonin jälkeen, myöskin on tämä kauppa kolmissa kihlakunnankäräjissä lainmukaisesti huudatettu, nimittäin 23. huhtikuuta ja 1. lokakuuta 1744 sekä 18. maaliskuuta 1745, ja on sen jälkeen kestänyt yön ja vuoden, ilman että kukaan on sitä moittinut, samoin, koska tämä talo on myyty suvun ulkopuolelle, on maakaaren 4. luvun 5. §:n ja oikeudenkäymisen kaaren 2. luvun 4. §:n mukaisesti Hänen Keisarillisen Majesteettinsa [Kymenkartanon] provinssikanslia [Lappeenrannassa] kirjelmällään 30:nneltä kesäkuuta 1744 tästä kaupasta ilmoittanut [ettei kruunu käytä etuosto-oikeuttaan]. Sen vuoksi julistetaan maakaaren 4. luvun 1. §:n ja oikeudenkäymisen kaaren 2. luvun 4. §:n nojalla moinen kauppa pysyväksi ja kiinteäksi, niin että Simo Martinpojan, hänen vaimonsa, lastensa ja perillisensä, perillisen perillisen jälkeen, moitteitta kaikilta, pitää omistaa ja hallita enemmänmainittua Pyttilän perintötaloa Liikkalan kylässä, kaikkine siihen kuuluvine tiluksineen mitään pois erottamatta. Paremmaksi vakuudeksi vahvistetaan tämä kiinnekirja Keisarillisella sinetillä, omakätisellä allekirjoituksellani ja tavallisella sinetilläni, mikä tapahtui Vehkalahden talvikäräjäpaikalla Hietakylässä lähellä Haminaa kahdentenakymmenentenä päivänä maaliskuuta vuonna jälkeen Kristuksen syntymän tuhatseitsemänsataaneljäkymmentäkuusi.
Kihlakunnanoikeuden puolesta Arwid Renner, ylikamreeri ja kihlakunnantuomari.
[Keisarillisen Majesteetin sinetin paikka.] [Tavallisen sinetin paikka.]
Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 14/10 1760 torppari Risto Pärtynpoika Kaarniemestä ajoi kannetta Liikkalan talollista Tuomas Simonpoika Pyttilää eli Huovilaa vastaan. Riston apen Jaakko Martinpojan kuoltua 16/5 1750 ja tämän jälkeensä jättämän lesken Johanna Jaakontyttären, Riston anopin, avioiduttua Kaarniemen torpparin Eerik Josilan kanssa oli edesmenneeltä Jaakolta jäänyt ainoastaan kaksi tytärtä, Maria ja Susanna, joista Risto toukokuussa 1758 nai Marian, ja hänellä oli nyt luonaan vaimonsa sisar Susanna, kuin myös anoppinsa. Nyt koska Huovilan talo on perintöluontoinen, niin vaati Risto itselleen ja kälylleen puolta taloa, eikä halunnut tyytyä rahoihin, joita siitä osasta oli perinnönjakokirjassa määrätty äidille ja molemmille tyttärille.
Susanna-tyttären holhooja Matti Martinpoika Husila [sic! p.o. Huusari] lausui olevansa holhottinsa puolesta tyytyväinen siihen että tämä saa lunastuksen rahassa, sanoi kumminkin Yrjö-veljensäkin olevan holhooja eikä tämä nyt ollut saapuvilla. Äiti Johanna Jaakontytär, joka oli ottanut täysin ulos osansa niin talosta kuin irtaimesta, 28/5 1751 tehdyn osituskirjan ja tilityksen mukaan, vaati kumminkin, että hänen tytärtensä pitää saada puoli taloa, koska lunastus oli vielä rästissä Tuomas Pyttilällä, ja enemmänkin, ja halusi tyttärineen tehdä tilityksen siitä, mitä hän Johanna oli nostanut.
Viimeisenä käräjäpäivänä 19/10 Yrjö Martinpoika Husila [sic!] tuli saapuville ja sanoi tarkoituksensa olevan, että Susanna-tyttären pitää saaman rahaa osastaan, koska hän ei kumminkaan jää taloon, ja tapana ei ole, että tyttäret saavat talon. Susannakin oli nyt saapuvilla ja sanoi haluavansa osansa maasta.
Tuomas Pyttilä näytti nyt 20/3 1746 annetun lainmukaisen kiinnekirjan, jossa Pyttilän perintötalo tuomitaan ostajalle Simo Martinpojalle kiinteäksi; perusteena talon sukuoikeudelle oli, että laamanninoikeus oli 27/4 1726 tuominnut Hirvelän Gabriel Yrjönpojan ja luutnantti Holtzin välisessä, Pyttilän talon sukuoikeutta koskevassa jutussa. Ostaja Simo Martinpojan ja myyjän, luutnantti Holtzin välinen kauppa, jossa talo myytiin suvun ulkopuolelle, oli annettu 30/6 1744 tiedoksi käskynhaltijankanslialle [so. Kymenkartanon provinssikanslialle Lappeenrannassa]. Vielä näytettiin 18/11 1743 tehty kauppakirja, jolla luutnantti Holtz oli 450 taalarista kuparirahaa myynyt Pyttilän Simo Martinpojalle, eikä siinä seissyt kirjoitettuna mitään Jaakosta.
Edelleen näytettiin käskynhaltijankanslian päätös 17/3 1754, jossa ilmoitetaan, että koska Pyttilän talo vuosien 1739 ja 1752 maakirjoissa seisoo kruununtalona, niin tulisi sitä myös kruununluontoisena pitää, kunnes sen perintöluonto todistettaisiin perintö- tai lainmukaisin kiinnekirjoin. Siihen nähden Tuomas arveli talon olevan hänen, koska hänen isänsä oli ostanut talon yksin ja hänellä on siihen vahvistus, olkoonkin että hän otti veljensä Jaakon luokseen, ei kuitenkaan muuksi kuin yhtiömieheksi.
Risto anoppinsa kanssa väitti, että hänen appensa Jaakko, vaikkakin Simo yksin kaupan solmi, kumminkin oli yksissä kaupoin ja yksissä välipuhein, ja koska lapset ovat oikeutettuja myös kruununmaahan, niin vaati hän puolta taloa itselleen ja naimattomalle kälylleen, ja halusi sen edestä suorittaa mitä suoritettaman pitää. — Risto veti tuekseen kolme todistajaa, joista kuitenkin yksi jäävättiin ja kahdella muulla ei ollut mitään asiaa valaisevaa kerrottavana.
Päätöksessään kihlakunnanoikeus totesi seuraavaa: Vaikkakin kihlakunnanoikeus oli 20/3 1746 antamassaan kiinnekirjassa turvautunut laamanninoikeuden 27/4 1726 antamaan tuomioon Pyttylän talon sukuoikeudesta, niin on kumminkin käskynhaltijankanslia, jonne kaupasta oli 30/6 1744 tiedotettu, päätöksessään 17/3 1754 lausunut, että se pitäisi katsoa kruununluontoiseksi, eikä nyt voida tietää, kummalle voidaan antaa enemmän todistusvoimaa, muutoksille alttiille ja vähemmän uskottavien henkilöiden laatimalle maakirjalle vai uskottavammalle laamanninoikeudelle; sen tähden ohjataan torppari Risto Pärtynpoika Kaarniemestä hakemaan Keisarillisesta [Viipurin] kuvernementinkansliasta päätöstä, tuleeko taloa pitää kruunun- vain perintötalona; sitä ennen ei kihlakunnanoikeus voi lausua mitään tästä Pyttilän talosta, josta edesmennyt Jaakko Martinpoika ei koko lainhuudatusaikana ollut sanallakaan antanut kuulua olevansa kaupassa osallisena.
Huomautus: V:n 1739 maakirja on viimeisin Ruotsin vallan aikainen maakirja; siitä kopioitiin tiedot Venäjän vallan aikaisiin maakirjoihin, ensimmäiseksi vv:n 1742–43 revisiomaakirjaan; mm. v:n 1752 maakirjan tiedot talojen maanluonnoista ovat siten peräisin v:n 1739 maakirjasta.
Kiitos Seppu Sipulle erittäin mielenkiintoisista tuomiokirjalöydöistä.
Huusari-sukua on käsitelty geenitutkimuksen yhteydessä ja suvulle on siellä esitetty skandinaavista juurta.
Se, miksi Viialan kestikievarin pidosta luovuttiin, tuli nyt selvästi esille (s.o. toiminnan kannattamattomuus), kuten myöskin se, että Pyttilä oli Holtzien perintötalo sukuoikeudella Simo Martinpojan sen ostaessa Walentin Holtzilta 450 kuparitaalarin hinnalla.
Näyttää myös siltä, että sukuoikeus kulki mukana, eikä tilaa/rusthollia voitu katsoa palautetuksi kruunulle, tosin Viipurin kuvernementtikanslian päätöstä vain anottiin, sitä ei vielä saatu.
Talon (Pyttilä-Huovila) pysyminen Simo Martinpojan sukulinjalla tuntuu tämän vahvistavan.
Koska pöytäkirjaotteista käy ilmi, ettei kestikievarinpito Viialassa ollut perin tuottavaa, joudun kysymään, kuten tuossa toisessakin ketjussa; mistä Simo Martinpoika sai tarvittavat rahat Holtzien perintörusthollin ostoon, ne 450 kuparitaalaria? Tuliko varallisuus hänen vaimonsa, tai äitinsä takaa? Jälkimmäinen tuntuu poissulkeutuvan sillä, että Tuomas-pojan todistuksen mukaan isä-Simo oli ostanut talon yksin, vaikkakin otti veljensä Jaakon yhtiömiehekseen.
Se, että Jaakon perijät ajoivat ponnekkaasti puolta talosta itselleen, voidaan kuitenkin tulkita myös siten, että rusthollin hankintaan tulleet varat olisivat olleet yhteisestä pesästä (s.o. perintörahoja).
Ajan tällä edelleen takaa sitä, että kenties varakkaan aseseppä Licinin perintö olisi jotenkin naislinjalla lämmittänyt Huusarin poikien pesää. Olisiko esim. mahdollisuuksien rajoissa, että Simon Sigfridsson Licinin (pistolsmed-Elgenstierna) tytär olisi voinut avioitua Viialan kestikievarinpitäjän pojan kanssa?
Bodniemi37
23.09.11, 10:20
Tuomas Pyttilä näytti nyt 20/3 1746 annetun lainmukaisen kiinnekirjan, jossa Pyttilän perintötalo tuomitaan ostajalle Simo Martinpojalle kiinteäksi; perusteena talon sukuoikeudelle oli, että laamanninoikeus oli 27/4 1726 tuominnut Hirvelän Gabriel Yrjönpojan ja luutnantti Holtzin välisessä, Pyttilän talon sukuoikeutta koskevassa jutussa.
Luutnantti Holtzin kanssa käräjöinyt Hirvelän Gabriel Yrjönpoika (Pytty), esi-isäni, ilmeisesti mainitaan Hirvelän Longan(?) talon vävynä Vehkalahden vuosien 1722 ja 1724 henkikirjoissa, vrt viestini http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=95132&postcount=41 ja http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=95139&postcount=42?
En ole pystynyt henkikirjojen pohjalta päättelemään, kenen vävy ehkä noin 1686 syntynyt ja 21.9.1742 kuollut Gabriel tuolloin oli. Arvelen, että Virolahdella 29.12.1763 menehtynyt Anna Matintytär (esiäitini Valpuri Gabrielintyttären äiti) olikin Gabriel puoliso 2:o. Olenko väärässä?
Valpuri kastettiin 5.3.1738 Vehkalahdella, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7148176 [Vehkalahden Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1737-1759 (I C:2), jakso 38, Hirvelä], kummit: (Seppä) Petter Erichsson, (Tuomas Antinpoika Kuritun vaimo) h:o Brita Mattsd:r, (Antti Jaakonpoika Kuritun vaimo) h:o Anna Thomasd:r.
Terveisin,
Vehkalahden pitäjän ja Sippolan kappelin sekä Suursaaren ja Tytärsaaren 11/11 1828 alkaneet syyskäräjät, § 197:
Talolliset Jaakko Simonpoika, Joonas Matinpoika ja Matti Matinpoika Huovila Liikkalasta ovat näihin käräjiin teettäneet näin kuuluvan kirjallisen haasteen:
Talollisten Jaakko Simonpoika, Joonas Matinpoika ja Matti Matinpoika Huovilan Liikkalasta siitä minulle tekemän anomuksen johdosta kutsutaan ja haastetaan täten Hänen Ylhäisyytensä insinöörikenraali y.m. korkeanvapaasukuinen herra kreivi Petter Suchtelen ensiksi sattuviin lakimääräisiin kihlakunnan syyskäräjiin Vehkalahden pitäjän käräjäkunnassa, jotka käräjät alkavat 11:ntenä ensitulevaa marraskuuta ja pidetään tässä kaupungissa, vastaamaan lainmukaisesti heidän aikomaansa vaatimukseen, että hakijoiden asumalle talolle N:o 3 kyseisessä kylässä, joka kuuluu Hänen Ylhäisyytensä omistamaan lahjoitusmaahan, tunnustettaisiin perintöluonto ja hakijoille tuomittaisiin omistusoikeus siihen ynnä muuhun mitä jutusta seuraa tai johon sillä voi olla yhteyttä. Ja muistutetaan asianosaisia siitä, mitä laki oikeudenkäymisen kaaren XII luvun 2. §:ssä säätää pois jäännistä käräjistä ilman pätevää syytä. Haminassa 22. lokakuuta 1828. Tuomarinviran puolesta Lars Krogius.
