PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : ¨Vesileima¨? vanhoissa asiakirjoissa


P-L H
25.10.10, 19:19
Hei
Katselin arkistolaitoksen digitoimaa vanhaa Hattulan Voutikunnan ja Saaren kartanon tilikirjaa v. 1587. Sieltä löytyi kuvasta 79 vasen puoli ¨vesileima¨ eli ympyrä minkä sisällä kalakuvio. Sama kuvio on peilikuvana edellisessä kuvassa, oikealla puolella. Samanlaisia kuvioita on myös kirjan aikaisemmissa sivuissa. Onkohan paperin valmistaja halunnut näin merkata tekemänsä tuotteen?
Vanhasta tietosanakirjasta luin tarkan selostuksen paperin valmistuksesta. Keksittiin ajanlaskumme alkuvaiheilla Kiinassa, josta se Intian kautta kulkeutui arabialaisille ja näiden valloitusretkien aikana levisi Eurooppaan. Suomen vanhin paperimylly oli Pohjan pitäjän Tomasbölessä; sen osti piispa Juhana Gezelius vanhempi n. 1660. Pitäisikö kiittää Kiinalaisia keksinnöstään, muutenhan ei kai olisi vanhoja asiakirjoja mitä lukea.
t. Pirkko

Kirsti Ervola
26.10.10, 11:10
Aiheesta: http://kronos.narc.fi/paperi/

Juha
26.10.10, 12:15
ja jälleen kerran mainostan, että Suomen vanhin paperimylly ei ollut Pohjan pitäjässä :)



http://tarvasjoki.blogspot.com/2007/05/juvankoski.html



Juha