PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hallituksen kokousten pöytäkirjojen julkisuudesta


Käppi
09.03.11, 17:34
Arvoisat keskustelijat,

Alustus

Yhdistyslain 31 §:n 1. momentin mukaan kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksessa tehdyistä päätöksistä laaditaan pöytäkirja. Saman lainpykälän 2. momentin mukaan tilanteessa, jolloin päätösvaltaa on käytetty ilman kokousta, esimerkiksi teknisen apuvälineen avulla, yhdistyksen hallituksen on huolehdittava siitä, että menettelystä päätöksenteossa sekä tehdystä päätöksestä laaditaan päivätty ja hallituksen puheenjohtajan allekirjoittama pöytäkirja. (Lähde: Yhdistyslaki 1989/503)

Yhdistyslain 31 §:n 3. momentin mukaan yhdistyksen jäsenellä on oikeus pyynnöstä saada 1. ja 2. momentissa tarkoitetut pöytäkirjat nähtäväkseen. (Lähde: Yhdistyslaki 1989/503)

Hallituksen kokousten pöytäkirjat eivät ole lähtökohtaisesti julkisia, eikä yhdistyksen jäsenillä ole yleistä oikeutta niiden näkemiseen. Pöytäkirjojen julkisuuden suhteen kysymyksessä on kuitenkin vain vähimmäispäätös ja yhdistys voi halutessaan noudattaa avoimempaa julkisuutta. Tavallisesti yhdistykset antavat pöytäkirjoistaan jäljennöksiä vähintään jäsenilleen. (Lähde: Halila H. & Tarasti L. 2006. Yhdistysoikeus. 3. uudistettu painos. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.)

Kysymys

Suomen sukututkimusseuran säännöissä ei säädetä hallituksen kokousten pöytäkirjojen julkisuudesta. Luovuttaako Suomen Sukututkimusseura hallituksen kokousten pöytäkirjoista jäljennöksiä jäsenilleen?