Joka julkiluettiin; ja tulivat esille huudettaessa saapuville Joonas Matinpoika poikansa Esa Joonaanpojan välityksellä ja muiden kantajien puolesta Keisarillisen Suomen senaatin herra ylimääräinen kopisti Emil Meinander, näytetyn kirjallisen valtakirjan nojalla, kuten myös tuli saapuville vastaaja yleisen asiamiehensä, herra everstiluutnantti ja ritari Fredric Baeckmannin välityksellä. Minkä jälkeen kantajat haasteen sisältöä toistaen anoivat, että heille tunnustettaisiin omistusoikeus heidän Liikkalan kylässä asumaansa kolmannesmanttaalin veroiseen taloon N:o 3, joka talo, joka muinoin kuuluu Pyttilän nimellä olleen niin kutsuttu perintörustholli, on langennut kantajille perintönä, kantaja Joonas Matinpojan isänisän, talollisen Simo Martinpojan kautta, joka samaisen kuuluu ostaneen itselleen, minkä tiedon vahvistamiseksi nyt näytettiin tämän kihlakunnanoikeuden 20. maaliskuuta 1746, edeltäkäyneiden kolmen lainhuudon jälkeen, antama kiinnekirja, jolla kihlakunnanoikeus on tunnustanut talolliselle Simo Martinpojalle ja hänen perillisilleen ikuiseen omistukseen perintörusthollin Pyttilä nimeltään, kolmannes veroa ja kolmannes manttaalia, Liikkalan kylässä, jonka Simo Martinpoika oli kauppakirjalla 18:nnelta marraskuuta 1743 ostanut itselleen luutnantti Vallentin Holtzilta neljästäsadasta viidestäkymmenestä taalarista kuparirahaa, ja on kihlakunnanoikeus sen ohella kyseiseen kiinnekirjaan ylösottanut, että sanottu Pyttilän rustholli laamanninoikeuden sovintotuomiokirjeen 27:nneltä huhtikuuta 1726 mukaan ei ainoastaan ollut perintöluontoinen vaan myös, että Holtz oli tullut sen haltijaksi perinnön kautta isänsä, pormestari Balthazar Wallentinsonin jälkeen. Mikä merkittyä kantajat pidättivät itsellään oikeuden siinä tapauksessa, ettei tämä selvitys yksinään ollut riittävä, vastedes saada jättää lisätodisteita asiaan.
Tästä kuultuna selitti herra everstiluutnantti Baeckman, ettei hänellä ole mitään muistuttamista kantajien edellä esitetyssä määrin tehtyyn anomukseen, kunhan kantajat vain lainmukaisesti todistavat oikeaksi ei ainoastaan sukulaisuutensa edellä mainittuun Simo Martinpoikaan kuin myös, että kiinteistö on maakirjoissa merkitty perintöluontoiseksi. Ja kun kantajat arvelivat voivansa aikaansaada sellaisen todistuksen, niin saivat asianosaiset poistua, siksi kun oikeudessa, joka pysyi tuomionvoipana kun jäävien lautamiesten Mikkolan ja Anttilan tilalle oli kutsuttu varalautamies Forsman, harkittiin seuraava päätös:
Siihen nähden, että kantajat ovat varanneet oikeuden esittää lisätodisteita, on kihlakunnanoikeus pakotettu lykkäämään enemmän toimenpiteen tässä jutussa ensituleviin täkäläisiin lakimääräisiin talvikäräjiin, jolloin vastaajan pitää tulla saapuville kymmenen hopeataalarin eli 4 hopearuplan 80 kopeekan sakon uhalla. Pitäen kantajien sanotuissa käräjissä moisen etuuden vastaisen menettämisen uhalla antaa selvitys, että kyseinen talo on viimeisessä Ruotsin hallituksen aikana tehdyssä maakirjassa merkittynä perintöluontoiseksi ja sellaisena pidetty. Mikä julistettiin.
Huomautuksia: Liikkalan Huovilan talo kuului v:sta 1792 kenraalimajuri Pjotr Kornilovitsh Suchtelenin (Jan Pieter van Suchtelenin) Liikkalan, Mämmälän ja Ruotilan kylistä saamaan 300 sielun allodiaalidonaatioon. Everstiluutnantti Fredrik Wilhelm Baeckman hallitsi donaatiota donataarin pojalle antamansa lainan panttina. Donaation alaisten lahjoitustalonpoikien perintöoikeuskanteita on käsitelty teoksen Häkkinen ja Sippu: Mämmälän kylän talot ja suvut (2000) sivuilla 93–94.
Vehkalahden pitäjän ja Sippolan kappelin sekä Suursaaren ja Tytärsaaren v:n 1828 syyskäräjien §:stä 197 lykätty juttu oli esillä talvikäräjissä 21/4 1829 (§ 253). Saapuvilla olivat kaikki kantajat eli talolliset Jaakko Simonpoika, Joonas Matinpoika ja Matti Matinpoika Huovila Liikkalasta, joita avusti varatuomari Wilhelm Hasselblatt, sekä vastaajan, kreivi Suchtelenin asiamies, everstiluutnantti Fredric Baeckman.
Kantajien valtuusmies Hasselblatt esitti oikeudelle pastori Johan Gustavssonin 11/2 1828 antaman papintodistuksen, jossa selvitettiin kantajien polveutuminen Liikkalan Huovilan taloa vanhempina aikoina isännöineestä Simo Martinpojasta. Hasselblatt esitti myös Keisarillisen Suomen senaatin kamarikonttorin 24/3 1829 antaman todistuksen, josta havaittiin, että kyseinen talo oli kruununluontoinen.
Kantajien asiamies Hasselblatt väitti kumminkin, että niin kutsuttuja sukuoikeus- eli pöörtitaloja ja rustholleja (börde hemman och rusthåll), jota nimitystä kyseisestä talostakin käytetään edellisissä käräjissä esitetyssä kiinnekirjassa, kuninkaallisten kirjeiden 7/3 1582 ja 16/1 1695 mukaan oli pidettävä perintö- eli verotalojen (skatte hemman) vertaisina, minkä vuoksi kantajien asiamies uskoi, että kyseiselle talolllekin pitäisi tuomita perintöluonto, varsinkin kun siihen oli annettu kiinnekirja, mistä syystä Keisarillisen senaatin kamarikonttorin antama todistus ei ansaitse mitään huomiota.
Vastaajan asiamies ei halunnut kiistää sitä, että kiinnekirjassa mainittu Pyttilän pöörtirustholli on sama kuin kyseinen talo. Kun kumminkin kamarikonttorin antamassa todistuksessa selvitetään, että sanottu talo on kruununluontoinen, niin vastaajan asiamies katsoi, että kanteen tulisi raueta.
Kihlakunnanoikeus antoi päätöksen, jossa todetaan seuraavaa: Koska Keisarillinen selvitys 14/1 1828 säätää, että jotta joku rälssilahjoitustalon asukas voi voittaa itselleen omistusoikeuden asumaansa taloon, pitää ensin selvittää, että talo on Ruotsin hallituksen aikana kyseiselle seudulle viimeksi laaditun maakirjan mukaan ollut perintötalona pidetty (såsom skatte ansedt) ja sellaiseksi merkitty, mutta kantajat eivät ole kyenneet osoittamaan todeksi, että sellainen oli asiain laita kyseisen talon kohdalla, vaan sitä vastoin Keisarillisen senaatin kamarikonttorin laatiman ja nyt esitetyn todistuksen mukaan on ilmennyt, että sanottu talo on kruununluontoinen (af krono natur), sen vuoksi ja kiinnittämättä huomiota mainittuun taloon 20/3 1746 annettuun kiinnekirjaan sekä kantajien puolelta muutoin esitettyihin perusteisiin, kokee kihlakunnanoikeus oikeaksi hylätä kanteen. Jutun laadun vuoksi ei kuitenkaan määrätä mitään oikeudenkäyntikulujen korvauksia.
Samana päivänä suorittivat kantajat annetusta päätöksestä vedotakseen 36 kopeekkaa hopearahaa eli 1 ruplan 8 kopeekkaa pankkoseteleitä. Heidät ohjattiin ajamaan vetoaan v:n 1830 lakimääräisissä laamanninkäräjissä Lappeenrannassa.
Huomautus: Laamanninoikeuden tuomiota en löytänyt muistiinpanoistani enkä luultavasti ole sitä koskaan Mikkelin maakunta-arkistossa esille ottanutkaan, mutta jutun lopputulos on tiedossa: kantajat lopulta hävisivät kanteensa.
Häviö oli jo etukäteen "kirjoissa", koskapa vastaajana oli itse keisarillisen allodiaalidonaation saaja kreivi Suchtelen ja haastajana talollisen perijät Liikkalasta.
Nykykatsannon ja tuolloisen Ruotsin lain mukaan sukuoikeuden siirtyminen
olisi selvä, mutta Liikkalassa elettiinkin jo Venäjän keisarikunnassa, armon vuotta 1828.
Urhoollinen yritys, josta kaikki kunnia Liikkalan Huovilan talollisille, esipolviani hekin!
En tiedä yhtään tapausta, jossa Ruotsin vallan loppuessa perintöluontoinen talo olisi muuttunut Venäjän vallan aikana kruununtaloksi. Liikkalan Huovilakaan ei ole sellainen tapaus. Ruotsin vallan asiakirjojen mukaanhan se oli 1730-luvulla kruununtalo. Venäjän viranomaisten antamia olivat nuo vv:n 1744--45 lainhuudot ja v:n 1746 kiinnekirja. Tuskin näitä olisi myönnetty Ruotsin vallan aikana, jolta (1730-luvulta) tiedän monta tapausta vehkalahtelaisista rustholleista, joiden hallinta- tai tilusriitojen yhteydessä syntyi epäselvyyttä siitä, minkä luontoisia osapuolten talot olivat: ruotujakolaitoksen asiakirjoissa talo saattoi olla merkittynä perintötaloksi ja maakirjassa taas kruununtaloksi, ja maakirjan näkemys näyttää vieneen lopulta voiton.
Ruotsin vallan aikana perintötalo helposti muuttui kruununtaloksi verorästien myötä — joita muuten 1730-luvulla kertyi todella paljon — kun taas Venäjään v:n 1721 rauhassa jääneillä alueilla moni talo, joka Ruotsin puolelle jääneenä olisi varmasti ennen pitkää mainittu kruununtalona, esiintyykin Venäjän puolella perintötalona. Venäjän puolella ei verojen rästiytyminen merkinnyt perintöluonnon menetystä. Ruotsi puolestaan ei kunnioittanut lainkaan valtaamansa Käkisalmen läänin talollisten omistusoikeuksia, vaan talot katsottiin järjestään kruununluontoisiksi.
Vanhan Suomen tutkijat, kuten esim. Kallio (1901), ovat jo kauan sitten todenneet, kuinka Vanhan Suomen aikana kruununtalojen kohtalaisen vakaa asukasoikeus vakaantui entisestään ja kruununtalollinen muuttui itse asiassa perintötalollisen veroiseksi. Käskynhaltijakaudella esim. kruununtalon hallintaoikeuden myönsi (kameraalihovin tarkastuksen jälkeen) oikeusistuin, alilainkäyttöoikeus, ikään kuin lainhuutona. Kokonaan toinen asia on sitten yksityisille lahjoitettujen kruununtalojen asukkaiden vajoaminen lampuodin asemaan, mikä sinetöitiin lopullisesti v:n 1826 lahjoitusmaa-asetuksessa. Tähän liittyvä menettely, jolla lahjoitustalon asukas saattoi välttää lampuodiksi joutumisen, mikäli pystyi todistamaan talonsa olleenkin ennen lahjoittamista perintö- eikä kruununtalo, oli sikäli erikoinen, että siinä annettiin ratkaiseva todistusarvo Ruotsin vallan aikaiselle maakirjalle, syrjäyttäen kokonaan Vanhan Suomen viranomaisten mahdollisesti myöhemmin antamat omistusoikeuden todistukset, kuten tuo Liikkalan Huovilan isännän kiinnekirja. Vanhan Suomen omat viranhaltijat muuten syrjäytettiin viroistaan Vanhan Suomen tultua liitetyksi Uuteen Suomeen; tilalle otettiin Ruotsin-mieliset miehet lännestä.
Simo Martinpoika Huusarille lainhuutoja ja kiinnekirjaa 1744–46 myöntäessään tuomari Arvid Renner harkitsi Pyttylän eli Huovilan entisen rusthollin perintöluonnon sekä myyjän eli luutnantti Valentin Holtzin omistusoikeuden siihen tulleen riittävästi näytetyksi sillä, että Karjalan laamanninoikeuteen 1726 päätyneessä riidassa Pyttylän hallinnasta jutun kantaja, Pyttylän entiseen haltijasukuun kuulunut Gabriel Yrjönpoika (jonka sedän leski oli Holtzin äiti) suostui sovintoon, jossa luopui kaikista vaatimuksistaan Pyttylän rusthollin perintöoikeuteen. Juttu siis päättyi sovintoon, ilman että Holtzin omistusoikeus rustholliin tai rusthollin perintöluonto olisi ehtinyt tulla lopullisesti tutkituksi. Gabrielin veljen Yrjö Yrjönpojan aiemmin (1723) samasta syystä Holtzia vastaan ajamassa jutussa oli mm. havaittu, että v:n 1697 maakirjassa Pyttylä oli Holtzin isän, Vehkalahden kaupungin pormestarin Baltsar Valentinsonin nimissä kruununtalona.
Holtz väitti useaan otteeseen riidan eri vaiheissa 1723–26, että kantajan isän Yrjö Nuutinpojan leski olisi myynyt Pyttylän rusthollin miesvainajansa veljen, postimestari Heikki Yrjönpojan lesken uudelle miehelle Baltsar Valentinsonille ja että asiasta muka olisi kirjallisia dokumentteja Turussa muiden Vehkalahden kaupungin asiakirjojen joukossa, jotka oli lähetetty vihollisuuksilta turvaan Ruotsiin. Mitään kauppakirjaa ei kuitenkaan koskaan löytynyt, tai ainakaan esitetty oikeudessa, lukuun ottamatta joitakin kuitteja vv:lta 1696–1708 Pyttylän puolesta suoritetuista maksuista.
Arvelen, että Yrjö Nuutinpojan isännyyden loppuaikoina rustholli oli joutunut ahdinkoon, jota auttamaan postimestariveljen leski uusine miehineen oli tullut, ja nämä oli rusthollin velvoitteista huolehtineina tunnustettu paikallisten viranomaisten silmissä rusthollin oikeiksi haltijoiksi. Kruununvouti Johan Kyreenin 1724 antaman todistuksen mukaan Liikkalan Pyttylän rustholli oli jo v:sta 1696 kruunun tileihin, maakirjoihin ja muihin julkisiin dokumentteihin merkitty pormestari Baltzar Vallentinille yksin kuuluvaksi ja oli siitä lähin pysynyt moitteettomassa hallinnassa. Maanluonnosta ei nyt ole puhetta, ei myöskään maaherran tai kruununvoudin antamasta sijoituksesta.
Joku toinen tuomari olisi hyvinkin saattanut olla tarkempi lainhuutoa myöntäessään ja vaatinut lääninkonttorin selvitystä rusthollin maanluonnosta, jolloin olisikin käynyt niin, että perintötalon myynti olisi muuttunut kruununtalon hallintaoikeuden siirroksi korvausta vastaan ja asia ohjattu Kymenkartanon provinssikansliaan Lappeenrantaan, jossa siirto varmaankin olisi hyväksytty ja Simo Martinpojalle annettu asianmukainen sijoituskirja.
Bodniemi37
25.09.11, 10:45
Simo Martinpoika Huusarille lainhuutoja ja kiinnekirjaa 1744–46 myöntäessään tuomari Arvid Renner harkitsi Pyttylän eli Huovilan entisen rusthollin perintöluonnon sekä myyjän eli luutnantti Valentin Holtzin omistusoikeuden siihen tulleen riittävästi näytetyksi sillä, että Karjalan laamanninoikeuteen 1726 päätyneessä riidassa Pyttylän hallinnasta jutun kantaja, Pyttylän entiseen haltijasukuun kuulunut Gabriel Yrjönpoika (jonka sedän leski oli Holtzin äiti) suostui sovintoon, jossa luopui kaikista vaatimuksistaan Pyttylän rusthollin perintöoikeuteen. Juttu siis päättyi sovintoon, ilman että Holtzin omistusoikeus rustholliin tai rusthollin perintöluonto olisi ehtinyt tulla lopullisesti tutkituksi. Gabrielin veljen Yrjö Yrjönpojan aiemmin (1723) samasta syystä Holtzia vastaan ajamassa jutussa oli mm. havaittu, että v:n 1697 maakirjassa Pyttylä oli Holtzin isän, Vehkalahden kaupungin pormestarin Baltsar Valentinsonin nimissä kruununtalona.
Holtz väitti useaan otteeseen riidan eri vaiheissa 1723–26, että kantajan isän Yrjö Nuutinpojan leski olisi myynyt Pyttylän rusthollin miesvainajansa veljen, postimestari Heikki Yrjönpojan lesken uudelle miehelle Baltsar Valentinsonille ja että asiasta muka olisi kirjallisia dokumentteja Turussa muiden Vehkalahden kaupungin asiakirjojen joukossa, jotka oli lähetetty vihollisuuksilta turvaan Ruotsiin. Mitään kauppakirjaa ei kuitenkaan koskaan löytynyt, tai ainakaan esitetty oikeudessa, lukuun ottamatta joitakin kuitteja vv:lta 1696–1708 Pyttylän puolesta suoritetuista maksuista.
Arvelen, että Yrjö Nuutinpojan isännyyden loppuaikoina rustholli oli joutunut ahdinkoon, jota auttamaan postimestariveljen leski uusine miehineen oli tullut, ja nämä oli rusthollin velvoitteista huolehtineina tunnustettu paikallisten viranomaisten silmissä rusthollin oikeiksi haltijoiksi. Kruununvouti Johan Kyreenin 1724 antaman todistuksen mukaan Liikkalan Pyttylän rustholli oli jo v:sta 1696 kruunun tileihin, maakirjoihin ja muihin julkisiin dokumentteihin merkitty pormestari Baltzar Vallentinille yksin kuuluvaksi ja oli siitä lähin pysynyt moitteettomassa hallinnassa. Maanluonnosta ei nyt ole puhetta, ei myöskään maaherran tai kruununvoudin antamasta sijoituksesta.
Joku toinen tuomari olisi hyvinkin saattanut olla tarkempi lainhuutoa myöntäessään ja vaatinut lääninkonttorin selvitystä rusthollin maanluonnosta, jolloin olisikin käynyt niin, että perintötalon myynti olisi muuttunut kruununtalon hallintaoikeuden siirroksi korvausta vastaan ja asia ohjattu Kymenkartanon provinssikansliaan Lappeenrantaan, jossa siirto varmaankin olisi hyväksytty ja Simo Martinpojalle annettu asianmukainen sijoituskirja.
Kiitos valaisevista pohdiskeluistasi. Lisää mietteitä oman tutkimuksemme näkövinkkelistä käsin: Mahtoiko Gabriel Yrjönpojan sedän, Vehkalahden edellisen postimestarin(?) Heikki Nuutinpojan leski kuitenkaan olla Baltzar Valentininpojan ainoa puoliso, vai oliko hänen ehkä 1690-luvulla syntyneiden lastensa ilmeinen äiti Maria Herbst (vehkalahtelaisen lasimestarin ja raatimiehen tytär?) hänen järjestyksessä toinen vaimonsa?
Kirsti Hellgren tarkoittaa ilmeisesti 1690-luvun lopun kato- ja nälkävuosia kirjoittaessaan vuodelta 1957 peräisin olevassa Sippolan historiassaan (s. 157): "(Pyttylän;r.j.) Tilan oli pormestari Baltzar Valentin ostanut suurten kuolonvuosien jälkeen Yrjö Knuutinpojan leskeltä, jonka sanottiin olleen niin köyhän, että hänen täytyi tarttua kerjuusauvaan." Hellgren kyllä selvittelee kirjassaan tarkasti Pyttylään 1600-luvun lopusta kuuluneen Mämmälän lohenkalastamon vaiheita, mutta hän ei ilmoita, mistä lähteestä tieto Pyttylän myymisestä pormestarille on peräisin.
-------------
Tuomari Rennerin pso 2:o kuuluu myös löyhästi oman tutkimuksemme piiriin: Anna Maria Nilsintyttären äiti, Karjalohjalla 15.4.1712 kuollut Anna Frese oli manttaalikomissaari Nils Abrahaminpojan kanssa avioituessaan Valkealan viimeisen Ithimaeus-sukuisen kirkkoherran ja esienoni Bertil Karlinpojan (Bartholdus Carolii) leski.
Terveisin,
Simo Martinpoika Huusarille lainhuutoja ja kiinnekirjaa 1744–46 myöntäessään tuomari Arvid Renner harkitsi Pyttylän eli Huovilan entisen rusthollin perintöluonnon sekä myyjän eli luutnantti Valentin Holtzin omistusoikeuden siihen tulleen riittävästi näytetyksi sillä, että Karjalan laamanninoikeuteen 1726 päätyneessä riidassa Pyttylän hallinnasta jutun kantaja, Pyttylän entiseen haltijasukuun kuulunut Gabriel Yrjönpoika (jonka sedän leski oli Holtzin äiti) suostui sovintoon, jossa luopui kaikista vaatimuksistaan Pyttylän rusthollin perintöoikeuteen. Juttu siis päättyi sovintoon, ilman että Holtzin omistusoikeus rustholliin tai rusthollin perintöluonto olisi ehtinyt tulla lopullisesti tutkituksi. Gabrielin veljen Yrjö Yrjönpojan aiemmin (1723) samasta syystä Holtzia vastaan ajamassa jutussa oli mm. havaittu, että v:n 1697 maakirjassa Pyttylä oli Holtzin isän, Vehkalahden kaupungin pormestarin Baltsar Valentinsonin nimissä kruununtalona.
Holtz väitti useaan otteeseen riidan eri vaiheissa 1723–26, että kantajan isän Yrjö Nuutinpojan leski olisi myynyt Pyttylän rusthollin miesvainajansa veljen, postimestari Heikki Yrjönpojan lesken uudelle miehelle Baltsar Valentinsonille ja että asiasta muka olisi kirjallisia dokumentteja Turussa muiden Vehkalahden kaupungin asiakirjojen joukossa, jotka oli lähetetty vihollisuuksilta turvaan Ruotsiin. Mitään kauppakirjaa ei kuitenkaan koskaan löytynyt, tai ainakaan esitetty oikeudessa, lukuun ottamatta joitakin kuitteja vv:lta 1696–1708 Pyttylän puolesta suoritetuista maksuista.
Arvelen, että Yrjö Nuutinpojan isännyyden loppuaikoina rustholli oli joutunut ahdinkoon, jota auttamaan postimestariveljen leski uusine miehineen oli tullut, ja nämä oli rusthollin velvoitteista huolehtineina tunnustettu paikallisten viranomaisten silmissä rusthollin oikeiksi haltijoiksi. Kruununvouti Johan Kyreenin 1724 antaman todistuksen mukaan Liikkalan Pyttylän rustholli oli jo v:sta 1696 kruunun tileihin, maakirjoihin ja muihin julkisiin dokumentteihin merkitty pormestari Baltzar Vallentinille yksin kuuluvaksi ja oli siitä lähin pysynyt moitteettomassa hallinnassa. Maanluonnosta ei nyt ole puhetta, ei myöskään maaherran tai kruununvoudin antamasta sijoituksesta.
Joku toinen tuomari olisi hyvinkin saattanut olla tarkempi lainhuutoa myöntäessään ja vaatinut lääninkonttorin selvitystä rusthollin maanluonnosta, jolloin olisikin käynyt niin, että perintötalon myynti olisi muuttunut kruununtalon hallintaoikeuden siirroksi korvausta vastaan ja asia ohjattu Kymenkartanon provinssikansliaan Lappeenrantaan, jossa siirto varmaankin olisi hyväksytty ja Simo Martinpojalle annettu asianmukainen sijoituskirja.
Kymijoen tällä puolen (silloisessa Ruotsissa) seuraavaa:
Ruotsinpyhtään Ruotsinkylän Lassas-rusthollari , nimismies Aron Johan Cariander hankki itselleen (osti verolle) 21/8/1760
sekä mainitun rusthollin, että sen Pullos-nimisen aputilan kertomatta etukäteen aikeistaan äidilleen, tai sisaruksilleen.
Kruununrustholli oli kuulunut sukupolvia Aron Johanin äidin, vääpeli Zachris Carianderin lesken, Christin Axelsdotterin suvun hallintaan.
Aiti ei voinut lainkaan käsittää, kuinka tila oli joutunut hänen poikansa omistukseen, vaikkakin se oli hänen (Christinin) isänperintöä ja vääpeli Zachris oli tullut vain vävynä taloon.
Maanlaadun väärinymmärrys äidin puolelta ja Aron Johanin selän takana toiminta johtivat melkoiseen sukuriitaan, joka sai nimismiehen ajamaan äitinsä ja sisarensa pois Lassaksesta. Lopulta päädyttiin raastupaan; äiti haastajana ja poika vastaajana.
Käräjöinnin lopputulos oli se, että Kuninkaallisen Majesteetin kirjelmän 27.11.1735 ja Turun Hovioikeuden sitä tukevien päätösten perusteella kantaja (äiti) hävisi rushtollin omistusta koskevan kanteensa, mutta vastaaja (poika) sai äitinsä huonosta kohtelusta 20 päivää vankeutta vedellä ja leivällä.
Kylän toisessa rusthollissa ,Pappilassa, joka oli yksi Pyhtään neljästä sukuoikeuden säilyttäneestä tilasta Isonvihan jälkeen, Abraham Johansson Barck hankki samanaikaisesti omistukseensa (osti verolle) kaikki kolme rusthollinsa augmenttia (Nybondas, Erickilä ja Pesu). Talojen entisiset isännät alenivat näin Abrahamin lampuodeiksi ja torppareiksi, täysin menetystään ymmärtämättä.
Kymijoen sillä puolen (silloisella Venäjällä):
Joutuivatko Huusarit Holtzin pettämiksi, kuvitellessaan ostaneensa sukuoikeustilan, vai oliko myyjäkin epätietoinen maanlaadusta ja kuvitteli toimivansa rehellisesti?
Selvisivätkö tuomarit tehtävistään puhtain paperein?
Maanluonnosta kirjoittaessani näppäilin "maanlaatu". Vanhalle sattuu, vai olisiko syynä se, että olen jo yli
kolmekymmentä vuotta ollut lähes suomenkielen kuulumattomissa.. Pahoittelen kömmähdystä!
Kylläpä suomenkieli on vaikeaa!
Jäin nyt pohtimaan eikö "maanluonnosta"-sanakin ole taivutettu väärin?
Minkä luonteinen (tyyppinen) oli maa? Oliko se kruununmaata, vaiko verolle hankittua?
Luonto -luonnosta, luonne - luonteesta, näinhä se muistaakseni menee.
Eikö pitäisi siis kirjoittaa maanluonteesta, maanluonnon asemesta?
Pyydän valaisemaan!
Wikipediassa ei vielä ole omaa hakusanaa maanluonnolle, mutta termi esiintyy taivutettuna esim. perintötilaa koskevassa artikkelissa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perintötila (http://fi.wikipedia.org/wiki/Perint%C3%B6tila)
Tässä termi on taivutettu niin kuin olen nähnyt sen taivutetun Suomen historiaa käsittelevissä tutkimuksessa ja niin kuin itse sen taivuttaisin.
Kirjoitin: ''Holtz väitti useaan otteeseen riidan eri vaiheissa 1723–26, että kantajan isän Yrjö Nuutinpojan leski olisi myynyt Pyttylän rusthollin miesvainajansa veljen, postimestari Heikki Yrjönpojan lesken uudelle miehelle Baltsar Valentinsonille ja että ...''. Heikin patronyymin pitää tässä tietysti olla Nuutinpoika eikä Yrjönpoika. Ks. Häkkinen ja Sippu: Mämmälän kylän talot ja suvut (2000), sivu 313.
Tarkistan vielä Pyttylän hallintariitaa koskevista oikeusjutuista (1723–26) aikoinani Mämmälä-kirjaa varten tekemäni mjuistiinpanot. Muistiinpanot ovat kaikki paperilla, koska ne on tehty aikana, jolloin arkistoihin ei vielä menty kannettavan tietokoneen kanssa; koneelle on kirjoitettu vain Mämmälä-kirjassa julkaistu teksti.
Kirjoitin: ''... Karjalan laamanninoikeuteen 1726 päätyneessä riidassa Pyttylän hallinnasta jutun kantaja, Pyttylän entiseen haltijasukuun kuulunut Gabriel Yrjönpoika (jonka sedän leski oli Holtzin äiti) ...'' Kuten Ritva Jurvanen epäilikin, olen syyllistynyt tässä lähteiden ylitulkintaan. Valentin Holtzin isä Baltsar Valentinson oli kyllä Gabriel Yrjönpojan sedän, postimestari Heikki Nuutinpojan lesken uusi mies, ja Holtzin äiti Maria Herbst oli ollut naimisissa Valentinsonin kanssa, mutta tästähän ei tietenkään seuraa, että Maria Herbst olisi ollut tuo Heikki Nuutinpojan leski.
Vehkalahden, Virolahden ja osan Kymiä 25–28/6 1723 pidettyjen kesäkäräjäin pöytäkirjassa kerrotaan: ''... infan sig Borgmestarens Son Feltvebelen under Kongl[iga] Maij[estä]tz Guardie Wallentin Holtz, och på dess Moders Maria Herbz wägnar ...''. Vehkalahden ja osan Kymiä 8–11/6 1724 pidettyjen kesäkäräjäin pöytäkirjassa kerrotaan: ''... H:r Fendrikens fader afl[idne] Borgmästaren, som warit Gabriels ena farbroders Påstmästaren Hindrich Knutssons Successor matrimonii, ...''. (Holtz oli tällä välin saanut eron vänrikin arvolla.)
Olen muuten jättänyt suomentamatta patronyyminimen Valentinson, koska lähteistä saa sen käsityksen, että nimeä on käytetty sukunimen tapaan.
Kymenkartanon läänin 19/2 1698 päivätyssä rästiluettelossa mainitaan Nuutti Pytyn leski (Cnuth Byttas Enckia), jolla oli vuosilta 1691–95 rästejä 6 taalaria 21 äyriä 8 penninkiä hopearahaa. Kulkee kerjäämässä, eikä omista vähäisintäkään, ollen talo nykyisin vieraissa käsissä rusthollina, joka ei voi tulla vastaamaan tästä rästistä (Går och tigger, och äger inthet dett ringaste, warandes hemmanet i förtijden i främmande händer Vnder Rusthåldh som eij kan komma att swara till denne rest).
Kymenkartanon läänin 17/8 1698 päivätty rästi- ja lyhennysluettelossa rästeistä edesmenneille voudeille Erich Böismannille ja Johan Robbertille vuosilta 1677–1690 mainitaan liikkalalaisen Yrjö Nuutinpojan eli Pytyn leski (Jöran Knutsson el[le]r Byttas E[ncki]a, jolla oli Böismannin rästejä 29 äyriä 16 penninkiä ja Robbertin rästejä 16 taalaria 1 äyri 8 penninkiä hopearahaa. Leski elättää itseään kerjäämällä, taloa hallitsee Vehkalahden pormestari nykyisin rusthollina (Enckian föder sigh medh tiggiande, hem[mane]t besitter Bårghmästaren j Wäckelax förtijden Vnder Rusthåldh).
Kirsti Hellgrenin Sippolan historian sivuilla 100 ja 157 esitetyt tiedot Pyttylän rusthollin siirtymisestä Yrjö Nuutinpojan leskeltä pormestari Baltzar Valentinsonille varmaankin perustuvat osin Viipurin ja Savonlinnan läänintileihin (maakirjoihin, kymmenysluetteloihin, henkikirjoihin ja yllä mainittuihin rästiluetteloihin) sekä osin käräjäjuttuihin, joita Yrjö ja Gabriel Yrjönpojat kävivät Valentin Holtzia vastaan 1723–26. Käräjäpöytäkirjoissa mainitaan moneen kertaan — Holtzin väittämänä —, kuinka Valentinson oli ostanut Pyttylän rusthollin Yrjö Nuutinpojan leskeltä.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Ruotsinpyhtään Ruotsinkylän Lassaksen rusthollin 21/8 1760 tapahtuneessa ostossa, josta Giösling kirjoittaa, oli kysymys perinnöksiostosta (skatteköp), jossa kruununtalon laillinen asukas eli se, jolle maaherra oli antanut taloon sijoituskirjan (immissionsbrev) eli — niin kuin sitä joskus suomeksi kutsuttiin — imissionikiinteen, lunastaa asumansa talon kruunulta perintötaloksi eli verotaloksi (skattehemman). Tässä tapahtuu siis talon maanluonnon muutos kruununtalosta perintötaloksi. Todistukseksi perinnöksiostosta annetaan perintökirja (skattebrev).
Bodniemi37
26.09.11, 21:08
Kymenkartanon läänin 19/2 1698 päivätyssä rästiluettelossa mainitaan Nuutti Pytyn leski (Cnuth Byttas Enckia), jolla oli vuosilta 1691–95 rästejä 6 taalaria 21 äyriä 8 penninkiä hopearahaa. Kulkee kerjäämässä, eikä omista vähäisintäkään, ollen talo nykyisin vieraissa käsissä rusthollina, joka ei voi tulla vastaamaan tästä rästistä (Går och tigger, och äger inthet dett ringaste, warandes hemmanet i förtijden i främmande händer Vnder Rusthåldh som eij kan komma att swara till denne rest).
Kymenkartanon läänin 17/8 1698 päivätty rästi- ja lyhennysluettelossa rästeistä edesmenneille voudeille Erich Böismannille ja Johan Robbertille vuosilta 1677–1690 mainitaan liikkalalaisen Yrjö Nuutinpojan eli Pytyn leski (Jöran Knutsson el[le]r Byttas E[ncki]a, jolla oli Böismannin rästejä 29 äyriä 16 penninkiä ja Robbertin rästejä 16 taalaria 1 äyri 8 penninkiä hopearahaa. Leski elättää itseään kerjäämällä, taloa hallitsee Vehkalahden pormestari nykyisin rusthollina (Enckian föder sigh medh tiggiande, hem[mane]t besitter Bårghmästaren j Wäckelax förtijden Vnder Rusthåldh).
Kirsti Hellgrenin Sippolan historian sivuilla 100 ja 157 esitetyt tiedot Pyttylän rusthollin siirtymisestä Yrjö Nuutinpojan leskeltä pormestari Baltzar Valentinsonille varmaankin perustuvat osin Viipurin ja Savonlinnan läänintileihin (maakirjoihin, kymmenysluetteloihin, henkikirjoihin ja yllä mainittuihin rästiluetteloihin) sekä osin käräjäjuttuihin, joita Yrjö ja Gabriel Yrjönpojat kävivät Valentin Holtzia vastaan 1723–26. Käräjäpöytäkirjoissa mainitaan moneen kertaan — Holtzin väittämänä —, kuinka Valentinson oli ostanut Pyttylän rusthollin Yrjö Nuutinpojan leskeltä.
Kiitos runsaista lisätiedoista!
Baltzar Valentininpoika mainitaan joitakin kertoja Itä-Suomen tuomiokirjakortistossa, mutta ei ymmärtääkseni minkäänlaisten tilakauppojen yhteydessä. Pyttylä näyttää ikään kuin liukuneen velanmaksukyvyttömältä omistajasuvulta hänen hallintaansa. Hän näyttäisi toimineen ensin tuomari Johan Gabrielinpojan (Rauthenius, myöhemmin Gabrielsson) kirjurina - henkikirjasta tosin puuttuu hänen sukunimensä ja hänen etunimikin on kirjattu virheellisesti, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1421&pnum=132 (SSHY/digiarkisto/Vehkalahden kaupungin hk/1688). Vaimoa hänelle ei ole merkitty. Vuoden 1690 henkikirjassa, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1412&pnum=119 hänet jo mainitaan postimestarina (1 hlö). Baltzar Valentininpoika avioitui ilmeisesti ainoan puolisonsa Maria Herbstin (Heikki Nuutinpojan leski?) kanssa kaiketi vuoden 1692 tienoilla, sillä tuleva luutnantti Holtz syntyi merkintöjeni mukaan noin 1693.
Vehkalahden kaupungin vuoden 1688 henkikirjasta (f. 853v) löytyy syökäri (besökaren) Heikki Nuutinpoika vaimoineen (kuva), mutta ei samannimistä postimestaria, joten mistähän lähteestä tieto Heikin postimestariudesta on peräisin? Vuoden 1690 henkikirjassa mainitaan vain syökäri Heikin vaimo. Vehkalahden pitäjän henkikirjoja samoilta vuosilta en tähän hätään ehtinyt katsastaa.
Pyttylän omistajien velkaantuminen Baltzar Valentininpojalle oli alkanut jo Yrjö-isännän eläessä ("Elossa 8.11.1692, jolloin Valentinson maksoi hänen puolestaan 17 kuparitalaria rästissä olevia varusterahoja."). Kerjuusauvaan lopulta tarttumaan joutunut, ilmeisen velanmaksukyvytön Yrjö Nuutinpojan leski (Riitta Pekantytär) on merkitty Pyttylässä asuvaksi vielä vuonna 1697, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=9303&pnum=346. Henkikirjassa mainitaan hänen lisäkseen vain ratsumies Hansin vaimo, tuleva rakuuna Yrjö Yrjönpoika ja esi-isäni Gabriel Yrjönpoika olivat siis vielä alaikäisiä.
Terveisin,
Ritva Jurvanen
Minulla ei ole mitään muuta lähdettä sille, että Gabriel Yrjönpojan setä Heikki Nuutinpoika olisi ollut Vehkalahden kaupungin postimestari, kuin tuo Vehkalahden ja osan Kymiä kesäkäräjien 1724 pöytäkirja jutussa, jota talollinen Gabriel Yrjönpoika Hirvelästä ajoi Vehkalahden edesmenneen pormestarin Baltzar Valentinssonin kuolinpesän osakkaita vastaan ja jota on referoitu edellä ja Mämmälän kylän talot ja suvut -kirjan sivulla 313 (KA Kymenkartano ja Lappee 1724 KO a 30 (ii 33), sivu 104, mikrofilmillä ES 1822). Siinä siis mainitaan, että vänrikki Holtzin isä, edesmennyt pormestari Valentinson oli ollut Gabrielin yhden sedän, postimestari Heikki Nuutinpojan seuraaja avioliitossa.
Tieto Heikin postimestarin virasta tai sen — mahdollisesti hyvin väliaikaisesta — hoitamisesta voi toki olla virheellinenkin. Siinä on saattanut käydä sekaannus sen kanssa, että Valentinson oli postimestari. Nordenstrengin Haminan historian tiedot Valentinsonista ovat hyvin niukat, ja onkohan siinä häneltä jokin sekaannus, kun hän väittää (teoksensa suomenkielisen painoksen sivulla 115) Valentin Holtzia yhdeksi pormestariksi; tämä Holtz näet mainitaan ainoastaan yhteydessä, jossa leski, varmaankin siis Valentinsonin leski Maria Herbst, oli 1722 jättänyt kaupungin asiakirjoja erään kauppiaan haltuun Turkuun. Vrt. Holtzin selostus Pyttylän papereista yhdessä kaupungin asiakirjojen kanssa Turussa. Postimestareita Nordenstreng ei teoksensa I osan liitteenä olevassa kaupungin virkamiesten luettelossa erikseen mainitse.
Mämmälän kylän talot ja suvut -kirjaa varten on tästä suvusta selvitelty vain pojan, Valentin Holtzin vaiheita, sen vuoksi että hän hallitsi Mämmälän lohenkalastamoa ja Inkeroisten taloa. Olen kyllä joskus selannut läpi Haminan raastuvanoikeuden pöytäkirjat mainitulta ajaltakin, mutta etsin silloin mainintoja muista henkilöistä enkä tehnyt mitään muistiinpanoja Valentinsonista.
Bodniemi37
27.09.11, 09:24
Minulla ei ole mitään muuta lähdettä sille, että Gabriel Yrjönpojan setä Heikki Nuutinpoika olisi ollut Vehkalahden kaupungin postimestari, kuin tuo Vehkalahden ja osan Kymiä kesäkäräjien 1724 pöytäkirja jutussa, jota talollinen Gabriel Yrjönpoika Hirvelästä ajoi Vehkalahden edesmenneen pormestarin Baltzar Valentinssonin kuolinpesän osakkaita vastaan ja jota on referoitu edellä ja Mämmälän kylän talot ja suvut -kirjan sivulla 313 (KA Kymenkartano ja Lappee 1724 KO a 30 (ii 33), sivu 104, mikrofilmillä ES 1822). Siinä siis mainitaan, että vänrikki Holtzin isä, edesmennyt pormestari Valentinson oli ollut Gabrielin yhden sedän, postimestari Heikki Nuutinpojan seuraaja avioliitossa.
Kiitokset vaivannäöstäsi! - Kirjan Mämmälän kylän talot ja suvut sivulla 313 referoidusta käräjäjutusta käy ilmi, että tieto vänrikin äidin ensimmäisen puolison postimestari-tittelistä oli peräisin vänrikiltä itseltään: "Holtz selitti siihen, ettei antaudu mihinkään riitaan Gabrielin kanssa, mikäli tämä ei pysty todistamaan, että vänrikin isä, joka oli ollut Gabrielin sedän, postimestari Heikki Nuutinpojan lesken uusi mies (successor matrimonii)..." Vänrikki ei 1690-luvun alussa syntyneenä voinut mitenkään muistaa Pyttylän omistajavaihdokseen liittyviä tapahtumia ja detaljeja, joten myös tiedon ädin entisen miehen virasta on täytynyt olla peräisin hänen vanhemmiltaan. Kyseessä on tietenkin voinut olla myös käräjäkirjurin tekemä virhe.
Mämmälän kylän talot ja suvut -kirjaa varten on tästä suvusta selvitelty vain pojan, Valentin Holtzin vaiheita, sen vuoksi että hän hallitsi Mämmälän lohenkalastamoa ja Inkeroisten taloa. Olen kyllä joskus selannut läpi Haminan raastuvanoikeuden pöytäkirjat mainitulta ajaltakin, mutta etsin silloin mainintoja muista henkilöistä enkä tehnyt mitään muistiinpanoja Valentinsonista.
Ihailtavan tarkasti Valentin Holtzin ja myös hänen perhekuntansa vaiheet ovatkin Mämmälän kylän talot ja suvut -kirjassa tulleet selvitetyiksi.
Valentin Holtz saattoi hyvinkin olla Kaarlo Teräsvuoren vuosikirja-artikkelissaan Elephantin ja Tarwoniuksen suvuista [SSV 19-20(1935-1936), s. 163-188] mainitseman Valentin Baltzarinpojan pojanpoika: "Säämingin syyskäräjillä v. 1680 (005, lh 67)oli esillä meille hyvin tärkeä juttu, josta ei kuitenkaan enää saa täydellistä selvyyttä lähteen rikkoutumisen vuoksi....Luutnantti tuomitaan maksamaan kälynsä (svägerska) "dygdesamma hustrun" Anna Pietarintyttären valtuutetulle Valentin Baltzarinpojalle 22 taaleria 16 äyriä vaskirahaa1, jolla kuitataan yli 20 vuotta vanhat laskut lainlukija Knut Knutinpojan ja luutnantin apen "Manhaftig" Mårten Grabben välillä...."
Valentin Baltzarinpojan aiempi titteli amtförvaltare (aateliskartanon tilanhoitaja) löytyi sattumalta tästä käräjäjutusta http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13912&pnum=52, Leppävirran käräjät 17.1.1670 (mf ES2002-2003).
Terveisin,
Vehkalahden ja osan Kymin talvikäräjissä 3–4/2 1693 Riitta Pekantytär Liikkalan kylästä ja Vehkalahden pitäjästä esitti kirjelmän, jonka hän oli viime marraskuun 7:ntenä kirjoituttanut ja antanut Antti Martinpojalle Ummeljoelta, jolla [kirjelmällä] hän [Riitta] ottaa hänet [Antin] isännyyteen Pyttylän sukuoikeusratsumiestaloon (Bördz Rättz Ryttare hemmanet) mainitussa kylässä hänen [Riitan] neljän pojan alaikäisyysvuosiksi sitä viljelemään ja pitämään, mutta sitten pidätti hän [Riitta] heille heidän oikeutensa heidän täysi-ikäisyysvuosinaan, kuten itse kirjelmä laveammin osoittaa, minkä vuoksi ja koska Riitta nytkin oli siihen tyytyväinen, niin vietiin moinen pöytäkirjaan ja annetaan Antille siitä tämä [pöytäkirjanote] lailliseksi todistukseksi.
Huomautuksia: Riitta Pekantytär oli edesmenneen Yrjö Nuutinpojan leski. Antti Martinpoika mainitaan Pyttylässä vävynä v:n 1693 henkikirjassa, ja hänen vaimoltaan perittiin tuolloin henkiraha myös edelliseltä vuodelta. Antti näyttää pian poistuneen talosta.
Bodniemi37
29.09.11, 10:08
Vehkalahden ja osan Kymin talvikäräjissä 3–4/2 1693 Riitta Pekantytär Liikkalan kylästä ja Vehkalahden pitäjästä esitti kirjelmän, jonka hän oli viime marraskuun 7:ntenä kirjoituttanut ja antanut Antti Martinpojalle Ummeljoelta, jolla [kirjelmällä] hän [Riitta] ottaa hänet [Antin] isännyyteen Pyttylän sukuoikeusratsumiestaloon (Bördz Rättz Ryttare hemmanet) mainitussa kylässä hänen [Riitan] neljän pojan alaikäisyysvuosiksi sitä viljelemään ja pitämään, mutta sitten pidätti hän [Riitta] heille heidän oikeutensa heidän täysi-ikäisyysvuosinaan, kuten itse kirjelmä laveammin osoittaa, minkä vuoksi ja koska Riitta nytkin oli siihen tyytyväinen, niin vietiin moinen pöytäkirjaan ja annetaan Antille siitä tämä [pöytäkirjanote] lailliseksi todistukseksi.
Huomautuksia: Riitta Pekantytär oli edesmenneen Yrjö Nuutinpojan leski. Antti Martinpoika mainitaan Pyttylässä vävynä v:n 1693 henkikirjassa, ja hänen vaimoltaan perittiin tuolloin henkiraha myös edelliseltä vuodelta. Antti näyttää pian poistuneen talosta.
Kiitokset hienosta löydöstä! Yrjö-isännän otaksun olleen kuollut jo kirjeen kirjoittamisen aikaan 7.11.1692, vai olisiko hän voinut olla tuolloin jo hyvin sairas, sillä Valentinsoninhan kerrotaan maksaneen 8.11.1692 hänen puolestaan 17 kuparitalaria rästissä olevia varusterahoja.
Kovia kokemaan joutuneella, mutta siitä huolimatta ilmeisen pitkäikäisellä esiäidilläni (Riittahan oli elossa vielä vuoden 1723 talvikäräjien tietämillä) ja puolisollaan oli siis yksi ummeljokelaisen(?) Antti Martinpojan kanssa aviossa ollut tytär ja neljä poikaa, joista ilmeisesti vain Yrjö ja Gabriel saavuttivat täyden miehuusiän.
Korpraali ja ratsumiestilan isäntä Nuutti Pytty oli elossa ainakin vielä 1669, sillä Hellgrenin mukaan hän oli todistajana käräjillä 1669 (Sippolan historia s. 235). Vuoden 1675 henkirjassa mainitaan enää korpraali Nuutti Matinpojan vaimo (1 hlö), SSHY/digiarkisto, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1411&pnum=242 [Vehkalahden hk/1675), joka nähtävästi vuonna 1698 oli alle 63-vuotias, sillä hänen nimensähän oli tuolloin Kymenkartanon läänin rästilistassa. Yrjö Nuutinpoika näyttää jo 1675 olleen naimisissa.
Terveisin,
Vehkalahden ja Valkealan syyskäräjissä 27–29/8 1666 astui esiin Liikkalan kylän Heikki Mikonpoika ja antoi tiedoksi, kuinka hänen vävynsä, korpraali Nuutti Matinpoika Pytty, joka on talossa hänen kanssaan, haluaa karkottaa hänet talosta, anoen saada pitää oikeutensa ja jäädä talosta karkottamatta sekä että Pytty maksaisi hänelle sen, minkä on talosta ottanut ja myynyt, joka on hevosia, pukkeja ynnä muuta, kuten sisäänjätetty erittely laveammin osoittaa. Siihen vastasi korpraali, että hänet oli tämän appensa veli Tuomas Mikonpoika ottanut pojakseen taloon perimään kuin poika kiinteää ja irtainta, kuten sisäänjätetty hyvien miesten todistus, kirkkoherran ja muiden allekirjoittama, sen sisältää, mikä on tapahtunut tämän hänen appensa myöntymyksellä ja suostumuksella, minkä appi tunnusti, jätti [Nuutti] myös oikeuteen erittelyn siitä mitä hänellä on talosta saatavana ja mitä on taloon tuonut, sanoi myös, että hän oli ennen vuoden 1650 tuomion julistamista hänen ja Yrjö Mikonpojan välillä tuonut taloon 70 riikintaalaria ja että hänelle oli paitsi niitä 37 riikintaalaria ja 23 taalaria kuparirahaa, jotka tuomiossa ilmoitetaan, lopuista riikintaalareista arvotettu 3 kpl härkiä à 39 taalaria kuparirahaa, yksi tamma à 35 taalaria kuparia ja yksi lehmä à 10 taalaria kuparirahaa. Vastasi myös, että mitä hänen appensa on pannut ylös häneltä talosta otetun ja myydyn, kuten hevosia jne, sen myöntää hän ja sanoi, että niiden arvon ja kyllä paljon enemmänkin hän on laittanut talon hyväksi ja hyödyksi, mistä hän appensa pyynnöstä vannoi valansa kirjan päälle kuin myös, että hän on ne 70 riikintaalaria tätä ennen taloon tuonut, selitti myös, ettei hän halua karkottaa appeaan, vaan mielellään näkee hänen jäävän taloon, anoi kumminkin takaisin itselleen sen mitä hän on taloon tuonut ja kustantanut. Appi julisti, että joko hänen tahi jonkun muun täytyy lähteä talosta, sillä heidän on mahdotonta voida siinä sopia. Ehdotettiin apelle (koska hän on ostanut itselleen talon muualta), eikö hän haluaisi tulla jonkun lunastamaksi ulos ja astua pois talosta, mihin hän myöntyikin ja luovutti vävylleen perintöoikeutensa omasta ja lastensa puolesta häiritsemättä samaiseen 2/9 veron taloon pidettäväksi 90 taalarista kuparirahaa, mitä vävy ei pitänyt aivan kohtuuttomana, vaan anoi hän, että hän saisi talosta ensin sen mitä hänelle talosta oli mitattu, mikä on yllä kerrottu karja ja tamma, ja että taloa nyt rasittava velka, joka on 90 taalaria kuparirahaa Mummsenille ja kahden vuoden verot kruunulle, ensin talosta maksetaan, sitten ottakoon kumpikin puoli osaa irtaimesta.
Tuomio: Koska Liikkalan Heikki Mikonpoika on vapaaehtoisesti luovuttanut vävylleen perintöoikeutensa Liikkalan taloon, joka talo on 2/9 veroa, ja siitä luopunut omasta ja lastensa puolesta, 90 kuparitaalarin suoritusta vastaan, niin sen tähden tunnustaa oikeus, että korpraali Nuutti Matinpoika Pytty suorittaa mainitut 90 taalaria kuparirahaa apelleen Heikki Mikonpojalle hänen osastaan ja perintöoikeudestaan yllä mainittuun taloon ja Heikki lapsineen on siitä kokonaan erillään. Sitten pitää jakamattomasta irtaimesta taloa nyt rasittava velka, joka on 90 taalaria kuparirahaa Mummsenille ja kahden vuoden vero kruunulle, ensin suorittaa ja sitten mitä ylitse jää jakaa heidän välillään keskeltä kahtia, niin että kumpikin saa puoli osaa, kumminkin niin että korpraali maksaa apelleen puolet [ratsu]varusteet ja puolet siitä mitä tänä vuonna on kylvetty taloon maan tavan ja tottumuksen mukaan; mitä muuta kumpikin osapuoli on toiseltaan vaatinut, se kumotaan täten kokonaan tähän päivämäärään asti sisäänjätettyine kirjelmineen.
Heikki Mikonpoika vetosi ainoastaan kylvöä koskevaa kohtaa vastaan.
Samoissa käräjissä pyysi korpraali Nuutti Pytty vouti Lars Joninpoikaa ja Salmenkylän Juho Pärtynpoikaa hänen ja appensa välillä laillisen tuomion mukaisesti tapahtuvaan vaihtoon.
Huomautuksia: Nuutti Matinpoika oli siis tuonut taloon 70 riikintaalaria = 70 x 52 = 3640 äyriä hopearahaa = 113 taalaria 24 äyriä hopearahaa = 341 taalaria 8 äyriä kuparirahaa. Tästä hänelle oli v:n 1650 tuomiossa luettu hyväksi 37 riikintaalaria eli 180 kuparitaalaria 12 äyriä ja lopuista 33 riikintaalarista 3 x 39 = 117 kuparitaalarin arvoiset kolme härkää, 35 kuparitaalarin arvoinen tamma ja 10 kuparitaalarin arvoinen lehmä eli yhteensä 342 kuparitaalaria 12 äyriä. Lisäksi v:n 1650 tuomiossa oli Nuutille luettu jostain syytä hyväksi vielä 23 kuparitaalaria. — Pesän velkoja Mummsen lienee ollut edesmennyt viipurilainen porvari Mårten Mums nuorempi (k. 1662), jonka leski Katarina Vallerianintytär jatkoi miesvainaansa kauppaliikettä (ks. Georg Luther: Familjen Mums och dess släktförbindelser. Genos 36 (1965), 1–15 (http://www.genealogia.fi/genos/36/36_1.htm)). — Liikkalan Pyttylän 2/9 kokoveron, 1 2/3 savun eli apuveromanttaalin, 1 tilan, 4 nokan ja 12 lehmän veroiselle ratsutilalle, jolle jo maaherra Johan Rosenhanen kirjeellä 12/8 1647 oli myönnetty 2/3 savun verohelpotus, pantiin v:n 1681 revisiossa 1/3 veroa, 1/3 manttaalia ja 1 tila. Talo sai maakirjanumeron Liikkala N:o 3.
Bodniemi37
18.10.11, 16:05
Sydämelliset kiitokseni jälleen kerran! Löytämässäsi käräjäpöytäkirjassa viitataan vuoden 1650 oikeudenpäätökseen. Ilmeisesti noihin aikoihin taloon tullut korpraali Nuutti Pytty olisi rahavaroistaan päätellen voinut osallistua vuosina 1618-1648 käydyn 30-vuotisen sodan, http://de.wikipedia.org/wiki/Drei%C3%9Figj%C3%A4hriger_Krieg, loppuvaiheisiin. Hän oli syntynyt ehkä noin 1625 ja saattoi olla kymmenkunta vuotta vanhempi kuin Liikkalan talon omistajasukua ollut puolisonsa. Suorittiko Nuutti-korpraali talon puolesta ratsupalvelua? Käräjäpöytäkirjasta käy myös ilmi, että esiäidilläni N. N. Heikintyttärellä oli sisaruksia ja kaksi setää. Mahtoiko heillä olla jälkeläisiä?
Maaherra Rosenhanen myöntäessä 1647 verohelpotuksen Liikkalan ratsutilalle toimi Viipurin linnankirjurina esi-isäni Aabraham Yrjönpoika Nirkko ["...tuli linnankirjurin virkaan vakinaiseksi 1643:n puolivälissä Kaarle Thilen jälkeen, virassa vielä 1666. K. ennen 1674...", Lehtinen, Heikki, Hallituksen yhtenäistämispolitiikka Suomessa 1600-luvulla (1600-n. 1680). Väitöskirja. Helsinki 1961, s. 386-387].
Terveisin,
Ratsumestari Wollmar Just von Breitenbachin komppaniaan, jonka tarkasti Viipurissa 29/10 1643 maaherra Carl Mörner ja joka lähti Liivinmaalle, kuului Tuomas Mikonpojan 2/9 veron, 1 2/3 savun, 12 lehmän, 4 nokan ja 1 tilan veroisen ratsutilan puolesta palveleva ratsupalvelija (tienare) Nuutti Matinpoika Pytty Liikkalasta (KA Viipurin ja Savonlinnan läänintili 8577: 644–648). Ratsumestari Thomas Simoninpojan komppaniaan, jonka tarkasti Viipurin linnan katselmuspaikalla 14/8 1646 maaherra Johan Rosenhane yhdessä katselmuskomissaari Hendrich Nödinghin ja provinssikirjuri Mårten Jönsinpojan kanssa, kuului Tuomas Mikonpojan ratsutilan puolesta palveleva vävy [sic!] Nuutti Matinpoika Liikkalasta (KA Viipurin ja Savonlinnan läänintili 8583: 689–691).
V:n 1656 henkikirjassa talon isäntänä mainitaan vielä Heikki Mikonpoika, mutta seuraavan vuoden henkikirjassa isännäksi on merkitty talonsa puolesta itse ratsastava korpraali Nuutti Matinpoika, "Corp: Knut Matzson Rijder sielf" (vapaa henkirahasta) ja ainoina henkirahaa maksavina talon asukkaina vaimo Beata ja [Heikki Mikonpojan poika] Matti Heikinpoika. V. 1659 talosta henkikirjoitettiin Heikki Mikonpoika vaimoineen, poika Matti vaimoineen, tytär Kaarina, kaksi naimatonta ratsumiestä Martti ja Matti sekä korpraali Nuutti Matinpojan vaimo (nämä kahdeksan kaikki 16 äyriä hengeltä maksavia) sekä vielä omasta ruokakunnasta itsellisvaimo Maisa (12 äyriä). V. 1662 talosta henkikirjoitettiin Matti Heikinpoika vaimoineen, sisar Kaarina Heikintytär (Corp: [sic!] Syster Karin Henrichzdått:r), ratsumies Martti Heikinpoika, korpraali Nuutin vaimo Beata (Corp: Knutz h:o Beata) sekä itsellisnainen Maisa (kaikki kuusi à 16 äyriä).
Bodniemi37
18.10.11, 23:29
Ratsumestari Wollmar Just von Breitenbachin komppaniaan, jonka tarkasti Viipurissa 29/10 1643 maaherra Carl Mörner ja joka lähti Liivinmaalle, kuului Tuomas Mikonpojan 2/9 veron, 1 2/3 savun, 12 lehmän, 4 nokan ja 1 tilan veroisen ratsutilan puolesta palveleva ratsupalvelija (tienare) Nuutti Matinpoika Pytty Liikkalasta (KA Viipurin ja Savonlinnan läänintili 8577: 644–648). Ratsumestari Thomas Simoninpojan komppaniaan, jonka tarkasti Viipurin linnan katselmuspaikalla 14/8 1646 maaherra Johan Rosenhane yhdessä katselmuskomissaari Hendrich Nödinghin ja provinssikirjuri Mårten Jönsinpojan kanssa, kuului Tuomas Mikonpojan ratsutilan puolesta palveleva vävy [sic!] Nuutti Matinpoika Liikkalasta (KA Viipurin ja Savonlinnan läänintili 8583: 689–691).
V:n 1656 henkikirjassa talon isäntänä mainitaan vielä Heikki Mikonpoika, mutta seuraavan vuoden henkikirjassa isännäksi on merkitty talonsa puolesta itse ratsastava korpraali Nuutti Matinpoika, "Corp: Knut Matzson Rijder sielf" (vapaa henkirahasta) ja ainoina henkirahaa maksavina talon asukkaina vaimo Beata ja [Heikki Mikonpojan poika] Matti Heikinpoika. V. 1659 talosta henkikirjoitettiin Heikki Mikonpoika vaimoineen, poika Matti vaimoineen, tytär Kaarina, kaksi naimatonta ratsumiestä Martti ja Matti sekä korpraali Nuutti Matinpojan vaimo (nämä kahdeksan kaikki 16 äyriä hengeltä maksavia) sekä vielä omasta ruokakunnasta itsellisvaimo Maisa (12 äyriä). V. 1662 talosta henkikirjoitettiin Matti Heikinpoika vaimoineen, sisar Kaarina Heikintytär (Corp: [sic!] Syster Karin Henrichzdått:r), ratsumies Martti Heikinpoika, korpraali Nuutin vaimo Beata (Corp: Knutz h:o Beata) sekä itsellisnainen Maisa (kaikki kuusi à 16 äyriä).
Kiitoksia runsaista lisätiedoista! Löytämiesi palvelutietojen perusteella pitää Nuutti Matinpojan syntymävuosiarviota mielestäni aikaistaa ainakin viidellä vuodella. Vaikuttaa siltä, että hän oli kahdesti aviossa: pso 1:o (jo 1646) oli ennen vuotta 1656 menehtyneen Tuomas Mikonpojan tytär, pson 2:o (Beatan?)isä oli Tuomaan nuorempi veli Heikki Mikonpoika. Jo 1675 naimisissa olleen Yrjö Nuutinpojan äidin on täytynyt olla Nuutin pso 1:o. Heikki Mikonpojan puuttuminen vuoden 1662 henkikirjasta kielii kaiketi siitä, että hän oli jo täyttänyt 63 vuotta.
Vuonna 1646 menehtyneen ratsumestari von Breitenbachin tyttärenpojan poika Johan Reid (Backström, Åke, »Ätten» Reeths senare led. Genos 45(1974), s. 96-110, http://www.genealogia.fi/genos/45/45_96.htm) oli toisessa aviossaan Valkealassa 6.3.1711 syntyneen Elisabet Castelian kanssa (vht Valkealan tuolloinen kappalainen Gabriel Castelius ja Maria Nicandra). Provinssikirjuri Mårten Jönsinpojan jälkeläiset taisivat käyttää sukunimeä Grabbe. Kivennavalla 11.5.1878 kuolleen esisetäni A. E. Strandmanin pso 2:o Sofia Maria Helles (alk. Helenius) paljastui muutamia vuosia sitten yllättäen myös Henrik Nödingin jälkeläiseksi.
Terveisin,
M.Sjostrom
04.12.11, 13:43
nykyään minulla on seuraavanlainen hypoteesi Huoviloiden Huusari-esipolvista Viialan Huusarilan maatilalla:
1 Niiles
1.1 Paavali Niilonpoika 'Huusar', Viialan Huusarilan isäntä (fl 1550)
1.1.1 Nuutti Paavonpoika, Viialan Huusarilan isäntä (fl 1586)
1.1.2 Tuomas Paavonpoika, Viialan Huusarilan isäntä (b arviolta 1570; fl 1627)
1.1.2.1 Martti Tuomonpoika, Viialan Huusarilan isäntä (fl 1630)
1.1.2.1.1 Tuomas Martinpoika, Viialan Huusarilan isäntä (fl 1647)
1.1.2.1.1.1 Martti Tuomonpoika, Viialan Huusarilan isäntä (fl 1676)
1.1.2.1.1.1.1 Martti Martinpoika, Viialan Huusarilan isäntä (fl 1712, 1722)
1.1.2.1.1.1.1.1 Simo Martinpoika 'Huusari', kestikievariyrittäjä, Liikkalan Huovilan isäntä (bc 1702 oletettavasti Huusarila, Viiala; d 9 May 1758 Huovila, Liikkala)
1.1.2.1.1.1.1.2 Yrjänä Martinpoika, Viialan Huusarilan kanssaisäntä (bc 1708; d 29 Dec 1768 Huusarila, Viiala)
1.1.2.1.1.1.1.3 Jaakko Martinpoika Huusari-Pyttylä (bc 1711; d 16/17 May 1750 Huovila-Huusarila, Liikkala)
1.1.2.1.1.1.1.4 Matias Martinpoika Huusari-Viiala (bc 1723; d 11 Jan 1762 Huusarila, Viiala)
1.1.2.2 Henrikki Tuomonpoika, Vialan Huusarilan kanssaisäntä (fl 1660)
1.1.2.2.1 Johannes Heikinpoika
1.1.2.2.2 Esko Heikinpoika, Viialan Huusarilan kanssaisäntä (fl 1665; b bef est 1645)
1.1.2.2.2.1 Martti Eskonpoika, Viialan Huusarilan kanssaisäntä (fl 1698)
(Lähetetty jo elokuussa 2012.)
Maakirjoissa Antti Eerikinpojan nimissä kulkeneen 1/6 manttaalin, 1/6 kokoveron, 1 tilan, 1 nokan ja 1 lehmän veroisen ''ikivanhan aution'', joka oli läänin useiden muiden autiotilojen ohella osoitettu eversti Bernhart von Gierttenin jalkaväkirykmentin tavallisille nihdeille, otti 1659 viljelykseen muuan Simo Laurinpoika, joka sai siihen kolmen vuoden verovapauden, niin että talo tuli verolle vasta 1662. Vehkalahden Uudessakaupungissa 28/8 1660 pidetyissä Vehkalahden ja Valkealan syyskäräjissä julistettiin, että Viialankylän Simo Laurinpojan pitää antaa saman kylän leski Lispetta Tuomaantyttärelle 18 taalaria kuparirahaa niistä saman katon alla olevista neljästä huoneesta, jotka Lispetan miesvainaa oli pystyttänyt sille tilalle, jonka Simo oli autiosta ottanut viljelykseen.
V. 1663 Simo Laurinpojan talo osoitettiin Gierttenin rykmentin kapteeni Gustaf Appelbomin korpraalien ja rumpaleiden palkkaukseen. Vv. 1673--80 talo oli eversti Otto Reinholt Tauben jalkaväkirykmentin kapteenin Anthonius Füchtingin vapaatalona, so. palkkatilana. V:n 1681 revisiossa talolle pantiin 1/6 manttaalia, 1/6 veroa ja 1 tila ja se osoitettiin nyt ratsuväkirykmentin ratsumestari Jörgen Johan Köhlerin hevostaloksi (so. palkkatilaksi).
Simo Laurinpoikaa, joka eli vielä 1682 mutta kuoli v:een 1688 mennessä, seurasi isäntänä hänen poikansa Matti Simonpoika. Vehkalahden ja Valkealan 12--13/5 1673 kesäkäräjissä lautamies Olli Suolainen vakuutti arvioineensa sen syönnösvahingon, jonka hevoset olivat Viialan Matti Simonpojan laiminlyönnistä aiheuttaneet Jokelan Matin heinäsuovalle, ja havainnut vahingon parmaaksi heiniä, mikä Simonpoika tuomittiin maksamaan, mutta armahdettiin kuitenkin sakoista köyhyytensä tähden.
Jäätyään leskeksi (1690--91) Matti Simonpoika kihlasi heinäkuussa 1693 piika Eliina Antintyttären, jonka kanssa nähtävästi avioituikin vielä samana vuonna. Vehkalahden ja Kymin syyskäräjissä 10/11 1693 nimismies Samuel Mickelinpoika syytti Viialankylän talollista Matti Simonpoikaa siitä, että tämä oli jo jonkin aikaa harjoittanut luvatonta kanssakäymistä naapurinsa (Tapolan) Tuomas Markunpojan vaimon Kristiina Tuomaantyttären kanssa. Nimismies arveli kanssakäymisen jatkuneen vielä senkin jälkeen, kun Matti oli jo kihlautunut Eliinan kanssa, joten Matinkin kohdalla olisi silloin kysymys kaksinkertaisesta huoruudesta; tätä ei kuitenkaan saatu näytetyksi toteen eikä Matin ja Eliinan avioliittokaan ollut vielä kirkon siteellä loppuun saatettu. Matti tuomittiin yksinkertaisesta huoruudesta 40 hopeataalarin sakkoon ja Kristiina kaksinkertaisesta huoruudesta 80 hopeataalarin sakkoon.
Tuomio alistettiin hovioikeudelle, joka näkyy vahvistaneen sen. Kesä- ja syyskäräjissä 1695 näet Viialan Tynnilän puustellin haltija, korpraali Johan Nandelstedt vaati Matti Simonpojalta sitä lehmää, jonka Matti oli luvannut ja jo antanutkin korpraalille sovitusta 5 kuparitaalarin (alhaisesta) hinnasta palkkiona siitä, että tämä oli mennyt takuuseen hovioikeuden päätöksellä Matille huoruudesta langetetuista sakoista. Matti oli ottanut lehmän takaisin, nähtävästi siksi, ettei ollut vuorostaan saanut rahoja korpraalilta. Matti tuomittiin antamaan lehmä ja korpraali maksamaan sovitut 5 kuparitaalaria.
Nälkävuosina Matti Simonpoika jätti talonsa autioksi: ''tämä on karannut köyhyytensä vuoksi ennen joulua 1697 ja jättänyt talon autiona jälkeensä''. V. 1698 laaditussa rästiluettelossa kerrotaan vielä Simo Laurinpojan nimiin kirjatun talon kohdalla: ''tämä kuuluu äskettäin tänä vuonna suuren köyhyytensä tähden lähteneen tältä seudulta ja jättäneen talon autioksi, onkin enimmäkseen aina ollut rutiköyhä''.
Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 2--4/11 1698 ''Martti Eskonpoika Viialasta esitti oikeudessa kruununvoudin sijoituskirjan 7:nneltä viime helmikuuta Matti Simonpojan sikäläiseen 1/6 veron taloon, jonka kunnosta kruununnimismies Samuel Mickelinpoika yhdessä lautakunnan kanssa vakuuttivat todeksi, että mitä rakennuksiin tulee, niin ei siellä ole enempiä kelvollisia rakennuksia kuin yksi tupa, yksi kamari ja yksi ruoka-aitta joita vielä voidaan käyttää ja kunnostaa; muut ovat tyystin kelvottomia ja maahan mädänneitä. Mitä peltoon tulee, niin on se ollut enimmäkseen tähän asti viljelyksessä, lukuun ottamatta puolta tynnyrinalaa, joka näinä myöhempinä vuosina on maannut nurmella. Aidat ovat pääosin risuaitoja. Niittyjen ei sanota olevan metsittyneet. Tässä talossa ovat muut tilukset yhteisiä ja käsittävät hyvän laidunmaan, keskinkertaisen hirsimetsän, vähäisen kaskimetsän ja jonkin verran ojamaaksi kelvollista, hyvää halkometsää ja aidasten saantia. Muutoin ei tässä talossa ole mitään enempiä hyödyllisiä sivuetuuksia. Syynä sen autioitumiseen ja entisen asukkaan köyhtymiseen niin että hänen on täytynyt jättää se autioksi sanotaan olevan se, että hänen on näinä vaikeina vuosina nälän ja suuren köyhyytensä vuoksi täytynyt se hylätä ja elättää itsensä muilla seuduilla. Takuumiehet, jotka tämä (uusi asukas) asetti puolestaan lain mukaan vastaamaan hallintakaudesta, ovat lautamiehet Paavo Jaakonpoika Mämmälästä ja Tuomas Jaakonpoika Liikkalasta, joita lautakunta piti täysivaraisina.''
Tämä sittemmin Huusariksi kutsuttu ja maakirjanumerolla Viiala N:o 5 merkitty talo oli vv. 1695--97 osoitettuna augmentiksi Yrjö Matinpojan rusthollille Mäntlahdella ja v:sta 1698 Pärtty Mikonpojan rusthollille (Susi eli Lautala) Metsäkylässä. Martti Eskonpoikaa seurasi isäntänä hänen poikansa Martti Martinpoika, joka oli kievarinisäntä Simo Martinpoika Huusarin isä.
(Lähetetty jo elokuussa 2012.)
V:sta 1675 alkaen Mikko Sipinpojan luota Viialan Pokin talosta henkikirjoitettiin vävy Martti Eskonpoika, joka myöhemmin mainitaan yhtiömieheksi. Martti oli oikeastaan Mikon isän Sipi Juhonpojan vävy, jonka appi otti pojakseen ja poikansa Mikon kanssa yhtäläisen veljenosan perijäksi.
Elimäen ja Valkealan talvikäräjissä 30--31/1 1691 ''Viialan Martti Eskonpoika (Mårthen Eskellson i Wijala) myöntää, että hänen isänsä nuorempi veli, Jokelan Tuomas Juhonpoika (hans Faders yngre broder, Thomas Johansson i Jåckela) on sopinut hänen isänsä rästissä olevasta perintöosasta irtaimeen ja kiinteään kahdella tynnyrillä rukiita ja Martin veljelle Matti Eskonpojalle, jonka valtuusmies Martti myös on, lehmällä, mihin Martti sanoi omasta ja veljensä puolesta olevansa täysin tyytyväinen. Tuomas Juhonpoikakin lupasi tämän sovinnon täyttää; sen tähden vietiin moinen pöytäkirjaan.''
Pöytäkirjasta ei selviä, onko Martin isän Esko Juhonpojan veljen Tuomas Juhonpojan asuinkylä Jokela Elimäellä vai Valkealassa; kummassakin pitäjässä on tämänniminen kylä. Elimäen Jokela lienee oikeastaan Rahikkalan kylän osa.
Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 2--3/11 1697 ''Martti Eskonpoika Viialasta (Mårten Eskelsson ifrån Wijala) tuli esiin anoen, että koskei hän enää pitempään voi viihtyä yhdessä lankonsa Mikko Sipinpojan kanssa (med sin Swåger Mickel Sigfredsson), niin hakee hän nyt laillista eroa hänestä. Määrättiin sen tähden kummankin pyynnöstä samaista perinnönjakoa toimittamaan nimismies Samuel Mickelinpoika tai kantokirjuri Anders Andersinpoika sekä lautamies Paavo Jaakonpoika Mämmälästä, missä jaossa heidän pitää ottaa huomioon, että sitten kun kaikki velka on maksettu maanlain perintökaaren 22. luvun mukaisesti, tulee tämän Martin osaksi hänen appensa Sipi Juhonpojan 10. marraskuuta 1695 antaman kirjallisen selvityksen mukaisesti (effter däss Swärfaders Sigfred Johanssons skrifftel[ig]a förklaringh af d[e]n 10: November [1]695 [sic! pitänee olla 1675]) Mikon kanssa yhtäläinen veljenosa irtaimesta, koska talo on kruunun. Mitä tulee siihen omaisuuteen, jonka Martti on ansainnut itselleen erityisellä kaupalla ja jonkinmoisella kulkukaupustelulla (igenom een särdeles handel och något skackerij sig förwärfft) ja jota Mikko vaatii pantavaksi jakoon, koska Martti kuuluu moista harjoittaneen talon vahingoksi ja puutteeksi, ja vaikkakin se, millä hän on kauppaa käynyt, on enimmäkseen ollut hänen omaa, pesään tuomaansa omaisuutta, jonka hän on osaksi perinyt vanhemmiltaan, niin pyytää Mikko ainakin, että koskei Martti halunnut antaa mennä jakoon isältään perimäänsä ja heidän pesäänsä kartuttanutta omaisuutta, hänen (Mikon) silloin sallittaisiin saada pitää jakamattomasta se mitä hänen isänsä on pesään tuonut ja mitä hän on isänsä jälkeen perinyt, mistä hän nyt näytti kirjelmän. Mistä päätettiin, että koska lautakunta katsoi ja arvioi melkeinpä nyt pesässä olevaa korkeammaksi sen, mitä Martti on kaupanteollaan hankkinut, mihin Mikolla kuuluu olevan paljon vastaansanomista, koska hänen isänsä perintöä, joka ei ole suuri, enempää kuin sekään mitä Mikko on isältään perinyt, ei ole hänelle suotu. Siispä annetaan Mikolle lupa ottaa ulos itselleen se, minkä hän osoittaa olevan isänsä yksityistä perintöä, jolloin sitten loppu tulee heidän välillään yhtäläiseen jakoon, kumminkin niin, että he ensin lupauksen mukaisesti saavat tyydyttää äitipuolensa Anna Nuutintyttären (dheras Stiufmoder Anna Cnutzd[otte]r), niin että hän on tyytyväinen, sillä mikä voi vastata sitä naimaosaa, joka hänen osalleen maanlain naimakaaren 5. ja 17. lukujen nojalla vastakkaisessa tapauksessa pitää tulla.''
Tuomiokirjan kummassakin säilyneessä puhtaaksi kirjoitetussa kappaleessa (Kymenkartano ja Lappee 1697 KO a 11 (ii~14): 271v--272v; KO a 12 (ii~15): 551--553) mainitaan Sipi Juhonpojan vävynsä kanssa tekemän kontrahdin päiväykseksi 10/11 1695. Tässä vuosiluku on selvästi virheellinen; olihan Sipi kuollut jo v:een 1680 mennessä. Todennäköisesti oikea vuosiluku on 1675, josta lähtien Martti henkikirjoitettiin Mikko Sipinpojan luona Viialassa. Mikon ja Martin äitipuoli Anna Nuutintytär on kaiketi se Sipi Juhonpojan leski, joka oli henkikirjoilla Martti Eskonpojan luona Viialassa 1680 ja 1682. Sanan rajatuimmassa merkityksessä Anna oli äitipuoli vain Mikolle ja Martin vaimolle, mutta yllä häntä kutsutaan myös Martin äitipuoleksi, olihan Sipi ottanut hänet kontrahdilla pojakseen ja siis oikean poikansa Mikon kanssa yhtäläisen veljenosan perijäksi.
Kesäkäräjissä 21--22/6 1698 Anna Nuutintytär ajoi kannetta vävypuoltaan Martti Eskonpoikaa vastaan: ''Sen vuoksi että Martti Eskonpoika Viialasta on aiheetta pidättänyt äitipuoleltaan Anna Nuutintyttäreltä tämän laillisen perintöosan, jonka oikeus on tälle lukenut omaksi ja oikeuden määräämät jakomiehet ovat hänelle osoittaneet, langetettiin hänet kihlakunnantuomion moitteesta 3 markan sakkoon maanlain käräjäkaaren 39. luvun nojalla ja vaadittaessa toimittamaan Annalle tämän jäljellä oleva osuus, joka on lehmä ja puolitoista tynnyriä viljaa ynnä 16 hopeaäyriä kulunkeja.'' --- Samalla kertaa Martti Eskonpoika langetettiin toiseen 3 markan sakkoon ''siitä niskoittelusta, jota hän on osoittanut sillä, ettei ollut nimismiehen useista varoituksista huolimatta kuljettanut kirkkoon luonaan kuolleitten ruumiita, vaan välihaudannut (bijsatt) ne kylän tiluksille, pitäen hänen myös ensi tilassa laittaa ne pois sieltä''.
Vielä oli samoissa v:n 1698 kesäkäräjissä esillä langosten keskinen riitajuttu: ''Sitä vastaan että sukuoikeustalollinen (sic!) Mikko Sipinpoika Viialasta (börde bonden Michel Sigfredzsson ifrån Wijala) on estänyt naapuriaan, niinikään sukuoikeustalollista (sic!) Martti Eskonpoikaa (sin granne äfwen börde Mårten Eskelsson) yhdessä hänen kanssaan käyttämästä heidän yhdessä valmistamaansa maata, lupasi Mikko hänelle omista maistaan kaksi pientä maakappaletta yksityisesti käytettäviksi, nimittäin Mustaniemen yhdeksi vuodeksi ja Hevossaaren kahdeksi vuodeksi, ja kun Martti oli tähän täysin tyytyväinen, niin antaa oikeuskin sen jäädä tähän heidän sovintoonsa.''
Martti Eskonpoika oli jo 7/2 1698 saanut kruununvoudin sijoituskirjan Matti Simonpojan autioksi jättämään tilaan, sitemmin Huusariksi kutsuttuun, samassa kylässä.
(Lähetetty jo elokuussa 2012.)
Niistä kahdesta 1/6 veron talosta, jotka 1600-luvulla useitten vuosikymmenten ajan kulkivat maakirjoissa Tynni (Tönne) Tuomaanpojan nimissä, toinen on myöhempi Tynnilä (N:o 8), ratsuväenkorpraalin puustelli, ja toinen myöhempi Pokki (N:o 2), Vehkjärven Uskin rusthollin augmentti. Näiden kerrotaankin alkujaan olleen samaa taloa.
Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 3--4/2 1697 Tynnilän puustellin lampuodin asemaan joutunut Olavi Heikinpoika, nähtävästi edellä mainitun Tynni Tuomaanpojan pojanpoika, pyysi todistusta talonsa sukuoikeudesta: ''Vaikkakin korpraali, vapaasukuinen Johan Nandelstedt ei ollut saapuvilla, muistutettiin kumminkin korkeanvapaasukuisen herra paronin ja maaherran kirjeen ja korpraalin puustellitalonpojan, Viialan Olavi Heikinpojan pyynnön johdosta lautakuntaa, oliko heille tiedossa, että puustelliksi määrätty talo olisi sukuoikeustalo, mihin he kertoivat, että niin hyvin heille kuin niille muillekin, joihin Olavi on ennen vedonnut ja jotka jutussa jo ovat todistaneet, oli tiedossa, että Olavi Heikinpojan isänisän hallitsema talo, joka nyt on puustelli, ei koskaan ole ollut autio, mutta se 1/6 veron osa, joka on siitä erotettu ja jota Mikko Sipinpoika asuu, on tosin vähän aikaa ollut autiona, mutta kumminkin heti otettu viljelykseen, mistä useat muut siellä kylässä ja sen ympärillä sijaitsevissa kuuluvat tietävän todistaa jos niin vaaditaan; pannaan tämä kumminkin sillä välin pyynnöstä pöytäkirjaan.''
Myöhempi Pokin talo, jonka maakirjavero oli v:een 1662 asti osoitettuna ratsumestari Didrich von Rigemannin komppanian saarnaajan palkkaukseen, on vielä v:n 1659 maakirjaan merkitty autioksi. Taloa asui kuitenkin jo silloin muuan Simo Heikinpoika, joka 1666 mainitaan rutiköyhäksi ja henkikirjoitettiin 1669 itsellisenä (husman) ja vain 12 äyriä maksavana, mutta uudestaan 16 äyriä hengeltä maksavana vaimonsa kanssa 1673 ja vaimonsa ja poikapuoli Matti Eskonpojan kanssa vielä 1675, jolloin talossa oli jo kolmen vuoden ajan ollut toinenkin asukas: Mikko Sipinpoika isänsä Sipi Juhonpojan kanssa. Sipi Juhonpoika oli nähtävästi ikänsä puolesta vapautettu henkirahasta, mutta 1680 ja 1682 henkikirjoitettiin vielä hänen leskensä, joka arvatenkin on ollut Sipin myöhempi (ja nuorempi) vaimo, siis Mikon äitipuoli. Mikko Sipinpoika isännöi koko taloa ainakin v:sta 1676 alkaen.
V:sta 1663 Simo Heikinpojan ja Mikko Sipinpojan talo oli osoitettuna Rigemannin komppanian profossin vapaataloksi eli palkkatilaksi. Veronsaajana oli saman kylän Pillin isäntä, joka toimi profossina. Vehkalahden ja osan Kymiä kesäkäräjissä 14--16/9 1680 lautamiehet Sipi Mikonpoika Korkeakoskelta ja Sakari Klemetinpoika Hurukselasta todistivat Mikko Sipinpojan isän, Viialan Sipi Juhonpojan (Michell Sigfredssons Fader Sigfredh Johansson i Wijala) sopineen saman kylän naapurinsa Lauri Matinpojan kanssa jostain vanhasta rästistä, joka Laurilla on hänen talostaan saatavana, nimittäin: että Sipin piti antaa Laurille kertakaikkisesti yksi talli. Sen tähden tunnustettiin sovinto pysyväksi ja rikkumatta pidettäväksi.
Talvikäräjissä 12--14/2 1681 koko lautakunta todisti, että Mikko Sipinpojan edesmennyt isä Sipi Juhonpoika (Michel Sigfredssons Sahl[ige] fadher Sigfredh Johansson) on sopinut Lauri Matinpojan edesmenneen isän kanssa rästiytyneestä verosta, joka Laurin isälle kuului profossin vapaataloa asuvalta Sipiltä, niin että Sipi antaa Laurille 7 taalaria kuparirahaa, minkä päälle he olivat kättä lyöneet, minkä poika Mikko nyt kiistää, kumminkin ilman vähäisintäkään syytä. Sen vuoksi tuomittiin hänet Mikko Sipinpoika, edesmenneen isänsä vapaaehtoisesti tekemän sovinnon mukaisesti, maksamaan samaiset 7 taalaria kuparirahaa Lauri Matinpojalle.
Mikko Sipinpoikaa seurasi Pokin isäntänä hänen poikansa Pärtty Mikonpoika.
(Lähetetty jo elokuussa 2012.)
Sipi Juhonpoika, joka yhdessä poikansa Mikko Sipinpojan kanssa tuli Viialaan vv:n 1669 ja 1672 välillä, on nähtävästi ollut se veli Sipi Jussinpoika (B[ro]r Sigfredh Jönsson), joka henkikirjoitettiin 1654 Valkealan Selänpäästä Markku Jussinpojan isännöimästä talosta (Pokki), ja viimeisen kerran sieltä vielä 1660 (b[ro]r Sigfred). Veljenpoika Mikko Sipinpoika (B[ror]S[on] Michel Sigfredss[on]) henkikirjoitettiin 1669 samasta talosta, jota nyt isännöi Markku Jussinpojan veli Niilo Juhonpoika. Seuraavassa säilyneessä henkikirjassa v:lta 1673 ei Mikkoa enää mainita Selänpäässä.
Kari-Matti Piilahti on Valkealan historia II:n sivuilla 519--520 luetellut Selänpään Pokin isännät.
Saulo Kepsu arvelee Valkealan historia I:n sivuilla 226, 235 ja 360 Pokki-nimen olevan keskiaikainen ja itäistä alkuperää. ''Pokki (Jören Påckj 1630: 111) pohjautuu henkilönnimeen, joka on kulkeutunut joko rannikolta (ruotsin bock, pukki), esim. Vehkalahdelta, tai Lappeen Karjalasta, jossa on runsaasti vanhoja Pokki-, Pokkinen-henkilönnimiä. Eteläkarjalaista alkuperää pidän todennäköisempänä.'' (Kepsu, s. 360.)
Kun Viialan taloa N:o 2 on tietääkseni kutsuttu Pokki-nimellä vasta Sipi Juhonpojan sukuun kuuluvien isäntien aikana ja koska Pokki-nimi Selänpäässä on vanhaa alkuperää, näyttäisi siltä, että Viialan Pokki on saanut nimensä tämän Selänpään samannimisestä talosta peräisin olevan suvun mukaan.
(Lähetetty jo syyskuussa 2012.)
Kenraalikuvernööri Erich Gyllenstiernan rälssiltä Valkealan Jokelasta otettiin 1645 nihdiksi muuan Esko Juhonpoika (Eskell Johansson i Jockerla [sic]) [RSA Rullor 1645:13, ss. 147--150v (172--175v)]. Varsinainen väenotto- ja ruodutusluettelo mainitulta vuodelta ei näemmä ole säilynyt, joten ei ole varmaa tietoa siitä, mistä Jokelan talosta Esko oli kotoisin ja mikä oli hänen sukulais- tai palvelussuhteensa talon isäntään. Tuon ajan henkikirjoistakaan ei ole apua, varsinkaan kun Gyllenstiernan rälssin väki Jokelassa ja Saarennossa näkyy olleen joitakin vuosia kokonaan vapaa myllytullista. Eskon nihdiksiottovuosi käy ilmi katselmusluetteloista, joihin Valkealan Kymenkartanon läänin puoleiset nihdit on usein kirjattu Vehkalahden pitäjän alle (johon läntinen Valkeala maakirjoissakin vielä tuolloin luettiin).
Esko Juhonpoika sijoitettiin eversti Alexander Gordonin komentamaan jalkaväkirykmenttiin ja kapteeni Eskil Porkaisen komppaniaan, joka katsastettiin Viipurin linnan katselmuspaikalla 2/5 1645 ja jolla oli kuninkaallisen majesteetin määräys nousta laivaan ja matkata Narvaan kruunun palvelukseen [RSA Rullor 1645:13, ss. 147--150v (172--175v)]. Gyllenstiernan rälssiltä otettu Jokelan Esko Juhonpoika (Eskill Johansson i Jokela) mainitaankin Eskil Porkaisen komppanian rullissa Narvan varuskunnassa 14/6 1645 toimitetussa katselmuksessa [RSA Rullor 1645:16, ss. 124--126v]. Seuraavan kuun ensimmäisenä päivänä ''Eskill Johansson Jokelast'' oli sijoitettuna Porkaisen komppanian siihen kuusimiehiseen ruotuun, jonka ruotumestarina oli korpraali Nuutti Yrjönpoika Mattilasta [RSA Rullor 1645:16, ss. 136--137v]. Samaan ruotuun kuului kolmaskin valkealalainen: ''Jacob Erichsson Kourulast''. Narvaan sijoitettuina miehet olivat ainakin vielä joulukuussa 1645 [RSA Rullor 1645:16, ss. 185--186v].
Neljä vuotta myöhemmin mattilalaisen korpraalin Nuutti Yrjönpojan ruodun miehet, mukaan lukien ''Eskell Johansson Jockelast'', olivat sijoitettuina saman korpraalin johtamaan ruotuun eversti Berend von Gerttenin eskadroonaan ja everstin omaan komppaniaan, joka katsastettiin pääkatselmuksessa Gripswaldissa 19/10 1649 [RSA Rullor 1649:18, ss. 130--132]. Katselmusluettelosta selviää, ketkä olivat pikieneerejä (keihäsmiehiä) ja ketkä musketöörejä. Nuutti Yrjönpojan ruodun miehet olivat jälkimmäisiä. Saman komppanian katselmuksessa, joka pidettiin sen saavuttua Saksasta Turkuun 14/11 1649, oli mukana myös musketööri ''Eskell Johansson Jokelast'' [RSA Rullor 1650:6, ss. 200--202 (228--230)]. Sama mies osallistui Berend von Gerttenin rykmentin kapteeni Henrik Hastfehrin komppanian katselmukseen Lappeenrannassa 15/8 1651 [RSA Rullor 1651:10, ss. 76--77v] ja samassa paikassa lokakuussa 1654 [RSA Rullor 1654:5, ss. 90--93 (1182--1185)].
Kapteeni Henrik Hastfehrin komppanian rullissa Tarton varuskunnassa 13/6 ja 1/8 1655 Jokelan Esko Juhonpoika on sijoitettuna selänpääläisen ruotumestarin Tuomas Sipinpojan ruotuun [RSA Rullor 1655:7, ss. 49--49v (485--485v), 70--70v (508--508v)]. Lokakuun 1655 rullassa Tarttoon jääneistä sotamiehistä 4/10 1655 mainitaan Hastfehrin komppaniasta sairas Esko Jussinpoika (Eskell Jönsson -- 1 Siuck) sekä Jokelan Yrjö Laurinpoika (Jören Larsson af Jokela -- 1) [RSA Rullor 1655:7, ss. 92--92v (531--531v)]. Marraskuun 1655 rullan mukaan sairaana makasi Tarton varuskunnassa Esko Jussinpojan lisäksi myös Jokelan Yrjö Laurinpoika [RSA Rullor 1655:7, ss. 100--100v (539--539v)].
Huusari-nimi on lyhennelmä ammattinimestä huuslaakari (hofslagare), sanatarkasti "kavionlyöjä", joka tarkoittaa kengittäjää ja/tai hevosten (ja muidenkin elikoiden) parantajaa, "konitohtoria" (nämä tehtävät oli usein yhdistetty). Sepän ammattiin yhdistyneenä huusari myös takoi kenkiä ja niiden nauloja.
Tiedossani ei ole, onko joku Simo Martinpoika Huusarin esi-isistä harjoittanut huusarin ammattia, vai periytyykö Huusari-nimi talon aiemman haltijasuvun ajoilta.
M.Sjostrom
05.04.13, 00:31
Huusari-nimi on lyhennelmä ammattinimestä huuslaakari (hofslagare), sanatarkasti "kavionlyöjä", joka tarkoittaa kengittäjää ja/tai hevosten (ja muidenkin elikoiden) parantajaa, "konitohtoria" (nämä tehtävät oli usein yhdistetty). Sepän ammattiin yhdistyneenä huusari myös takoi kenkiä ja niiden nauloja.
Tiedossani ei ole, onko joku Simo Martinpoika Huusarin esi-isistä harjoittanut huusarin ammattia, vai periytyykö Huusari-nimi talon aiemman haltijasuvun ajoilta.
Eikö siis Huusari voikaan tulla husaarista, eräästä ratsusotilaslajista?
Sama suku jolla oli ainakin yksi musketööri esi-isänä, tiettävästi nimenomaan antoi nimen Huovila (jälleen eräs sotilaan lajike) tietylle maatilalle (talolle) Liikkalassa, jonka nimi oli siihen saakka ollut vallan muuta eli Pyttylä.
Huovila (Huofwila, Hofwila) on ollut Liikkalan Pyttylän talon N:o 3 rinnakkaisnimenä jo ennen kuin Simo Martinpoika Huusari sai sen hallintaansa.
Liikkalan Huovilan Matti Antinpojalle ja Anna Antintyttärelle syntyi 13/8 1738 poika Antti. Liikkalan Huovilassa kuoli 2/11 1742 rakuunan lapsi Matti Eerikinpoika seitsenvuotiaana.
Matti Antinpoika oli entinen saman kylän Kissalan (Suur-Kissan) eli Hannulan kruununtalon N:o 12 haltija, joka oli ottanut talon autiosta viljelykseen kruununvoudin sijoituksella 27/5 1726 ja saanut siihen maaherran päätöksellä 28/6 1727 kuuden vuoden vapauden, mutta koska talon tilukset olivat vähäiset ja kelvottomat, oli hän irtisanoutunut talosta talvikäräjissä 1732 ja mennyt lampuodiksi manttaalikomissaari Valentin Holtzin hallitsemaan Pyttylän rustholliin.
Kymmenyksiä maksoi Liikkalan talosta N:o 3 ''L[and]b[onde] Matz And[er]ss[on] Hofwila'' 1737, ''L[and] B[onde] Matz Håfwila'' 1738.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.